Aina ei suju…

Elämä muuttui kertaheitolla, kun omat vanhemmat muuttivat meille. Välissä on neljän askeleen verran kerrostalon tasannetta. Käytännössä siis asuttavat vastapäistä asuntoa, jota tähän asti olemme kutsuneet citymökiksemme. Tätä eloa on eletty nyt aika tarkkaan kaksi kuukautta. Tänään viikkosiivousta heille tehdessäni mietin, että mitä onkaan koettu. Välillä menee ihan putkeenkin.

Kaikki vanhusten puolesta asioiminen vaatii erittäin pitkää pinnaa.

• Olen viimeisimpään haasteeseen (Turun yli 85-vuotiaiden rokotukset) jo viitannutkin. Kotikaupungin suunnitelma petti pahan kerran. Vanhukset odottivat kaksi viikkoa, että heille soitetaan rokotusajan varaamiseksi. Mitä tapahtuikaan? Ei soitettu. Tunsin itseni todelliseksi työn sankariksi, kun mummon ja vaarin lopulta rokotukseen vein.Siitä taistosta voi lukea Turun Sanomien Lukijoilta sivulta ( 26.2.).

Perusasia kuntoon heti

Muuton jälkeen oli ihan selvää, että asunto oli kylmä (21 C). Heillä kun on totuttu lämpimään eli 24 C asteeseen (irti väännetyt termostaatit omassa asunnossa todistavat omaehtoista ja ehkä luvatonta lämpötilansäätöä).Siispä huoltomies hätiin ja siinä tilannetta sitten mietimme.  Asuntojen lämpötila on nimittäin säädetty juuri tuohon 21 asteeseen. En tiedä mitä väännettiin, mutta lämpötila nousi toivottuun. WC/kylpyhuoneen lattialämmitys myös hohkaa niin kuumana, että jalkapohjaa kuumottaa, kun käyn siivoamassa kerran viikossa.

Plussat

• Kauppareissut ja muut asiointireissut yksinkertaistuivat, kun tavaraa ei tarvitse kuljettaa kahteen eri paikkaan.
• Apu on lähellä, pääsen paikalle heti, jos vain kotona olen.
• Voin seurata, ollaanko päiväunilta noustu (ulos happihyppelylleni mennessä katson, onko valot päällä, mummo ja vaari ottavat päiväleponsa klo 16-18 hujakoissa)
• Oma oloni on turvallisempi, kun olen lähellä.
• Uskon että heillä tunne on sama, korona-aika on tuonut paljon epävarmuutta.

Miinukset

• Siivousta on kahden asunnon verran.Petivaatteita vaihdetaan ja tuuletellaan myös tuplaten. Onneksi on vain yksi matto, sekin poistuu, kun talven piikkikenkävaihe jää pois. Mutta sekin tuuletaan ja vanhaan tapaan tampataan, kerran viikossa. Omilleni en sitä tee.
• Kauppareissut ovat monimutkaiset. Itse pahimpaan korona-aikaan käytin/käytän verkkokauppaa ja myös valmiiksi ajateltuja ruokakasseja, joissa on tarvikkeet ja mikä parasta, reseptit mukana.
• Mummon ja vaarin ostot tehdään Lidlistä. Paitsi jotkut tietyt tarvikkeet K-kaupasta.Tästä jo taannoin kirjoitinkin.
• Apteekkikaan ei ole sama, josta itse omat lääkkeeni hankin. Yhden luukun -periaate ei siis toimi tässäkään
• En pääse askarteluhuoneeseeni. Se on nyt pyykinkuivatustila ja sen isolla pöydällä pidetään verenpainemittaria ja siinä luetaan päivän lehti.
• Omia vanhempia tulee seuratuksi (liian) tiiviisti – pariskunta on tottunut elämään itsenäisesti ja siitä koituu yhteentörmäyksiä. Silmäni ovat kouliintuneet hoksaamaan vaaratilanteet.
  • Missä Pirkko on (Pirkko on rollaattori)?
  • Onko piikkikengät jalassa ulos mennessä?
  • Onko verenpaineet mitattu?
  • Onko jalkajumppa tehty?
  • Kyllä nyt olisi hyvä mennä ulos hiukan edes.
  • Ei saa kiivetä tuolille eikä tikkaille.
  • Valot pitää olla päällä, kun kotona ollaan (valot yleensä päällä vain siinä tilassa, jossa kulloinkin ollaan).
• Uutta pitää oppia eli kahden kuukauden perehdytys vaatii hiukan vielä hiukan lisää.
  • Miten tämä pesukone laitetaan päälle?
  • Nyt ei mikro lämmitä (nappula osoittaa ikään kuin nollaan).
  • Nyt ei astianpesukone ei aukea – vaarin kahvinkeittimen kannu oli sisällä eikä saatu kahvia keitettyä. Olin muuten ulkona, joten sitä kahvia saivat odottaa tunnin.

Summa summarum: Edessä on taatusti vaiherikas elämänvaihe, sillä julkisivuremppa vie vuoden loppuun asti.

Terveisin EijaL

PS:  Ehdoton plussa on, että vaari opetti minua roskien lajittelussa. En ollut huomannut, että pihallamme on myös muovipakkauksia varten oma pönttö.

Elämä on