Alku, osa 1

Kirkkaanpunaiset pelargoniat rintamiestalon ikkunalla ja heti kuvittelen tietäväni millaista elämä talossa on. Sodan muistava eläkeläispariskunta, emäntä kävelee raskaasti, mutta puutarhaa jaksaa helliä reumaisilla käsillään. Isäntä käy hakemassa polttopuut metsästä naapurin nuoremman isännän avustuksella. Keski-ikäiset lapset asuvat Vantaalla ja Oulussa, kerran vuodessa käyvät tervehtimässä, sitten sora pöllyten kiihdytetään korollalla kotiin. Lapsenlapsetkin elävät omaa elämäänsä kaupungeissa, kesäisin pysähtyvät moikkaamaan matkalla kavereiden mökille. Eläkeläispariskunnan yhteinen elämä on jo lähes takana, se on ollut työntäyteinen mutta suoraviivainen. Tai ehkä vain haluan kuvitella niin, omahyväinen kolkytplus ilman oikeita kumaraan painavia vastoinkäymisiä ja rehellistä onnea, elämä pelkkää lauantai-illan huumaa telkkarin edessä, muovinen popcorn-kulho sylissä.

Vainoharhainen, sairaalloisen kateellinen, helvetin ilkeä ja tyhmä. Siinä kai ne tärkeimmät, millä mies minua heitteli. Kuittasin tähtääväni vittuilun olympialaisiin, päämatkana paskaa jauhavien äijien päänsilittely, ja toivotin hyvää matkaa seuraavaan täyshoitolaan. Tarmokas mamma lienee kyseessä, koska on noin flegmaattisen miehen matkaansa poiminut. Tämä kun ei aloitteeseen kykene silkkaa laiskuuttaan. No, seksialoite onnistuu ehkä jos on saanut ensin ruokaa, juomaa, omaa rauhaa ja TV-illan. Nyt pitäisi päättää olenko yksin vai käynkö noukkimassa jonkun reiskan vakioreitin varrelta mukaan. Jaksaisikohan sitä. Onkohan pelargonioiden emännällä ollut vastaavia pulmia aikoinaan? Sammutan auton moottorin, viimeiset miehen jälkeensä jättämät rojut on nyt roudattu seurakunnan kirppikselle. Ostin vähän hyvää omaatuntoa syntisten ajatusteni seuraksi.