100 asiaa joista pidän osa 1
Ajattelinpa tekaista tällaisen jutun tässä joulun alla. ( tai menee se joulun tuolle puolenkin, ehkä ). Eli palastelen tämän 20 asian osiksi, koska 100 asiaa olisi yksinkertaisesti liian pitkä. Ja nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä. Koska valitusta löytyy maailmassa joten sen vuoksi….
Aloitetaanpas:
1. Kirjastot. Olen aina pitänyt kirjastoista. Nykyisen asuinpaikkani kirjasto, on ihanan pieni ja vaikka sieltä ei läheskään aina löydy joitain kirjoja, se on aivan ihana paikka. Aluksi olin itsepalvelukirjastoa vastaan, mutta ah, se ensimmäinen kerta kun kävin itsepalveluajalla ja kirjasto oli itseäni lukuunottamatta aivan tyhjä, ei ristin sieluakaan. Oli aivan hiljaista, vain minä ja kirjat. Se tunne oli valtaisa.
2. Tiiliskivikirjat & lukeminen. Olen aina pitänyt lukemisesta ja niiden pitää nimenomaan olla kirjoja. Mitä paksumpi, sen parempi, vaikka en lähes aina ehdi edes lukea niitä loppuun. Ensimmäiset tiiliskivikirjani olivat David Eddingsin kirjoja, mutta nykyään kun vertaan noita kirjoja niihin mitä olen nykyisin lukenut, ne tulevat kyllä toiseksi, koska yli 1000 sanan kirjat kyllä peittoavat nuo kirjat.
3. Fantasia ja scifi genrenä. Nuo kaksi ovat kyllä ne päägenreni, joita luen. Aivan ensimmäinen fantasiatarina oli tosiaankin David Eddingsin kaksi sarjaa, Belgarionin taru ja Mallorean taru. Nämä kaksi tuli luettua useampaankin kertaan, aina se vaan veti mukaansa. Nykyisin on tullut mukaan muutakin.
4.Kirjoittaminen. Kunnolla aloitin kirjoittamisen joskus 2000-luvun alussa, fanfictionilla. Se oli helppoa. 2013 tutustuin haasteeseen nimeltä NaNoWriMo eli National Novel Writing Month, johon jäin koukkuun. Olen tehnyt Nanon viisi kertaa, joista kaksi viimeisintä on tullut hävittyä. Se kirpaisee aina, häviö, mutta aina sitä vaan tulee silti lähdettyä mukaan uudestaan. Suomen haara on aivan mahtava ja olen kerran jopa osallistunut viralliseen kick-offiinkin.
5. Syksy. Lempi vuodenaikani. Talvi ja kesäkin menettelevät, mutta syksy vaan on se paras.
6. Kissat ja koirat. Näitä en käy erittelemään, koska molemmat ovat aivan ihania, mutta molemmilla on niin eri luonteet. Itse olen kuitenkin enemmän kissaihmisiä, mutta koirissakaan ei ole mitään vikaa. Asuntoni pienuuden takia, en voi koiraa edes hankkia.
7. Kaakao. Varsinkin viileinä tai kylminä iltoina, lämmitetty kaakao on todella herkkua. Lisätään vain hieman kermavaahtoa päälle ja kyllä kelpaa.
8. Kahvi. Vaikka se välillä on aivan kamalaa, sitä tarvitsee silti aina saada.
9. Kynttilät. Koska itselläni on kissoja, en voi eläviä kynttilöitä käyttää, mutta se ei haittaa. Patterikäyttöinen kynttelikkö tuo joulutunnelmaa siinä missä aidotkin kynttilät. Mutta tuoksukynttilät eivät kyllä saa pojoja minulta, ne ovat kamalia.
10. Pimeys. Tarvitsen sitä. Olen yöotus ja aamuvuorot inhottavat minua, mutta mieluummin teen kuitenkin sitten aamuvuoroja että saan olla pimeän aikaan kotona, tehden omia juttujani. Ja jos ei olisi pimeää, ei näkisi tähtiäkään.
11. Hiljaisuus. Välillä on aivan ihanaa, kun on täysin hiljaista. Varsinkin yöllä. Luonnossa ei koskaan ole varsinaisesti täysin hiljaista, mutta luonnon hiljaisuus on aivan eri asia.
12. Hautausmaat. Ne vain kiehtovat minua, jollain selittämättömällä tavalla. En pidä kuolemasta, mutta jos hautausmaa on kaunis, tai vanha niissä on sitä jotain.
13. Kielet. Enkä tarkoita sitä, mikä on suussa vaan eri maiden kieliä. Opiskelen parilla nettisivustolla eri kieliä, niitä on tullut otettua hieman, mutta joukossa on tuttuja Pohjoismaisia kieliä sekä muutama muukin. Kieli-innostus alkoi jo ala-asteella, kun alettiin opettaa ensimmäistä vierasta kieltä ja on jatkunut näihin päiviin saakka. Ja tähän täytyy huomauttaa, että oma äidinkieleni ei ollut se lempparini millään asteella ja sainkin vieraista kielistä aina paremmat numerot kuin äidinkielestä. Suomi on mukava kieli, mutta jos ei ole aivan pakko oppia sitä, en kyllä ymmärrä miksi joku tahtoisi oppia sitä. Itse en muista edes sijamuotoja saati sitten muuta.
