Puumanainen, osa neljä

Puumanaiset tuntuvat olevan kovasti aiheena jenkkisarjoissa, minähän nämä tiedän kun katson telkkaria nykyisin vähintään 4 tuntia päivässä. Voisin itsekin olla kiinnostunut nuoremmista miehistä, mutta koska minulla ei ole ylimääräistä rahaa eikä ulkönäölläni vakuuteta Jude Law –tyyppejä, en oikein usko että minulla olisi menestystä niillä markkinoilla. Ja syvällä jossain minua vaivaa tietty jälkipuritaaninen omatunto; olisihan se vähän noloa aamulla ihmetellä mitäköhän olen tuolle poikaraukalle tehnyt? Ei kai sillä vaan ole mitään luita murtunut? Ja toinen makaisi vieressä kuin kuukauden vanha koiranpentu, raajat välillä nykien.

Ei sillä etteikö osa nuorista pojista (miehistä?) nättejä olisi. Joskus kaupungilla törmää niin kauniiseen poikaan, että jaksaa olla hyvällä tuulella loppupäivän. Valitettavasti tätä tapahtuu aivan liian harvoin. Kun lounaalta palattua töissä odottaa rasvaisille nettiartikkeleille hihitteleviä, kaljuuntuvia, punakoita ja mahakkaita keski-ikäisiä miehiä, niin voiko naista syyttää sitä, että se kaunis nuori poika kaupungin vilinässä näyttää terveyden, voiman ja seksuaalisuuden ruumillistumalta.