Kuten taisin aikaisemmin jo mainita, kuvittelin raskaudesta vaikka minkälaisia vaalenapunaisia asioita ja jännittelin sen mukanaan tuomia oireita (noin paremman sanan puuttuessa). Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, kammosin eniten ns. käteen jäävistä vaivoista (siis niistä, jotka jäävät pysyvästi synnyttäneen iloksi) kengän koon kasvamista. Ihan tosissaan! Omistan kymmeniä pareja i-h-a-n-i-a korkokenkiä, joita olen ostellut vuosikausien aikana ja säilönyt niitä kenkälaatikoissa hellyydellä ja rakkaudella, ja ajatus siitä etten voisi enää koskaan niitä käyttää, oli kamala. Kun taas ajatuksiini ei edes pälkähtänyt mahdollisuus, jossa ylimääräisistä kiloista ei noin vain pääsisikään eroon. Siis oikeasti! Kuinka tyhmä ihminen voi olla?!? Ja koska luonto, karma tai mikälie halusi osoittaa KAIKKI luuloni vääriksi (alkaen siitä lasketusta ajasta), kävi juuri päin vastoin kuin olin ajatellut. Kengän koko jäi entiselleen (YES!), kun taas vastaavasti raskauskiloista jäi peräti 10 kiloa ihan vakituiseksi vieraakseni (FUCK!). Olin suunnitellut imettäväni tytärtämme pitkään ja hartaasti ja kuvitellut raskauskilojen haihtuvan taivaan tuuliin siinä sivussa kuin itsestään, ja kuten joku ehkä lukikin aikaisemmista turinoistani toisin kävi. Imetys tyssäsi heti alkumetreille ja (näin luulen) sen myötä myös raskauskilojen tiputtaminen jumittui paikalleen. Nyt lähes viisi kuukautta sektion jälkeen, kannan matkassani samaa kilomäärää, mitä lähtiessäni synnytyssairaalasta. Ja he, jotka ovat kohdanneet minut livenä tietävät, että en ole maltillisimmasta päästä silloin, kun jotain päätän saavuttaa. Aloittelin raskauskilojen karistamista kahden kahden kuukauden päästä leikkauksesta, vaan ihan mitä tein ja teen puntarin digitaalinen näyttö vilkuttaa sadangramman tarkkuudella koko ajan samaa lukua. Joka onkin mysteeri, sillä ennen raskautta painoni saattoi heitellä kahdella kilolla riippuen siitä, mitä olin syönyt tai juonut. Nyt – ei mitään vaikutusta. Siispä hihat rullalle ja hommiin! Näin se käy:

Kalorilaskuri käyttöön
Aloitin siitä helpoimmasta, eli pilkutin kaikkea mitä söin. Koko ajan. Laskin kuukauden päivät syömieni ruokien kaloreita ja totesin, että päivittäinen kalorisaantini vaihteli noin 1500-1900 kcal välillä. Ei siis paljon. Entä se ruoan laatu? En syö eineksiä, en pidä sipseistä enkä juurikaan karkeista, en koskekaan pullaan, kekseihin, kakkuihin. Pidän leivästä, mutta en täysin valkoisesta pullasta. En juo mehuja enkä sokerilimuja. Syön pikaruokaa noin puolen vuoden välein lähinnä todetakseni, että en vieläkään oikein pidä raskalaisten perunoiden rasvaisuudesta ja että se peruspurilainen maistuu edelleen ihan samalle. Syömme kotona kalaa, kasviksia, salaatteja, keittoja, lihaa ja kaikkea perusruokaa. Herkuttelu hetkiä on, silloin nautimme erilaisista juustoista ja viinistä. Syömme jälkiruokia, kuten kiisseleitä ja erilaisia rahkoja. Mitä jättäisin pois? Lisäsin ravintoon kasviksia, kalanmaksaöljykapselit aamuun ja tarkkailin muutenkin syömääni ruokaa – ehkä olin huijjannut itseäni ruoan terveellisyydellä? En syö light-ruokia, joten ehkä siinä syy? Googlasin ja etsin netistä tietoa. Missään ei ollut mitään selityksiä, vaan lähinnä toitotettiin sitä vanhaa hokemaa ”syö vähemmän kuin kulutat”. Hirveän kiva, mutta ei auttanut minua. Seuraava steppi.

