Onni

Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.

( Onni, Lauri Viita)

Olen äiti.

Oman ainokaiseni siivet ovat kantaneet upeasti. Minulla on siinä mielestäni aika pieni osa. Hän on kulkenut aina omia reittejään, omalla hienolla tavallaan. Näen tämän uljaan ja kauniin naisen, tyttäreni, kasvaneen isoksi. Ura sopii hänelle. Äitiys sopii hänelle. Hieno yhdistelmä.

Olen isoäiti. 

Kun saat ensimmäisen pienen syliisi, mikään ei ole niin kuin ennen.

Kolmesta pikkuisesta enää yksi kaipaa yökylään. Kaksi muutakin ovat mummolassa aikanaan olleet. Nyt nämä reippaat nuoret miehet näyttävät pärjäävään mainiosti. Ottivat iloisina vastaan mummonsa tekemän islantilaisen neuleen. Hihassa oleva brandin logo (Mummolta – sydän perässä) on saanut olla paikoillaan. Se on iso asia mummolle.

Kun saat ensimmäisen pienen syliisi, mikään ei ole niin kuin ennen. Se jysähtää. Sille ei oikein ole sanoja. Huomaat murehtivasi sukupolven yli. Mikä tahansa asia sopii murehdittavaksi ja yöunten katkojaksi. En ole koskaan ymmärtänyt  ”Eikö-ole-helppoa-kun-ne-vaan-tulee-ja-sitten-lähtee-ja-ei-ole-mitään-vastuuta” -hokemaa. Isovanhemmuus on vastuullinen asia. Silmät pitää olla selässäkin. Pienikin kuume on heti meningiitti, ei siitä mihinkään pääse.

Olen tytär.

Oma äitini on 90-vuotias (blogini tarinoissa mummo ja siihen tavallisesti liittyy myös vaari). Julkisivurempan vuoksi tämä pariskunta muutti meitä vastapäätä asumaan ainakin vuodeksi. Olen enemmän kuin kerran päivässä näköyhteydessä, milloin mennään laboratorioon, milloin jumppaan. Tällä viikolla oli laboratorion ja jumpan välissä 45 minuuttia aikaa. Mitä teimme? Kävimme kahvilla, uskalsimme. Juustotorttu maistui.

Enenevästi joudun hoitamaan äidin asioita, auttamaan kodinhoidossa, seuraamaan verenpainetta, raportoimaan lääkärille ja kertaamaan turvallisuusasioita. Niihin liittyy ainakin seuraavat: valot pitää olla päällä kun asunnossa liikutaan, Pirkko pitää olla mukana (Pirkko on rollaattori) ja nestettäkin pitäisi juoda riittävästi. Ja ulkona pitäisi jaksaa käydä. Onneksi vaari auttaa sukat ja kengät jalkaan ja vie kävelylle. Pariskunta on yhdessä kuin yksi. Toinen muistaa paremmin kuin toinen, toinen liikkuu paremmin kuin toinen. Uskon, että yksinään kumpikaan ei oikein enää pärjäisi.

Tänään on äitienpäivä.

Vien vastapäiseen asuntoon ruusun, jonka sitten myöhemmin istutamme yhdessä (toivottavasti) kesämökin kukkapenkkiin. Vien kakkua lisäksi. Emme taida yhdessä istua sitä nauttimaan. Syyn me kaikki tiedämme.

Mutta olemme kuitenkin vain kolmen metrin päässä.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Kuvat: Arto Arvilahti