Hyvää melkein joulukuuta

Se olisi sitten marraskuun viimeinen viikonloppu ja minä istun kotona kissojeni kanssa ja syön Kinkkusalamipastaa, joka muuten on ihan hyvää, niin einesruokaa kuin onkin. Kulunut kuukausi on ollut minulle taas yhtä vuoristorataa, koska NaNoWriMo. Nyt, istuessani lattialla koneeni edessä, kun ulkona on pimeää, märkää ja harmaata, on aikaa miettiä. 

Sain toissapäivänä, 26.11.2015 50,000 sanaa täyteen ja senkin jälkeen on ollut mielekästä kirjoittaa, koska tarinaa on vaan riittänyt. Tällä hetkellä, minulla on yli 53 tuhatta sanaa kirjoitettuna, vaikka yleensä, kahtena aikaisempana vuotena, validoituani sanamäärän, on into lakannut ja lässähtänyt, kerrassaan loppunut kokonaan. 

Olihan minulla niitä huonompiakin päiviä, välillä ajattelin lopettaa kokonaan, jättää kesken, mutta foorumilaisten ihanan kannustuksen avulla, jatkoin, hampaat irvessä. Jopa ihan kuukauden alussa, oli päivä, jona todella lamaannuin. Se oli ihan ensimmäinen päivä sitä paitsi. 

Kävin jopa ihan ensimmäisessä kick-offissani. Kyllä, minä uskaltauduin tapaamaan vieraita ihmisiä, minä, joka ei koskaan tykkää olla vieraiden seurassa, minä joka mieluummin erakoidun kuin tapaan ketään. Se on vaan niin helpompaa. Mutta minusta pidettiin siellä. Eikä siinä ole mitään vikaa. 

Eikä siinäkään ole mitään vikaa, että pitää jostain toisesta kirjoittelijasta. Vaikka tämä olisi vähän nuorempi. Yleensä, kun mietin, että voisin pitää jostakusta, ja hän on nuorempi, en kiinnitä siihen alussa mitään huomiota. Mutta sitten se iskee. Tulee vain sellainen ”Hei, minähän olen sitä niinjaniin paljon vanhempi. Ei toimi.”

Joten, nuoremmasta pitämisessä ei ole niin yhtään mitään vikaa. Vai onko?