Personal trainer
Lueskelin sattumalta Meidän perhe vai olikohan se Vauva-lehti tai vai mikä lie probagandajulkaisu (kyllä – jos haluat saada raivon kiehumaan, lue ko lehtiä. ”Äiti luopui työstään lastensa takia” ”Meillä kaikki tehdään lasten ehdoilla” ”Vain ydinperhe on tärkein” laadidaa….), josta bongasin ravintoterapeutti/PT Jennin tiedot. Mieheni muuten on personal trainer, mutta päätimme yleisen kotirauhan vuoksi ettei hän ohjeistaisi minua näissä jutuissa – korkeintaan vähän auttaisi. Ihan hyvä päätös, sen verran on tullut kiukuteltua näistä kotosalla ettei hommasta olisi tullut mitään, jos hän olisi minua vielä tuuppinut urheilemaankin. Mutta Jenni siis. Tilasin 6 kk paketin ja aloitimme ruokapäiväkirjoilla ja kahvakuulatreeneillä. Lisäsimme mukaan pikajumpan, jonka voisin tehdä pikku neidin nukkuessa päiväuniaan, ja joka olisi helppo suorittaa ns. jossain välissä. Näiden lisäksi käyn kerran viikkoon sporttipilateksessa ja koiran kanssa ulkoilemassa 7 päivänä viikosta vähintään kerran, usein kaksi, riippuen miehen menoista (ja jottei nyt kenellekään jää kummittelemaan tuo, niin koiraa ulkoilutetaan kolmesti päivässä joka päivä) ja neidin kanssa teen vaunulenkin kerran päivässä. Kävisimme vielä seinäkiipeilemässäkin, mutta siihen ei oikein tunnu riittävän aikaa, ja itseäni vähän epäilyttää viedä vaunukoppa keskelle kiipeilyareenaa, vaikka tiedän monien niin onnistuneesti tekevän (ehkä rohkaistun tässä!). Anyway. Liikuntaa on siis joka päivälle vähän ja kahdelle päivälle enemmän. Nyökyttelin Jennille ja totesin, että ohjelma on toteutettavissa oleva vaikken erityisesti pidä kahvakuulista (helvetin tylsää hommaa). Kuukauden jälkeen painon suhteen tulos TÄYSI NOLLA. Ei grammaakaan. Noup. Nada. Nothing. Kaikki kunnia Jennille, joka auttoi ruokavalion suhteen (ja auttaa edelleen) ja nyt tekee minulle vielä päivitystä kahvakuuliin ja juu juu olin välissä viikon kipeänäkin ja kyllähän kaikki liikunta on kotiin päin jne jne. Mutta, kun mä haluan laihtua! En mitenkään luurannoksi, vaan edes entisille mitoilleni. Tai edes sinne päin. Järeämmät aseet käyttöön!

5:2 dieetti
Jennin kanssa jatkamme vielä kolme kuukautta, joten sen suhteen en luovuta – ei tulisi kuuloonkaan, mutta päätin ottaa ihan oma-aloitteisesti kuvioihin mukaan vähän lisää (mitä mahtanee Jenni tuumia, en vielä ole hänelle puhunut). Tutkittuani netin läpi päädyin 5:2 dieettiin, jossa viikossa pidetään kaksi ns. paastopäivää, jolloin saa (nainen) syödä 500 kcal edestä mitä lystää ja milloin lystää. Ja ennen kaikkea kahvia saa juoda. En ole kovinkaan kokenut dietteilijä, sillä en ole tätä ennen koskaan ollut ylipainoinen (PMI yli 25 – joka tosin on kuulemma ihan paska mitta. Suora lainaus. Mutta kun nyt jollain pitää mittailla) ja muutamat laihdutuskuurikokeiluni ovat aina päätyneet motivaation puutteeseen muutamaassa päivässä. Mutta nyt olen motivoitunut pienen kylän puolesta! Tuumailin, että ns. paastopäivät ovat maanantai ja torstai ja muutoinhan saa syödä ihan normaalisti. Netistä lueskelin dieettiin perehtyneiden kommentteja ja kauhistelin kalorien vähyyttä. Ihan sama vaikka päälleen seisten. Ja tänään se alkoi.

Hämmästyttävästi en ole koko päivänä kärsinyt kamalasta nälästä. Pienestä juu, mutta ylitsepääsemätön kurninta ei ole vielä löytänyt kuvioihin. Liekkö siksi, että olen mielestäni syönyt ihan hyvin ja riittävästi. Päivän annokseni siis:

Aamupala
Keitetty kananmuna
Kahvia

Välipala
porkkana
1/2 kuorittua kurkkua

Lounas
3 dl veteen tehtyä porkkanasosekeittoa

Illallinen
Salaattia (1/2 kurkku, 1 pieni tomaatti, 100g jääsalaattia)
1 keitetty kananmuna
1 dl vähärasvaista raejuustoa

Iltapala
1 kiivi
1 satsuma

Yht. 433 kcal

Mielestäni määrä kuulostaa itseasiassa aika runsaalta… Siksi ihmettelinkin, miksi Me naiset -lehden testaajat pureskelivat selleria ilmeisen paljon. Ehkäpä se on heidän lempparinsa. Itse en siitä välitä.

Mutta nyt jäädään odottelemaan kuukauden testin tuloksia – tippuuko paino vai ei. Päivittelen kokemuksia tänne lisää. Niitä odotellessa reseptejä voi lukea vaikkapa täältä:
Reseptiohje
Reseptitaivas