Hildur jätti kylmäksi
Olen nyt Hildurini lukenut (minä luen, en kuuntele). Satu Rämön Hildur jätti kylmäksi. En esittele sen kummemmin tätä kirjaa. Se on jo tehty. Kustantajan kuvausta on moni lainannut , hiukan muokannut ja kirjaa jutuissaan kiitellen esitellyt. Hildur on Islannissa asuvan Satu Rämön esikoisdekkari. Mitään muuta en ole häneltä lukenut, en edes Instagramissa. Parasta kirjassa on Islannin luonnon kuvaus.
Hahmot ovat kliseisiä. Hilduria ahdistaa, pikkusisaret ovat oudolla tavalla kadonneet yli 20 vuotta sitten. Islantiin poliisiharjoitteluun saapuvan Jakobin avioero on kipeä, häntäkin ahdistaa.
Kirjan rakenne on nähty, luettu ja koettu. Alussa ENNEN vie Islannin tarustoon. Ilman sitäkin olisi hyvin pärjätty. Ja pahis ja hänen mielenliikkeensä esitellään kursiivilla omissa luvuissaan. Onneksi ne ovat lyhyitä.
Mikä on kustannustoimittajan rooli?
Melko nopeasti lukija törmää continuity-ongelmaan. Luin kappaleen todella monta kertaa. Hildur istuu autossaan ja odottaa esimiestään. Odottelun aikana moni asia tulee selvitetyksi, siinä ehditään käydä läpi opiskelut ja viitataan myös tarustoon. Sitten esimies riuhtaisee auton kuljettajanpuoleisen oven auki, vetää voimalla kiinni ja huokaisee.
Mitä ihmettä? Kohta kuitenkin Hildur käynnistää auton (eli istuu kuljettajan paikalla). Kustannustoimittajan tehtävä on epäonnistunut.
Luin Hilduria ”punakynä kädessä”.
Paitsi harmittava ja lukemisen intoa vähentävä continuity-ongelma, teksti muutenkin on kiireellä tehdyn oloinen. Monin kohdin punakynä jätti merkin ”ettei” vai ”että ei” ? Toki kieli muuttuu, ja ymmärtääkseni yleiskielessä esimerkiksi ”ettei” on jo hyväksytty. Lukiessa myös ihmettelin sivulauseessa tarkoitusta ilmaisevan konjunktion ”jotta” sijaista käytettyä ”että”. Taitavat nykyisin olla käypiä molemmat, mutta käsittääkseni yleiskielessä ”jotta” on tavallisempi.
Parasta Hildurissa on Islannin luonnon kuvaus.
Tarina sain yhdeltä osin päätöksensä. Tappaja löytyi. Jatkoa on luvassa, sillä Hildurin ja Jakobin ahdistuksiin ei tässä ensimmäisessä Hildur-kirjassa ratkaisuja saatu.
Toivon totisesti, että kustannustoimittaja ottaa tehtävänsä tosissaan. Jatko ei itseäni kiinnosta. Satu Rämön Hildur jätti kylmäksi. En tiedä, onko kirja kuunneltuna erilainen, ainakin kuuntelijoiden arviot ovat minun kokemustani myönteisemmät. Positiivista on, että Rämö uskaltaa tarttua uuteen lajityyppiin. Siitä hatunnosto.
Olen dekkarini lukenut, Hildur ei uutta tuo. Paitsi Islannin luonnon. Parasta kirjassa on Islannin luonnon kuvaus. Olen sen kokenut kesällä. Nähtäväksi jää, kuinka monta eri vuodenaikaa Rämö ja Hildur yhdessä kokevat.
Elämä on.
Terveisin EijaL
PS: Mitä tulee ”punakynän käyttöön”, voin kertoa, että dekkaristi Reijo Mäen Vares-kirjat ovat saaneet punakynämerkintöjä huomattavasti enemmän. Ja Mäki on sentään turkulainen.