14. Skotti ja irkkumurre. Varsinkin skotti. Jos ihminen oikein laveasti murtaa, ei siitä saa mitään selvää, mutta hieman ”kapeampi” vain lisää ihmisen viehättävyyttä. Eräskin ihailemani henkilö on Skotlannista ja hänen puheessaan kuuluu selvästi skottilaisuus, mutta sehän ei haittaa ollenkaan.
15. Nuuskamuikkunen. Siitä vanhemmasta Muumit-sarjasta, ei tästä uudelleen dubatusta eikä varsinkaan se kirjojen Nuuskamuikkunen. Tämä rauhallinen, huuliharppua soitteleva ja yksinäisyydestä pitävä heppu iski minuun kun ensimmäisen kerran näin tämän piiretyn sarjan. Kai minä koin jotain sielunsukulaisuutta häntä kohtaan tai jotain, mutta mihinkään toiseen hahmoon en ole oikein kehittänyt sellaista pitämistä. Kehitin melkein pienoisen paniikin jopa jossain jaksossa, kun luulin, että Nuuskamuikkunen ei olisi tulossa takaisin.
16. Romanttiset komediat. Ehkä klisee, mutta komedioissa romantiikka menee. Missään muussa ei oikein uppoa. Kukapa ei voisi vastustaa elokuvaa Holiday, jossa Cameron Diazin ja Kate Winsletin esittämät hahmot kohtaavat netissä ja vaihtavat asuntoja loman ajaksi päittäin. Tai Tai Gerard Butlerin ja Jennifer Anistonin tähdittämää leffaa Exän jäljillä. Tai The Ugly Truth. Puhumattakaan elokuvasta P.S I love you. Kun vihdoin ehdin katsoa tämän elokuvan ensimmäisen kerran, parisen vuotta sitten, itkin oikeasti. Eikä haittaa tippaakaan, että suurimmassa osassa näistä mainitsemistani leffoista, pääosassa on Gerard Butler ja tuossa P.S I lovessa on myös Jeffrey Dean Morgan.
17. The Walking Dead ja Daryl Dixon. Kun kyseinen sarja alkoi, en voinut olla vähempää kiinnostunut enkä siis alkanut seurata sitä. Nyt, kun sarja on edennyt kahdeksannelle tuotantokaudelleen, olen auttamattomasti koukussa siihen. Sarjan tapahtumathan ovat mahdottomuus, mutta se into ja palo, millä sarjaa tehdään sekä se kaikki, mitä sarjassa tarvitaan maskeeraukset ja kaikki, on huippuluokkaa. Ja aivan kuten tapahtui sarjan kanssa, tapahtui myös erään roolihahmon, Daryl Dixonin kanssa, Alettuani seurata sarjaa, en pitänyt Norman Reedusin esittämästä Darylista vaan hän oli mielestäni täysin kusipää, mutta sarjan edetessä, hänestä alkoi tulla esiin uusia puolia, joka johti siihen, että Daryl on niin minun kuin monen muunkin lempihahmo. Ja sarjasta vielä sen verran, että vaikka olen vannonut, että jos tekijät jonain päivänä päättävät tappaa Darylin, en katso sarjaa enää, mutta se on kuitenkin niin mahtava sarja, että sen päätöksen pyörrän ilman kahta sanaa.
18. Doctor Who. Neljän Tohtorin ajan, olen seurannut tätä ”scifi”-sarjaa. Ensimmäinen Tohtorituttavuuteni oli siis yhdeksäs Tohtori, jota esitti Christopher Ecclestone. Katsottuani ensimmäisen jakson, jäin heti koukkuun ja joka kerta kun Tohtori regeneroituu, olen suorastaan murtunut, kun edellinen on lähtenyt. Yhdennestätoista Tohtorista en välittänyt, mutta katsoin kuitenkin. Kolmastoista Tohtori tulee olemaan nainen ja voin suoraan sanoa, että loukkaannuin pahasti ja petyin, kun se paljastettiin kesemmällä. Minulle Tohtori on aina ollut mies ja niin sen omasta mielestäni pitäisikin mennä, mutta sarjan tekijät päättivät toisin. En tiedä katsonko enää tämän naikkosen aikana sarjaa, mutta aina näyttää.
19. Fantasian eri lajit / alalajit. Tämän olisin voinut laittaa tuonne fantasian alle, mutta en kuitenkaan tahtonut. Gaslight/gaslampfantasy ja steampunk. En varsinaisesti ole näissä sisällä, mutta ne kiinnostavat ja kiehtovat. Olen pariinkin kertaan alkanut kirjoittamaan noita kumpaakin Nanossa, mutta en ole vielä kirjoittanut noita tarinoita loppuun.
20. Sherlock Holmes. Kirjoina, sarjana, leffana. Kaikki käy. Kaikki paitsi Cumberbatchin Holmes. Häntä en kasvona siedä. Holmesin hahmo ei ole taikinanaamainen kuten Cumberbatch on. Mutta hassua kylläkin, Jonny Lee Millerin esittämä hahmo uppoaa kyllä. Kenties tähän on syynä se, että sarjaan on tuotu nykypäivää eikä Sherlockaan asu enää Lontoossa vaan New Yorkissa ja Watsonkin on nainen. Mutta silti, lempi-Sherlockini on ihana, Jeremy Brett. Vanhempia elokuvia en ole nähnyt, mutta Holmesit, joissa nimiosaa näyttelee Robert Downey Junior, ovat herkkua. Odotan edelleen, että leffasarjasta tehtäisi numero kolmonen, mutta toiveeksi taitaa jäädä.