Kolme x kuukauden kuva – lokakuu
Arki
Arki on turvallista, tietää mitä suunnilleen on edessä. Teen muistisairaalle vaarille viikkolistan, jota lukevat kotona käyvät hoitajat (merkkaan jumpat, parturit ja muut). Teen saman listan kotiin, jota lukee kotiprofessori – tietää missä minä milloin olen. Itselläni kaikki on ihan tavallisessa kalenterissa: maanantaisin kuntosali ja nukkekotikerho, keskiviikkoisin kuntosali, torstaille ja perjantaille sijoittuu kaikki muu (hieroja, kampaaja). Aika selvää? Päivissä näkyy myös merkinnät niistä päivistä, jolloin ajan 12 km:n päässä olevaan terveyskeskukseen mummoa katsomaan (liki päivittäin).
Kuukauden huippuhetki
Tämän lokakuun kokemuksella elän pitkään. Matkasimme Roomaan, emme suinkaan raunioita ihmettelemään, sillä ne on jo kahteen kertaan nähty. Tapasimme USA:ssa asuvan kotiprofessorin pojan perheen. Eivät tohtineet Suomeen asti 3- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa lentää, koska matka edellyttää koneen vaihtoja ja muuta pientä. Lapsosille reissu oli ihan ensimmäinen lentokonematka (9 tuntia…).
Olemme tavanneet nyt 5-vuotiaan Suvi-tyttösen vuonna 2022. Pikkuveli Ahtia emme koskaan. Jännitti. Ja ihan turhaan. Asuimme samassa hotellissa, ja kun he huoneeseemme tulivat, ei jäänyt epäilystä siitä, etteikö tapaaminen olisi ollut molemmin puolin odotettu ja kaivattu. Huoneemme iso terassi muodostui lasten lempipaikaksi vajaan neljän päivän yhdessäolomme aikana.
Tunnelma kiteytyi viimeisen illan illalliselta palatessamme. Totesin vierellä askeltavalle miniälleni – ”My hands are full – and so is my heart”. Nimittäin kummassakin kädessäni oli pieni käsi.
Kotiin palattuamme kotiprofessori mutisi nukkumaan mennessään, että ”oli jo unohtanut, miten pieni käsi voi olla”.
Ei mennyt niin kuin Strömsössä
Olen jo oppinut, että melko useissa harrastukseeni liittyvissä asioissa (nukkekoti) vasta viides itse tehty versio jostakin onnistuu. Niin kävi nytkin. Nimittäin halusin tehdä kelkan. Mäenlaskua varten. Juurikin näin. Kyllä nukkekodeissakin lasketaan mäkiä! Tällä kelkalla sitä ei voi tehdä, koska unohdin viistota jalakset. Ja onhan siinä pari muutakin hankalaa kohtaa. Roskiin meni.
Elämä on.
Terveisin EijaL