Jutan hullut häädieetit
Joojoo, oikeasti sen nimi on Jutta ja huikeat häädieetit. Mutta Pöllön mielestä, moinen on ihan hullua. Menee samaan kategoriaan Rakas sinusta on tullut pullukka-sarjan kanssa. Tai Jutan Puolenvuoden superdieetit ohjelman kanssa. Superdieeteissä mukamas-läskit laihduttajat haukkuvat kilpaa itseään, ”Hyi miten ruma olen hyi miten läski”. Sitten tulee Jutta. pelastavaenkeli ja miittaa Jari ”Bull” Mentulan kanssa ( joka myös haukkuu laiduttajat lyttyyn ). Pahaa ei saisi sanoa kenestäkään, mutta sori vaan, Pöllö ei ottaisi laihdutusvinkkejä sen näköiseltä ihmiseltä. Sitten alkaa Jutan käskytys, armeijamaisin ottein Jutta saa kuin saakin läskit katomaan ja puolessa vuodessa ihminen on taas ”kaunis”
Rakas sinusta on tullut pullukka-sarjan yllä leijuu sellainen, laihduttajan parin pakonomainen tyytymättömyys laihduttajan omaan kokoon. Välillä tuntuu aivan siltä, että laihduttaja on suostunut lähtemään ohjelmaan VAIN sen vuoksi, että pari ei ole tyytyväinen rakkaansa kokoon. Sarjassahan laihduttajan pari treenaa laihduttajaa ”omakeksimällään” treeniohjelmalla, joka on melkein poikkeuksetta tulokseton ja laihduttaja suuttuu kumppanilleen ja seuraa turhautunutta riitaa, kunnes ohjelman juontaja ( en muista, en edes viitsi muistaa nimeä ) pelastaa päivän. Ja taas laihdutaan ja muututaan kauniiksi.
Jutta ja huikeat häädieetit pistää vielä askeleen paremmaksi. Laihduttava pari laihduttaa KOLMESSA kuukaudessa itsensä hääkuntoon. Jossain puffissa jonka Pöllö on nähnyt miljoona kertaa ainakin, Jutta toteaa ensimmäisestä parista jotain tyyliin ”Pyöreyttä ja painoa tästä parista ainakin löytyy”, ikäänkuin parissa ei olisi mitään muuta kuin sitä IIIIIIK kamalaa-läskiä, josta on pakkopakkopakko (Jutan) päästä eroon.
Pöllö EI itse suostuisi mihinkään noihin ohjelmiin vaikka yhdessä niistä jopa maksetaan läskinpoistosta. Pöllöstä on nimittäin todella kuvottavaa että tällaisia ohjelmia edes on olemassa. Juttakin tuli tunnetuksi rempseänä, hieman rehevänä punapäänä ohjelmasta Suuri Seikkailu. Missä se rempseä, näyttävä punapää nyt on? Muuttunut pelkäksi rumaksi lihasmassaksi ja blondiksi. Jos siis Pöllön mahdollinen kumppani ei pitäisi Pöllön koosta joka on lyhyt ja muodokas, se olisi silloin miehelle ”Take a hike jack”. Pöllö rakastaa muotojaan.
Siksipä Pöllö rakastaa myös tätä miestä.
Gok Wan, tunnettu mm. ohjelmasta Nätti nakuna, jossa Gok-täti stailaa aina jonkun henkilön joka ei pidä ulkonäöstään, nostaen samalla tämän henkilön itsetuntoa, omalla hienovaraisella tavallaan, jonka vain hän osaa. Gokin käsittelyssä jokainen lopulta hyväksyy omat muotonsa ( tai muodottomuutensa ) ja ottaa sen omakseen. Mikään ei ole tälle tädille pyhää ja lopulta Gokin käsittelyssä olleet kehtaavat kävellä catwalkillakin, vaatteissa, alusvaatteisillaan ja lopulta, kyllä, ”viuhahtaa” siveästi, selkä catwalkiin päin, nakuna. Koko ohjelmahan perustuu siihen, että ihminen hyväksyy lopulta itsenäsä, myös alastomana. Tekisi Jutankin hyvää käydä Gokin käsittelyssä. Ja jos totta puhutaan, myös Pöllön. Gok on muuten käynyt Suomessakin. Ja Pöllö ei edes tiennyt sitä.
Tänään alkaa muuten uutuussarja, nimeltään Penny Dreadful, hyytävä, psykologinen, kahdeksasta jaksosta koostuva kauhusarja, jonka ovat luoneet, käsikirjoittaneet ja tuottaneet kolminkertainen Oscar-ehdokas John Logan ja Oscar-voittaja Sam Mendes. Pääosissa nähdään mm. Doctor Who:sta tuttu Billie Piper Brona Croftina ja Timothy ( James Bond ) Dalton Sir Malcolm Murrayna.