Helmi-katsaus tähän asti
Tässä on nyt sitten ollut vähän aikaa taukoa kirjoittamisesta, mutta tässä on hyvä aihe jälleen kirjoittaa. Helmet-haaste katsaus tähän asti lukemistani kirjoista.
Kohdassa 1: Kirjassa muutetaan, nököttää Jhumpa Lahirin Kaima. Lyhykäisyydessään, kirja kertoo intialaisen Gogol Gangulin tarinaa, alkaen hänen vanhempiensa muutosta Bostoniin ja Gogolin syntymästä. Kerronta oli mukavan hidasta.
Seuraava, kohta 2. Kotimainen runokirja, täyttyi minulla kirjasta Varjomadonna, jonka on kirjoittanut Heli Slunga. Rehevää ja roisia kieltä, yhdistettynä lappalaisuuteen.
Seuraava luettu kohta on minulla kohta 4. Kirjan nimessä on jokin paikka. Tähän lukaisin, en mitenkään helposti tosin, Mari Saatin Lasnamäen lunastajan. Virolaisen kirjailijan kirjoittamat kirjat ovat jotenkin omituisia, minun mielestäni, sillä vaikka Lasnamäen lunastaja oli ohut kirja, se oli niin outo, että luin sitä ehkä en nyt pitkään, mutta vaivalloisesti.
Kohta 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle jolla synnyit. Tähän pääsi Kjell Westön Leijat Helsingin yllä. Tästä kirjasta minulla ei juurikaan ole mitään sanottavaa. Kirja ei sijoittunut pelkästään vuosikymmenelle jolla synnyin, vaan useille muillekin.
Kohta 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja, on seuraava luettu. Tähän luin virolaisen Viivi Luikin Seitsemäs rauhan kevät. Kuten aikaisemmin totesin, virolainen kirjallisuus on minun makuuni liian outoa. Tähän kirjaan taisi mennä enemmän aikaa kuin Lasnamäen lunastajaan enkä pitänyt miten kirjailija melkein jopa herkutteli kurjuuden kuvaamisella. Tämä on yksi niistä kirjoista, että olisin pärjännyt hyvin lukemattakin eikä tarvitse lukea toista kertaa.
Seuraavaksi luetuissa pääsemme kohtaan 12. Sarjakuvaromaani, johon luin Goro Miyazakin Maameren tarinat 1. Kirja on siis mangaa ja tehty Maameren tarinoihin. En ymmärrä mangaa ollenkaan eikä tästäkään tullut suurta suosikkia, hyvin voin olla ilmankin näitä.
Kohtaan 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan, luin Colm Tóibínin Brooklyn. Harva kirja säväyttää minua eikä tämäkään sitä tehnyt.
Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa pääsi kohtaan 23. Kirjassa on mukana meri.
Kohdassa 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä, löytyy Zadie Smithin Swing Time. Nimeämätön kertoja kertoo itsensä ja ystävästä melkein viholliseksi muuttuvan Traceyn tarinan lapsuudesta kolmekymppiseksi. Siinä missä Tracey menestyy aluksi tanssijana, vajoten lopulta yksinhuoltajaäidiksi, kertoja menestyy musiikkimaailmassa, päästen matkustelemaan maailmaa. Kirja on minun makuuni.
Kohtaan 30 ja siis Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Enni Mustonen; Ruokarouva. En pidä suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamista kirjoista kovinkaan paljon, tämä nyt menetteli, mutta toivoin että hän ei olisi lisännyt kirjaansa lemmikkieläintä, koska niille tuppaa aina käymään ikävästi liian varhain.
Viimeisiä viedään. Kohtaan 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa, pääsi Michael Enden Tarina vailla loppua. Perusteeksi tähän otin, että olen lukenut tämän nuorena, ja pelkäsin että kirja tuntuu nyt jo liian lapselliselta. Mukiinmenevä oli vieläkin.
Seita Parkkolan Viima, pääsi kohtaan 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan. En ennen ole tiennyt mitä maaginen realismi tarkoittaa, mutta tämä kirja on kuulemma maagista realismia. Nähtyäni ensimmäisen kerran kirjan, mietin, viitsinkö lukea sen, se vain jotenkin tökki, mutta kirja olikin ihan mukava tuttavuus.
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta: Jukka Viikilä; Akvarelleja Engelin kaupungista. Kirja on Engelin kuvitteellinen yöpäiväkirja, helppo ja nopea lukea. Kevyttä ja runollisen kaunista kieltä. Miellyttävä.
Kohta 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja: Orhan Pamuk; Olemisen sietämätön keveys. En vain jostain syystä pidä tuolta idän suunnasta tulleista kirjoista.
Kohta 40. Kirjassa on lemmikkieläin: Astrid Lingren; Saariston lapset. Hauska, rento, kepeä kesäinen kirja. Tästä pidin. Harmi ettei tätä sarjaa ole kirjoitettu ( kai ) kovinkaan montaa osaa.
Kohtaan 42. Kirjan nimessä on adjektiivi, mönki Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät. Paksu kirja, elävästä elämästä kertova tarina. Voisin lukea jatko-osatkin.
Viimeisenä katsauksessa on numero 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle. Salla Simukan Punainen kuin veri, joka aloittaa Lumikki Andersson-sarjan. Kahden muun osan nimet ovat Valkoinen kuin lumi ja Musta kuin eebenpuu. Mukavan ohut kirja, mutta päähenkilö, suomenruotsalainen Lumikki Andersson on hieman Mary-Sue hahmo. Hänelle kaikki näyttää olevan niin helppoa, hän on liian mutkaton, tylsä hahmo. Esimerkiksi kun hän löysi veristä rahaa koulunsa pimiöstä edellisenä päivänä, hän keksii oitis, että ohikävellyt, pimiön suunnalta tullut heppu, on syyllinen rahojen katoamiseen seuraavana päivänä, koska hepulla on reppu, jota tämä ei yleensä käytä. Olisiko normaali ihminen keksinyt sen noin nopeasti. En usko, itse olisin ainakin ajatellut, että kenties se kassi jota tyyppi normaalisti käyttää, on vain rikki ja että hän sattui vain vahingossa tulemaan sieltä pimiön suunnalta. Liian helppoa, liian latteaa, mutta aion silti antaa muille osille mahdollisuuden, jahka ehdin.
Ja tämä päättääkin tähän asti luettujen listan. Toki olisin voinut jakaa sen kahteenkin osaan, mutta ehkä seuraavalla kerralla. Ciao!