Kolme yötä Kööpenhaminassa lapsen kanssa
Perinteinen kesämatkamme tyttärentyttären kanssa (kohta 12 v) tehtiin Kööpenhaminaan. Hyvin suunniteltu matka, kuitenkin ohjelmaltaan väljä, jäi kaikkien mieliin mukavana yhteisenä kokemuksena. Illallisravintolat kannattaa varata etukäteen. Lento Helsingistä vei vain puolitoista tuntia. Olimme Kööpenhaminassa torstain tuloiltapäivästä sunnuntain aamuun. Aikaa jäi siis tuloilta ja sen lisäksi kaksi kokonaista päivää.
Mitä tehdä Kööpenhaminassa lapsen kanssa kolmen yön matkalla?

Tuloilta
Hotellimme oli Scandic Spectrum, jonne saavuimme alkuiltapäivästä. Sijainti oli oivallisen lähellä esimerkiksi Tivolia ja Carlsbergin Glyptoteekkia. Hotellin valinnan ratkaisi sijainti ja ennen muuta tarjolla ollut mukava makuuhuone/olohuone yhdistelmä. Näimme hotellista kanaalialueen rannat. Likeisin uimapaikka ja oleskelulaituri oli upea Kalvebod Brygge. Keskustaan ostoskaduille kävelimme hotellista noin 20 minuuttia.
Aloitimme illan hotellin kattoterassilta. Kippistelimme ja ihailimme maisemia.

Tuloiltaan oli varattu Nyhavnin viehkolta satama-alueelta Ravintola Nyhavn 17, jonne kävelimme pienen sateen saattamina. Jälkiruuaksi oli etukäteen varattu tunnin kanaaliristeily, jonka aikana näimme Kööpenhaminaa ihan uudesta näkövinkkelistä. Jännittävintä oli lukuisien siltojen alitus, joiden aikana piti kumartua, jotta ei loukannut päätään sillan rakenteisiin. Risteilyn jälkeen oli varsinaisen jälkiruuan vuoro: Nyhavnin herkullinen vohvelijäätelö.
Miksi ihmeessä hotellit eivät pidä respan myynnissään vaikkapa hedelmiä ja jogurtteja?
Hotelliin palatessa löysimme myös lähikaupan, josta hankimme iltapalatarvikkeet. Kaupan löytäminen onkin matkustaessamme aina tulopäivän ohjelmalistalla. Nimittäin iltapala on jollakin tavalla saatava. Ja minä saatan tarvita yöpalaa, kun närästys herättää.
Lähikauppa kannatta etsiä heti tulopäivänä
Miksi ihmeessä hotellit eivät pidä respan myynnissään vaikkapa hedelmiä ja jogurtteja? Ravintolat eivät tarjoa iltapaloja. Ja me nautimme illallisen tavalliseen tapaamme viimeistään klo 17.30 olimme missä tahansa.
Lapsiperheillä tuntuu olevan kaikkialla maailmassa sama murhe. Pikkuputiikissa (Netto) olikin roppakaupalla saman hotellin asukkaita. Näky oli vähintään huvittava, kun kuljimme Netto-kassijonossa kaupasta hotelliin.
Illalla tehtiin ostoslista aamua varten.
Ensimmäinen koko päivä
Aamupäivällä tehtiin tärkeä retki. Pikkuneidin iloksi pappansa oli löytänyt oikean osoitteen ja merkannut karttaan Sephoran meikkikaupan. Tämä tuntui olevan toivelistan tärkeimpien asioiden listalla. Itse en ollut moisesta kuullutkaan. Hotellilla tehty ostoslista oli hämmästyksekseni minun osaltani pidempi kuin pikkuneidillä. Tärkein asia taisi olla ”trendi” musta-valkoraidallinen Sephoran kassi. Ja se saatiin. Ilo näkyi askeleissa.
Tutustuimme myös yliopistoalueen rauhallisella alueella sijaitsevaan upeaan Vor Fraue Kirkeen, jossa pikkuneiti sytytti kynttilän.



