Seuraelämää, osa kolmetoista

Olin jo kuvitellut nujertaneeni pahimman apatian, mutta eilisilta meni taas TV:tä tuijottaen, karkkia mässyttäen ja puolihorteessa maaten. Kehitin jossain vaiheessa pahan tavan mennä nukkumaan töiden jälkeen ja sitten tietenkin valvoin aamuyöhön ilman toivoakaan unesta. Nyt huomaan, että tuon tavan rikkominen ottaa koville. Meinaan nukahtaa heti jos rojahdan sohvalle makuuasentoon.

Tänään tapaan kuitenkin vanhan ystäväni kaupungilla, joten toivottavasti eilinen oli vain yhden illan repsahdus. Toipuville alkoholisteillekin on olemassa omat tukiryhmänsä, eivätkö elämäänsä pettyneet, keski-ikää lähestyvät peruspirkot ansaitse omaa kelkasta tipahtaneiden mammojen tukiryhmää? Tiedän, naiset tukeutuvat ystävättäriinsä kun elämä kolhii, mutta minulla näitä tosiystäviä ei tunnetusti paljon ole.

Tämänpäiväinen ystävättäreni tietää minusta ja tilanteestani todennäköisesti kaikista eniten. Hän on ollut matkassa mukana jo vuosia sitten, ja vaikka yhteydenpitomme onkin hiljentynyt vuosien mittaan, kykenen vieläkin kertomaan hänelle asioita, joista normaalisti olisin hiljaa. Yhteinen historia noloista teinivuosista lähtien auttaa kummasti.

Menemme yhteen ns. IN-paikkaan syömään. Järkytin firmamme ainoan trendipetteri-Mikaelin kysymällä ravintolasuosituksia. Harkitun sänkinen leuka loksahti ja liian kiiltävä tukka heilui järkytyksestä. Poikaparka ei varmaan ollut käsittänyt, että minäkin voisin olla kiinnostunut laadukkaista ravintoloista. No, viimeaikaisen käyttäytymiseni perusteella ei hän kovin väärässä ole.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *