Missä kaikessa olen huono?

Mietin jo aakkosia tänne  blogiin tehdessäni, että teen joskus listauksen siitä, missä olen huonoimmillani. Mielestäni löysin ne todella nopeasti. Näissä asioissa en ole vuosien varrella muuttunut yhtään. Tiedostan ne, suuresti ponnistaen pystyn  kätkemään tarpeelliseksi hetkeksi. Aina en siinä onnistu.

Jonottaminen ja odottaminen

Erityisesti tilanteessa, jossa pankin tai minkä tahansa viraston viidestä palveluluukusta vain yksi on miehitetty ja jonotuslapussani lukee 27. Poistun. En kestä katsella niitä tyhjiä luukkuja. Varaan ajan erikseen, jos mahdollista. Entä sitten, jos odotellessani huomaan,  että ”jotain pitäisi tehdä” eikä mitään tapahdu?  Pahinta. Tähän voi törmätä missä vain, terveydenhuolto nyt ensimmäisenä tulee mieleen. Viimeksi kylläkin sähkötarvikeliikkeessä, josta lähdin pois. Kaupan ulkopuolelta soitin myymälän esimiehelle. Ostot tein  seuraavasta erikoisliikkeestä, tuohon ensinnä mainittuun en  enää mene.

Poistun muuten myös apteekista, jos  tilassa on yli 6 asiakasta odottamassa ja lisää pukkaa eikä kukaan koordinoi sisään tulevaa asiakasvirtaa. Totta kai lähtiessäni huomautan, että teillä on täällä liikaa ihmisiä näin koronakokoontumisia ajatellen. Reaktiot ovat näkemisen arvoiset.

Miksi ihmeessä apteekit suunnitellaan niin, että yksityisyydensuoja ei voi toteutua?

Lisä-ärsykkeeksi sopii se, että luukkujen äärellä vuodatetaan koko elämä farmaseuttipoloille, jotka säyseästi kuuntelevat kaiken, serkunkumminkaiman peräpukamia myöden.Miksi ihmeessä oma elämä pitää vuodattaa farmaseutille? Paikalla oleminen, vaikkakin maskisuojauksessa, pitkittyy turhaan kaikilla odottavilla ja lisää pöpöjä. Ja lisäksi, miksi ihmeessä apteekit poikkeuksetta on suunniteltu niin, että yksityisyydensuoja ei voi toteutua?

Näin korona-aikana olenkin oivaltanut mennä lääkehankinnoille heti klo.7.00, kun apteekki aukeaa. Ei ole jonoja.

Kastikkeen valmistaminen

En osaa tehdä. Tässä viiden pisteen vinkiksi osoittautui 17 vuotta sitten tyttäreltä saatu ohje: Maizena-jauheesta saa kastikkeen, joka pelittää. Ja niin kävi. Vieläkin kuuluu ”jess”, jos jouluaterialla on kinkun syrjässä lihamureketta ja tätä mummolan kastiketta. Se valmistuu helposti vedestä ja jauheesta.  Mummolassa siihen tursautetaan joukkoon ketsuppia, sinappia ja kermaa (tai maitoa, jos kerma on loppu).

Tiskikoneen täyttäminen

Ainut kotityö, jonka  kotiprofessori hoitaa. Jopa niin, että tyhjentää ja järjestää uudelleen, jos olen täytön tehnyt. Nyt kun varvasoperaatio estää puuhastelun, saan tehdä asian ihan omalla tavallani. Kerran päivässä käy kone ja niin on hyvä. Kotiprofessori käyttää koneen täysissä voimissaan ollessaan etätyöpäivinään aika lailla tyhjänä 2-3 kertaa päivässä. Siitä saa hyvän sanomisen aikaan, kun ruuvi ajoittain kiristää muutenkin. Etenkin jos kahvinkeitin on laitettu pesuun ennen päiväkahvin keittämistä.

Ryhmätyö

On silkkaa kärsimystä, jos ryhmätyötä ei johdeta. Yhteisvastuuta nimittäin ei ole – vastuualueita toki kullakin. Ryhmänjohtaja pitää langat käsissään. Tavoite on pidettävä kirkkaana, dead line on asia, josta jonkun pitää huolehtia. Jos näin ei ole, teen mieluummin yksin.

En pysty peittämään harmitusta

Naamasta näkee, mitä mietin. Nanosekunnissa ilme kertoo, mitä mieltä olen, etenkin kun kohtaan typeryyttä, laiskuutta tai välinpitämättömyyttä.

Tulee varmasti selville myös blogini teksteistä. Taitaa olla huonoin ominaisuuteni tämä.

Elämä on.

Terveisin EijaL