Ekat kuukaudet vauvan kanssa

Me selvittiin siitä! Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ovat olleet tunteiden vuoristorataa, sopeutumista, turhautumista, oppimista ja onnea. Hän on pian jo kolmekuinen. Kaunistelematta sanottuna, enemmän tummaa ja sumuista mutta ihanat hetket sitäkin kirkkaampia. Yritän tähän tiivistää oleellisen, mitä haluisin muistaa, mitä jakaa ja vinkata.😊

Luota itseesi

Esikoisen vanhempana saa kokoajan olla todistelemassa etteivät kaikki havainnot, huolet ja ajatukset vauvaan ja vauvan hoitoon liittyen johdu vain siitä että kyseessä on esikoinen. Tähän törmää ihan normi arjessa, läheisten taholta mutta myös terveydenhuollossa. Sellainen puhe saa helposti kyseenalaistamaan kaiken mitä oma järki tai vaistot sanovat, kyseenalaistamaan oman kykenevyyden vanhempana. Erityisesti tämä otti hermoon kun vauvan vatsavaivoihin ei edes yritetty löytää apua ja itkuisuutta jatkuvasti vähäteltiin enemmän tai vähemmän kaikkialla ympärillä, kun tosiasiassa vatsavaivoihin oli ihan oikea syy ja itkuisuus aidosti brutaalilla tasolla.

”Niin tämäkö oli teidän esikoinen?” Vapaasti suomennettuna: Sinä et vielä tiedä tästä yhtään mitään ja hermostut turhasta. Pullamössösukupolvi ei vain kestä vauvan itkua. Joskus ja joiltain osin varmaan totta. Tämä ”no vauvat itkee, sellaista se on” puhetapa on kuitenkin haitallinen.

1. Se estää vauvaa ja vanhempia saamasta apua.

2. Se asettaa avun hakemisen kynnyksen tarpeettoman korkealle.

3. Se tuottaa epävarmuutta ja riittämättömyyden tunnetta.

Minä en enää usko tähän ”vauvat itkee” mantraan. Enkä myöskään ainoihin oikeisiin tai edes yksiselitteisesti parhaisiin tapoihin toimia. Neuvoa kannattaa kysyä (niitä saa kyllä kysymättäkin 😅) , tietoa hakea, virallisia tahoja, asioihin perehtyneitä ja kokeneita kuunnella. Lopulta kuitenkin just meillä vauvan vanhemmilla on suurin motivaatio, suorastaan pakottava tarve huolehtia vauvan hyvinvoinnista. Se jos joku oikeuttaa luottamaan omaan vaistoon ja harkintakykyyn. Jokainen vanhempi on kuitenkin tehnyt ja tulee tekemään omat virheensä, kompromissinsa ja rimanalituksensa mitä tulee lapsiin. Se on varmaa. 😄

Kaikki tarinat ovat totta

Yhtäaikaa. Nimittäin vauva-arki ei ole tietynlaista vaan se on yhtenä päivä tällaista ja toisena toisenlaista. Tai oikeastaan erilaisia joka tunti. Ja täysin ennustamatonta, missä piileekin sen ainutlaatuisuus. Juuri siksi se on aikuiselle niin helvetin hankalaa, siksi myös ikimuistoista ja ihmeellistä. Saa, ja toisaalta ei voi muuta kuin keskittyä vauvaan muutaman viikon tai kuukauden ajan. Niin paljon ennustamaton elämä imee rutiineihin tottuneelta ihmiseltä mehuja. Huomaa että ne rutiinit on todella olemassa syystä. Samalla se kuitenkin myös vapauttaa monien muiden arkisten asioiden ajattelemiselta, itse asetetuilta standardeilta ja velvollisuuksilta.😄

Ainakin itselle, se on ollut just niin ihanaa kuin olin kuullut. Mutta myös just tasan niin raskasta kuin olin pelännyt.

Merkityksellisyys

Vanhemmuus todellakin tuo elämään merkityksellisyyttä. Vauvalle vanhempi on elintärkeä ja aikuiselle vanhemmuus on vaativa, motivoiva ja mielenkiintoinen tehtävä. Mikäpä olisi parempaa sisältöä elömälle. Samalla kun luopuu vapauksistaan,saa hyvästellä tyhjyyden tunteet ja tylsät hetket.

