Aina ei jaksaisi – Elämää vanhusten kanssa

Vanhusten asioiden hoitaminen muuttaa päivän suunnitelmat.  Esimerkiksi juuri hiljattain oli näkyvissä  leppoisa päivä omissa oloissani. Hiukan siivousta, toimistopisteen paperien selvittämistä, pyykinpesua ja roskien vientiä.  Allakassa mummon fysioterapia. Lähtö klo 10.40 – paluu klo 12.00. Asioille aikaa parahiksi 45 minuuttia.

Niin luulin. Pihalla saan yllätyksekseni kaksi listaa, toisen apteekkiin ja toisen Lidliin. Että jos ehdin siinä välissä, kun jumppa kestää. Dejavu. Näitä päiviä on koettu ihan riittämiin.

Jaha, juu, selvä. Apteekkiin ainakin ehdin.

Apteekissa saan tietää, että 1/3 lääkkeistä tarvitsee uuden reseptin.

Tick – asia siirtyy hoidettavien listalle. Otettava yhteys lääkäriin.

Ehdin juuri ja juuri piipahtaa mummon ja vaarin omassa asunnossa, jossa vaarin mukaan on ollut vesivahinko. Olen tuon vesivahingon suhteen tehnyt kolme aiempaa käyntiä. Joka kerta diagnoosi on sama. Ikkunaa vaihdettaessa on karmin mukana irronnut tapettia suikale, joka saattaa jonkun silmissä (vaarin) olla vesivahinko. – Eikä se sitä ole .

Sitten mummoa hakemaan. Hyvä jumppa oli ollut. Kerroin, että asunnossa ei todellakaan ole vesivahinkoa. Että mennäänkö nyt samalla se tarkistamaan.

Keskustelu ja jatkuva asiaan palaaminen vie minun hermoni. Ja heidän yöunensa.

Ai kun kiva, mennään vaan, tuumii mummo, joka kaipaa kaiken aikaa takaisin omaan kotiin.

Mentiin. Katsottiin kaikki paikat ja mummokin tajuaa (näin toivon), että vesivanhingosta ei ole kyse.

Että kyllä tänne jo voisi tulla takaisin, toteaa ja availee roskiskaappia.

Vedän henkeä, eikö tästä tule loppua ikinä. Tämä jatkuva naukuminen kotiin takaisin muuttamisesta vie minun hermoni. Ja heidän yöunensa.

Ei todellakaan voisi, tänne pääsee vasta tammikuussa, kun telineet ja peitteet on pois ja portaat turvalliset ja piha korjattu. Nythän täällä meteli alkaa, kun seiniä aletaan laatoittaa. Ja melu alkaa klo 7.00 aamulla.

Että olisiko asia nyt jo selvä?

Että olitko sinä Lidlissä? Listasta puuttui perunat ja kinkkuleike.

Onneksi en vielä ehtinyt.

Mummo pääsee takaisin kotiin klo 12.30. Minä lähden kauppaan. Regressiivinen nälkäkiukkuaggressio päällä teen ostokset. Lounas syömättä, päiväkahvi nauttimatta, kiukku kiehuu. Ihmisiä liikaa, joku ilman maskia, s****na pitäisikö sanoa siitäkin, tulevat eteen, sivulle ja taakse, kaikki liian lähelle, miksei ne pidä kassoja enemmän silloin kun on ostajia.

Ja minulla piti olla vapaata. Ihan omia juttujani varten. Vanhusten asioiden hoitaminen muuttaa päivän suunnitelmat. Niin se todella teki.

Olen kotona klo 13.30. Lämmitän ruokaa. Kahvihammas kolottaa.  Paha vain, en ehtinyt tässä välissä hoitaa omia asioitani. Ostoslistan suodatinpussit, pyykinpesuaine ja tiskirätit puuttuvat edelleen. En mene lainaamaan mummolta suodatinpusseja. Käytän vessapaperia.

Tietää sen, miltä kahvi maistui.

Mummon ja vaarin vika.

Elämä on.

Terveisin EijaL