Ihan vapaa päivä

Tiedätte tunteen. Kalenterissa päivälle ei ole kuin kaksi asiaa. Kello 13 ”Mummon FT” ja sitten aikavälillä klo 13-15 ”Ruokatilaus, nouto”. Muu päivä loistaa tyhjyyttään.  Herkuttelen illalla etukäteen, mitä kivaa ehdinkään tehdä. Rationaalisena ihmisenä yhdistelen nuo kaksi tapahtumaa ja päättelen selviäväni niistä ketterästi. Ensin mummo fysioterapiaan, siitä sitten marketin noutopisteeseen, siitä tavarat kotiin ja siitä sitten mummoa hakemaan, hiukan autetaan vaatetta päältä. Hommat tehty. Kotiin päiväkahville ja sitten joko kutomisen pariin tai kirjan kanssa lepäämään. Kumpaan keskittyisin, sitä en ole vielä päättänyt.

Kuinkas sitten kävikään?

Aamulla tytär pyytää kävelylle.  Mikäs sen mukavampaa, tulee päivän askeltavoite roimasti lähemmäs.  Sitten kotona imurointi ja pölyjenpyyhintä. Puolilta päivin käyn mummon ja vaarin luona katsomassa, että ollaan valmistautumassa. Pukeminen nimittäin kestää, sille tulee varata ainakin puoli tuntia (siis ulkovaatteet ja kengät). Siinä tilannetta seuratessani pesen kylpyhuoneen. On loppuviikko, siivous heilläkin pitää tehdä.

Mietin, että jos teen tänään, on huominen perjantai sekin ihan vapaa päivä.

Samaan hengenvetoon imuroin koko asunnon ja kun siitä olen valmis, on eteisessä saatu kengät laitettua, käsilaukku tarkistettu ja kaulaliina ja pipo odottavat asetustaan.Lähden omalle puolelle ja lupaan mennä lämmittämään autoa.

Autossa totean mummolle, että käyn samalla reissulla sitten marketissa hakemassa ruokatoimituksen.

Lehdessä kuulemma oli, että olisi sloggit tarjouksessa. Mummo käyttää niitä ja  seuraa tarkkana tarjouksia lehdistä.

Niinpä, niitä vaan ei saa siihen tilaukseen enää, yritän selvittää. Että kun edellisviikolla niitä ostin (täydellä hintaa, paha juttu, mutta tosi), niin riittäisikö ne nyt kuitenkin.

Että kun en ole menossa sisään kauppaan, vaan hakemaan tilatut tuotteet sieltä noutopisteestä.

Ai jaa, no  sitten ei tarvita, oli päätös.

Noutopisteessä tulee olo, että sisään on sittenkin mentävä. Maski kasvoille ja askeleet kauppaan. Tiedän jo, missä sloggeja on kasapäin. Otan kolmet. Olen jo oppinut, että aina marketissa käydessä pitää ostaa kaikkea sellaista, mitä mummo ja vaari tästä kaupasta yleensä hankkivat. Hygieniahyllystä löytyykin tarjous pikkuhousunsuojista, kaksi pakettia yhden hinnalla. Otan niitäkin.

Matkalla kassalle nappaan mukaan ison nipun tulppaaneita ja kotiprofessorille iltapäivälehden. Se hankitaan joka arkipäivä, koska siinä seikkailee Mustanaamio.

Poistumista nopeuttaakseni menen omatoimikassalle. Kätevää. Ja näillä ostoksilla päätän selvitä ilman ostomuovikassia. Kukat iltapäivälehden sisään ja muut ostot pinoksi syliin. Poistuessani huomaan maksaneeni kolme pakkausta pikkuhousunsuojia kahden sijasta. Heiluttelin kättä ehkä liian tomerasti, kun kone ei riittävän nopeasti piipannut.

Siispä marketin infopisteeseen asiaa hoitamaan. Kassalla jonotan, kantamukseni alkavat aiheuttaa pulmia. Hiki tuntuu selkäpiissä, silmälasit huurtuvat. Kassahenkilön luona  pikkuhousunsuojapaketit putoavat lattialle, sloggien pino vyöryy perässä. Kukkanippu sentään pysyy kasassa, sehän on  kääritty siihen iltapäivälehteen. Asia kuitenkin hoituu ja kasaan itseni.

Suunnitelman mukaan ehdin vielä kotikautta, lajittelen hankinnat. Mummon ja vaarin pino jää odottamaan siirtoa heidän puolelleen ja omat tavarat kukkanippua myöden saavat odottaa lisätoimia nekin. Sitten mummoa hakemaan.

Päiväkahvikin on saamatta, pahasti näyttää siltä, että se hetki siirtyy.

Autan ulkovaatteet pois, haen Pirkon (Pirkko on rollaattori) ja kerron ties kuinka monennen kerran, että Pirkko pitää olla aina käsillä. Kummallisella tavalla se on aina jossakin kulman takana näkymättömissä.

Ja kun siinä sitten olen, päätän suorittaa siivouksen loppuun.  Mummoa ja vaaria pyydän pysymään paikoillaan, sillä kostealla moppaus tekee lattiasta hetkeksi todella liukkaan. Paikoillaan pysyminen tässä mielessä tarkoittaa sitä, että vaari kulkee perässä ja kauhistelee, kun avaan ikkunaa ja parvekkeen ovea. Raitis ilma nimittäin liittyy siivouksen(i) ideaan. Heille se merkitsee kylmää ja vetoa. Mummo tulee Pirkon kanssa katsomaan ihan muuten vaan, että miten sujuu.  Jotenkin tämä siivous on sosiaalinen tapahtuma.

Hyvin sujuu, mietin kun lopuksi otan pöytien pintoja ja kaapien ottimia tarkoitukseen suunnitellulla hygieniarievulla.

Tulee mielen pikkulapsiarki, jolloin ei ollut rauhaa edes vessassa käydä. Päiväkahvikin on saamatta.

Että kyllä se käy nopeasti, tuumii mummo ja istahtaa keittiön pöydän ääreen. Vaarikin tulee paikalle, on välipalan aika. Sen tein kun olin muuten hommasta valmis. – Onko meillä välipalakin valmis, miten se nyt näin äkkiä tuli tehdyksi. Ihmetellään.

Mitä siinä sitten sanomaan. Kerrataan vielä ruokasuunnitelmat. Varmistellaan, että mikroon ei voi laittaa foliovuokaa. Ja sovitaan, että tulen illalla näyttämään, miten pyykkikone laitetaan päälle.

Onneksi oli ihan vapaa päivä.

Elämä on.

Terveisin EijaL

PS: Päiväkahvia en sitten valmistanut. Kotiprofessori soitti ja kysyi, että olinko muistanut käydä apteekissa.

No en ollut.