Kaupungilla kuljeskelun lomassa kiivettiin Illum-tavaratalon kattoterassille ja ihasteltiin kattomaisemia. Lounas nautittiin (ihan sattumoisin) kaupungin vanhimpiin kuuluvassa Mamma Rosa ravintolassa.
Päivälepo on tarpeen lapsillekin
Iltapäivän ”sometauko” tarkoitti meille kahdelle lepäämistä hotellissa ja papalle ihan omaa hetkeä Carlsbergin Glyptoteekissa.
Illalla oli vuorossa hartaasti odotettu Tivoli. Ennen laitteisiin siirtymistä nautimme hyvän illallisen Tivolin Nimb Brasserissa. Tivolin tunnelmassa jaksoimme illan hämärtymiseen asti. Oli hienoa nähdä puisto iltavalaistuksessaan.


Toinen koko päivä
Lauantaina aamulla tutustuimme oman hotellimme span tarjontaan. Ihmeellisin asia oli Finnish sauna, jonka ovessa painokkaasti suurin kirjaimin kiellettiin heittämästä vettä kiukaalle. Kovin oli kuiva 80 astetta. Kokemuksen jälkeen lähdimme tutustumaan Rosenborgin linnaan, jonne kävelimme kaupunkimaisemia ihaillen. Etukäteen hankitut liput olivat jälleen kerran hyvä panostus.

Harmillisesti pikkuneidin kukkaro varastettiin. Urheasti hän kuitenkin jaksoi linnan läpi, vaikka asia kyynelsi silmissä. Myös minun. Asiasta tiedotettiin myös kotiväelle. Tärkeintä kaikkien (aikuisten) mielestä oli, että ei mitään muuta vahinkoa sattunut, vaikka ei se mieliharmia poistanut.
Hyvä ruoka – parempi mieli
Lounaspizza jo sitten maittoi, ja kun vielä mummon lompakossa oli vahingon korvaavaa rahaa, ei asiaa jääty murehtimaan.
Pieni ostosreissu kohdistui Magasin tavaratalon syövereihin. Sen ulkoterassilla oleva hiekkaveistosnäyttely kiinnosti. Mikä mukavinta, hiekkaveistoksien tekoa pääsi kokeilemaan.

Mitä syntyikään pikkuneidin käsistä?

Ta-Daa!

Ennen iltamenoja levättiin ja tehtiin kasvonaamiot, joita oli paikan päältä hankittu. Myös iltameikki syntyi, pikkuneiti osaa!

Illan ravintolaksi valikoitui oman hotellimme vieressä sijaitseva Marriot, koska pidemmälle ei olisi jaksettu. Parasta oli, ei suinkaan tämän ison hotellin tarjoama ruoka (surkeaa), vaan sen välittömässä likeisyydessä oleva massiivinen laiturirakennelma, Kalvebo Brygge, jonka näimme myös hotellin ikkunoista.

Ihmeellisintä oli, että tämä alue tarjoaa ”maauimalan”. Veden laatua seurataan jatkuvasti ja siitä on ajantasaiset tiedot paikan päällä päivittäin. Laiturialueella oli myös mukava parkour-rata.

Sunnuntai oli matkapäivä.
Lentokentällä saimme tiedon, että lento oli myöhässä. Siispä söimme maukkaat ranskalaiset hot dogit ja teimme tuliaisostot ihan rauhassa. Kone oli vaihdettu potkurikoneeseen ja matka vei peräti kaksi tuntia. Automatkalle varattiin vettä ja pikkuneidille kaksi karjalanpiirakkaa, koska päätimme ajaa Turkuun pysähtymättä. Kotona Turussa oltiin vasta 20.30.
Kaiken kaikkiaan onnistunut ja mukava matka mitä parhaimmassa seurassa.
Matka kannattaa suunnitella hyvin. Päiväkohtaisesti meillä on hyväksi todettu yhden tapahtuman varaaminen joka matkapäivään. Se antaa päiviin mukavasti väljyyttä. Totesimme myös, että illallisravintolat kannattaa varata etukäteen. Kannattaa suosia perinteisiä ravintoloita eikä luottaa siihen, että kovatasoisen naapurihotellin (tai oman hotellin) ravintola pystyisi tarjoamaan mitään ihmeellistä.
Elämä on.
Terveisin EijaL