Saa nauttia tai olla nauttimatta

”Muista nyt nauttia!” ”Se on niin äkkiä ohi!” Nämä muistuttelijat ehkä harmittelevat omien lastensa kiireessä ohi kiitäneitä ensikuukausia. Mieleni on tehnyt kysyä, muistuuko mieleen miksi ne vaan vierähtivat sillä lailla ohitse, miksi et itse ehkä muistanut nauttia? Vastaus lienee, ettei se aika ole pelkästään nautittavaa. 😅 Ja sitten taas silloin kun se on, saattaa nolottaa sellainen totaalinen vauvakuplaan vetäytyminen. Että totta hitossa saa nauttia ja elää täysillä just sitä hetkeä, mutta ei tartte. Kyllä me laskettiin sekunteja kun vauva huusi viidettä tuntia ja toivottiin ajan kulumista enemmän kuin mitään. Toisaalta eilen illalla toivoin ajan pysähtyvän, kun imetin keinutuolissa hymyilevää, suoraan silmiin tuijottelevaa vauvaa. ❤️

Tarpeelliset

Loppuun vielä lista ensimmäisinä kuukausina tarpeellisiksi osoittautuneista tykötarpeista.

Toinen ihminen, ja kolmas: Ensimmäisistä kuukausista selvitäksesi tarvitset ihmisen, jolle voit surutta lykätä vauvan, vaikka itkevänä. Se voi olla vauvan toinen vanhempi tai joku muu. Sitten tarvitset ihmisen jonka kanssa voit viettää vauvavapaata ja joka pitää sinut kiinni ulkomaailmassa sekä ihmisen jonka kanssa voit puhua vauvajutuista tuntitolkulla ja jolta voit saada vertaistukea. Fakta on, ettei kukaan ymmärrä niinkuin toinen jolla on saman ikäinen vauva.

Kantoväline: Vähänkään vaativamman vauvan kanssa tämä on aivan ehdoton hankinta. Ennen kuin tämän hoksasin, olin käytännössä vauvan vankina nojatuolissa. Muutenkin itkuinen vauveli pärähti huutamaan aina jos hänet laski käsistään. Vessassa ei muuten tarvitse käydä juosten. Vauva ei mee rikki jos itkee sen aikaa. 😅 Joka tapauksessa, se sohvalla jumittaminen jumittaa myös pääkopan. Vauvan kantaminen liinassa tai repussa on useimmista vauvoista ihanaa, ja äidistä on ihanaa kun saa tehdä jotain. Itselle liinasta on tullut sellainen apukäsi johon tukeudun kun pitäis mennä johonkin tai olla sosiaalinen ja vauva on itkuinen. Liinaan hän aina lopulta rauhoittuu.

Pumppu, pullo, korvike: Joo tiedän, tähän liittyy omat ongelmansa eikä kaikki halua pulloa käyttää, saatikka poistua vauvansa luota ekaan puoleen vuoteen. Me kuitenkin haluttiin a) mulle omaa aikaa ja kunnolla, tunnin kauppareissu ei ole omaa aikaa. 😂 b) isälle mahdollisuus olla oikeasti tasavertainen vanhempi 😊 Korviketta ollaan käytetty kun en vaan yksinkertaisesti ehdi/jaksa pumpata eikä aina pysty ennakoimaan.

Kuulosuojaimet: On tilanteita joissa vauvaa ei yksinkertaisesti saa rauhoittumaan. Ihan tavalliset korvatulpat auttaa jo paljon mutta ihan perinteiset peltorit hoitaa homman parhaiten. Kun itkusta saa ns. terän pois, on paljon helpompi ajatella ja toimia. Lisäksi joskus jonkun on nukuttava. 😂 Vauva sille toiselle tyypille, peltorit päähän ja nukkumaan.  😄

Kapalo: Meillä oli rauhaton ja kipeä vastasyntynyt. Hän hyötyi valtavasti napakasta kapaloinnista. Kun mikään muu ei auttanut, vauva kapaloon, syliin kylkiasentoon, tutti suuhun, hyssytystä ja pientä hytkytystä(kts. Happiest baby-metodi). Tämä toimi tosi hyvin silloin kun vauva ei ollut älyttömän kipeä. Hän myös nukkui ensimmäiset 2kk kapalossa, mikä todennäköisesti  soi meille kymmeniä tunteja lisää unta. On olemassa kaikenlaisia pusseja ja virityksiä. Meille riitti kaksi ohutta ja hiukan joustavaa kapaloliinaa. 😊

Lue myös:

Synntyskertomus

INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *