Kun silmäni mä auki saan…

Huonosti nukuttu yö. Aamut ovat joskus ankeita.  Katkoja ainakin kolme. Aamun tärkein (kahvi) väärästä laadusta, oikea oli päässyt loppumaan. Pyykinpesuainetta ei ole,  ja kotiprofessorin  sukat on  ”loppu”. Vilpittömästi kysyy, että pitäisikö lähteä ostoksille, kun sukat on loppu. Ihan oikeasti. Kello ei ole vielä edes kahdeksaa. Päivä on pilalla. Lisäksi kyseessä etätyötä. Siis kotiprofessorille. Merkitsee konetyöajan jakamista. Linjat ei kestä kahta käyttäjää. Aamun aviisi kertoo ikäviä lukuja eikä keittiön radiokaan muusta tiedä. Huipennuksena aamupuuro turskahtaa mikrossa yli laitojen ja sotku on sen mukainen. Tilaamani ohjekirja islantilaisen neuleen tekemiseen ei vieläkään ole tullut. Langat odottavat. Tästä oikeasti on tulossa paha päivä.

Nyt ryhtiliikettä.

Karvaalta maistuvan aamukupposen  kera näprään puhelintani.  Kas, tyttärentytär (kohta 10 vee) on hereillä ja muistaa minua whatsapp-viestillä, ”Muistitko kattoo putouksen”? Tämä on yökyläilyjen aikana minulle neuvottu TV-ohjelma. Sen perään tulee heti video (hiukan suhjuinen), joku pyörylä liikkuu. ”Sillä on oma nimi”. Hetken päästä lisää ääniviestinä, ”Keksin ton nimen”.  Kyseessä on kotiin hankittu itsekseen toimiva pölynimuri.  – Johan kirkastuu päiväni alku.

Mitä tästä opitaan, tuumin mielessäni. Aamut ovat tärkeitä. Niiden sujuminen tulee taata.

• Huolehdin siitä, että lempikahvia on aina kaapissa vähintään yhden paketin varasto.
• Tarkistan samalla, että tilanne pyykinpesuaineen suhteen on sama.
• Sekoitan mikropuuroa kesken valmistusprosessin.

Ei lopu miehiset sukat. Pysyy puuro kipossaan.

Aamut ovat joskus ankeita. Mutta jokin ihan pieni asia sen sitten pelastaa.

Elämä on.

Terveisin EijaL