Muutaman viikon jälkeen erosta rutiinit alkavat soljua paikoilleen. Aamulla puoliunessa töihin, siellä urakkasopimusten puhtaaksikirjoitusta, LVI-suunnitelmien monistamista ja työmiesten metsästystä. Töiden jälkeen kaupan tai huonona päivänä Alkon kautta kotiin. Illalla tv-kimara silmät lasittuneina kunnes rojahdan sänkyyn miettimättä mitään.

Sanakin on kiirinyt, koska äitini soittaa. Pelkkä kännykän ääni on syyllistävä, mutta vastaan kuitenkin.

• Hei äiti
• Hei PirkkoLiisaMarjatta, äiti täällä. Mitä sinne kuuluu?
• Olet varmaan kuullut uutisia kyliltä?
• Mitä uutisia, enhän minä… Tai kyllä Mannisen Irja taisi mainita nähneensä Pertin jonkun punatukkaisen naisen kanssa Prismassa. Olivat kai mökille menossa. Että onkos sillä Pertin siskolla nykyään punainen tukka?
• Ei ole
• Ai jaa. No kukakohan se sitten… Joku työkaveri varmaan
• Älä nyt jaksa teeskennellä. Pertillä on uusi ja minä olen taas vauhdikas sinkku.
• Ai jaa, niinkö. No, on se kumma…
• Mitäs kummallista siinä. Elämä jatkuu ja niin pois päin.
• No oletkos sinä ihan…
• Joo, minä voin loistavasti. Voitimme juuri ison urakkakilpailun, töissä on kiirettä ja ajattelin lähteä Lanzarotelle talvella. Juuri itse asiassa netistä matkoja katselen.
• Ahaa, no sehän on kiva…
• Joo, soitellaan, moi!

Puhelun jälkeen olen niin poikki etten jaksa vaihtaa kanavaa vaan katson A-Studion kokonaan.

Vai että Lanzarotelle. Mistäköhän sekin tuli. Jotenkin luulen, että näin vetovoimaisen puuman ei pitäisi viettää lomaa kouvolalaisen Reinon kanssa Kanarialla. Kas kun kun en sanonut äidille meneväni Tallinnan satamakapakkaan Peran kanssa. Jotenkin pitäisi saada tasoa nostettua, mutta se vaatisi aivan liikaa energiaa.