Luuletsä tosiaan….?
Puretaanpa sitten osiin se, mitä eilen bloggasin. Viimeiset kaksi lausetta eivät todellakaan ole suunnattu naisille, jotka eivät tahdo lapsia vaan äideille. Mutta. let us begin.
Kohta yksi: “Tulet muuttamaan mielesi.” Kuten kirjoittaja totesi, on asioita joista voin tulla ja tulen muuttamaan mieleni. Voin muuttaa mieleni siitä, puenko tänään päälleni valkoiset vai punaiset alkkarit. Voin muuttaa mieleni siitä, ostanko tänään jäätelöä vai en. Voin muuttaa mieltäni siitä, syönkö tänään paistettuja lihapullia vai jauhelihapihvejä. EN missään nimessä tule muuttamaan mieltäni siinä, hankinko lapsia.
Kohta kaksi: “Mutta kuka pitää sinusta huolen, kun olet vanha?” Eivät ainakaan lapseni, jos niitä hankkisin. Se ei johtuisi siitä, että olisin ollut ilkeä heille vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että he heivaisivat minut johonkin vanhainkotiin ja muuttaisivat itse ties minne Norjaan tai muualle, työn perässä, koska Suomi on sössitty suohon. Ei täällä kohta enää kukaan nuori tahdo elää.
Kohta kolme: “Etkö halua jättää perintöä?” Kyllä, jätän perinnöksi kaikki ne vuosikymmenien Me Naiset, jotka olen kerännyt. Jos joku kutsuu lasta perinnöksi, kannattaisi miettiä uudelleen. Perintö on materiaalista, lapsi ei ole materiaalia vaan ihminen. Miettikää itse.
Kohta neljä: “Mutta lapsen syntymä on ihme!” Varmasti se ainakin neitsyt Marialla oli. Varmasti se on niillä jotka on tuomittu vastoin tahtoaan lapsettomaksi. Mutta muuten, en voi ymmärtää miten sitä kutsutaan ihmeeksi, kun naapurin lestadiolainen Hilkka-Marjatta tunkee muksuja todella tiheään tahtiin. Se ei ole enää ihme.
Kohta viisi: “Et voi koskaan tietää mitä todellinen rakkaus on, ennen kuin pitelet omaa lastasi käsivarsillasi.” Ja sinä tiedät minun tunteeni, niin miten? Ja kerronko tuon äidilleni tai isälleni? ”Sori vaan mutsi, mutta sun rakkaus ei ole sitä todellista rakkautta.” ”Sori faija, mä olen sun prinsessa, mutta sä et rakasta mua todellisesti.” Tai portugalilaiselle? ”Sori, sun rakkaus ei ole todellista rakkautta, vaan se on todellista kun pitelen kakaraani käsivarsillani.” Entäs jos en edes jaksa pidellä muksua sylissäni?
Kohta kuusi: “Mutta lapset tuovat niin paljon iloa elämään!” Jäätelö tuo iloa elämääni, suklaa tuo iloa elämääni, kissani tuovat iloa elämääni, työni tuo iloa elämääni. Jäätelöstä ja suklaasta pääsee sitäpaitsi nopeasti eroon, kissani eivät nolaa minua kaupassa, heittäytymällä parkumaan korviasärkevästi kun eivät saa jotain ja työtä voi aina vaihtaa jos siihen kyllästyy.
Kohta seitsemän: “Lapsien saaminen muuttaa elämän!” No shit Sherlock? Hyvästi pitkään nukkuminen, hyvästi kahdenkeskinen aika sen toisen puoliskon kanssa, hyvästi oma rauha tietokoneella. Ja sitten sille lapselle kohta jo pitääkin ostaa oma kone jnejne…
Kohta kahdeksan: “Haluat kyllä lapsen kun huomaat, että biologinen kellosi tikittää.” Sori, parasta ennen-päivämääräni meni ohi jo kauan sitten enkä halua miettiä sitä, tuleeko lapsestani kehitysvammainen, jos synnyttäisin vanhemmalla iällä enkä todellakaan tahdo olla se äiti, jonka nähdessään ihmiset kyselevät kadulla: ”Kuinka vanha lapsenlapsesi onkaan, hän on niin ( lisää tähän joku ihq adjektiivi ). Ei näin.
Kohta yhdeksän: “Mutta lapsesi rakastaa sinua ehdoitta!” Kunnes tulevat uhmaikään, kunnes eivät saakaan sitä suklaapatukkaa tai jätskiä siellä kaupassa tai sitä lelua sieltä hyllystä, kunnes hänen pitää pyytää anteeksi joltakulta jota on loukannut. Tai kunnes tulevat murkkuikään eivätkä saakaan tehdä mitä tahtovat. Kissatkin ovat parempia, ne eivät ehkä, ehkä, rakasta minua ehdoitta, mutta ne rakastavat minua vaikka en ostakaan niille sitä kalleinta ruokaa.
Kohta kymmenen: “Miksi ei?” Oma rauha, oma vapaus, oma raha. Voin lähteä matkalle ja viedä kissani eläinhoitolaan, mutta lapsien kanssa niin ei ole. Toki heidät voi viedä mummulaan, kummeille, kavereille, mutta siihenkin on rajansa. Kyllä ne kaverit yms ottavat lapsen hoidettavakseen ehkä kerran vuosikymmenessä, mutta eivät missään nimessä sen enempää. Kyllä heilläkin on oikeus omaan aikaan, joten kun tunget lapsesi heille vähän väliä, ystävyys saattaa kärsiä ja huomaat kohta että kukaan ei tahdo lapsiasi hoitoon.
BONUSKOHTA1: ”Taidat olla vain kateellinen” Niin, minähän olenkin kateellinen siitä, että saatan poistua kaupasta, ilman että perääni singotaan vihaisia katseita, koska lapseni on sotkenut kaupan kivijalkaa myöden, koska minähän tahdonkin raahata mukanani rääkyvää kakaraa tai poistua häpeillen kakarani käytöstä. Olen kateellinen siitä että minun tissini ovat näin isot aina.
BONUSKOHTA2: ”Taidat olla maho/mielenvikainen/slovakki” Ai oletko gynegologi? Milloin ja mistä saitkaan psykologin/psykiatrin paperit, että voit määritellä minut mielenvikaiseksi? Ja miten slovakkius liittyy mitenkään lapsen hankkimiseen?
Kuvitellaanpa tämä: Rauhallinen kesäinen viikonlopun alku, hiljaisuus, vain lintujen sirkutus ja tuulen suhina. Kunnes jostain naapurista kantautuu periksiantamaton, korviasärkevä rääkynä, josta ei tule loppua. Se jatkuu ja jatkuu ja se kuuluu vieläkin vaikka rääkyjä on mennyt sisälle. Sellaisen viikonlopunhan minä tahtoisinkin.
Kiitos ja anteeksi, mutta mikään ei saa minua muuttamaan mieltäni siitä, että lapset ovat kaiken mieliharmin alku ja juuri ja nykyäideille annetaan liian paljon arvoa. Lapset ovat vain keino lykätä töihinmenoa.