Suvi

Tasan vuosi sitten saimme elämäämme kesän keskelle harmaata syksyä. Pieni Suvi syntyi valtameren toisella puolella. Hartaasti odotettu ja kauan toivottu pieni neito täytti mielemme onnella ja ilolla. Koskaan emme ole häntä tavanneet, syyn me kaikki tiedämme. Matkustaa ei ole voinut. Onneksi on FaceTime -puhelut, kuvat, videot ja viestit. Tiedämme tarkkaan, mitä Suvi osaa, miten nukkuu ja mitä syö, saamme seurata  hänen arkeensa, vaikka välimatka on iso. Olemme kuulleet hänen äänensä, nähneet hänen kaksi ensimmäistä hammastaan, tunnemme hänen ilmeensä – ja kaksi viikkoa sitten näimme ensiaskeleet.

Kastetilaisuuden koimme helmikuussa kuluvaa vuotta, senkin etänä. Siihen valmistin lahjaksi kuvassa olevan miniatyyrityön. Yhtä liikuttava kastetitilaisuus on aina, olitpa sitten lähellä tai kaukana. Kolme aiempaa on väkevästi muistissa.

Olen kutonut Suville nuttuja, pipoja, sukkia, mekkoja, nukkeja. Onneksi oli vanhastaan mallit tallella. Muistan miten raskausaikana pelkäsin niitä tehdä. Että-jos-kuitenkin-sattuu-jotakin-ja-minä-tässä-olen-liian-varma-ja-teen-etukäteen.

Toistaiseksi matkaaminen USA:an ei ole mahdollista. Suvi täyttää vuoden. Emme ole tavanneet.Matkustaminen on tehty hyvin vaikeaksi. Mutta ehkä piakkoin? Toivomme hartaasti, että kesällä saamme Suvin  Suomen suveen.

Ikävä on kova.

Elämä on.

Terveisin EijaL