Saavutuksia, osa yhdeksän
Tavallisuuden tyrannia. Sitä minä kai kammoan ja pelkään. Sen takia olen niin masentunut, minä olen juuri niin tavallinen ja elän niin masentavaa elämää, juuri sellaista mitä aina olen halveksinut. Olen kuin Revolutionary Roadin April, kuvittelen olevan erikoinen, mutta ilman minkäänlaista lahjakkuutta, kykenemättä erottautumaan halveksimastani massasta millään lailla.
Enkä minä edes ole kateellinen lahjakkaille ihmisille, se masentaa että olen niin omahyväinen, etten kestä sitä että olen pelkkää tavallista massaa. En millään lailla erityinen ihminen. Lässytys siitä, että jokainen ihminen on ihana, oma yksilönsä, on raivostuttavaa. Jotkut ihmiset yksinkertaisesti vain ovat tylsiä ja eivät herätä muissa mitään todellista mielenkiintoa. Minä vain satun olemaan yksi heistä.
Olen kuitenkin saanut kammettua itseäni sängyn pohjalta sen verran, että selasin läpi työväenopiston kurssioppaan (oikeasti!!!). Järjestän itselleni ohjelmaa vaikka väkisin, jotta saisin revittyä itseni ulos tästä apatiasta. Itseänikin hirvittää, mutta meinasin ilmoittautua espanjan kurssille JA huovutukseen. Olenkohan mennyt järjiltäni, olen aina vihannut käsitöitä.
Ja toiseksi, soitin eräällä vanhalle kaverille, joka kanssa ollaan pidetty yhteyttä aina silloin tällöin. Hänellä on tietenkin perhe ja rajallisesti vapaa-aikaa, mutta sovimme, että menemme leffaan ja syömään parin viikon päästä.
Näiden kahden saavutuksen kunniaksi aion maata loppupäivän sängyssä. Harlekiinit ovat loppuneet, Nora Roberts saa luvan kelvata.