ME/CFS potilaan päivystysreissu
Kävin ambulanssilla päivystyksessä toissayönä, sain kovan sykekohtauksen jossa vaarana on että kaliumit tippuu tai jokin muu elimistössä pettää, tai että menetän tajuntani. Muuta vaaraa ei ole, sydämessä ei ole vikaa. Mutta kyllä ne korkeat sykkeet on rintaani jo pitkään rasittaneet! Tilanne meni hyvin, minut vietiin asianmukaisesti hoitoon ja tutkittavaksi. Siinä vain se tilanne on aina hieman eriskummallinen, kun ambulanssimies sanoo mun diagnoosin ääneen krooninen väsymysoireyhtymä..
No, ambulanssissa hoitajamies kysyi että mitä oireita sairaus aiheuttaa. Vastasin invalidisoivaa lihasväsymystä ja näitä sykeoireita.. Jotenkin kai tämä sairaus alkaa olla ihmisille tutumpi, mutta hoitotilanteissa ei yleensä tule puhuttua kuinka nämä kaikki oireet yksinkertaisesti johtuu tästä kehon fysiologisesta viasta tuottaa energiaa riittävästi. Jos siis vedetään yhteen, niin kaikki lähtee sieltä, solun metabolisesta puutteesta. Tästä on paljon tutkimuksia, sairauden syyperä on varsin hyvin selvillä, enää vain tarvitaan tehokkaita keinoja helpottaa oireita. Energianpuute tuskin ikinä tulee korjaantumaan lopullisesti, mutta se voi palautua oikeilla keinoilla merkittävästi!
Tämä hoitokäynti oli miellyttävä.. Olo on vielä voipunut, ja toivotaan ettei seuraavaa käyntiä tule hetkeen!