Kahdeskymmenesensimmäinen

Harmaa päivä. Tuulinen. Sateen aavistus ilmassa. Tänä ilta sataa, luultavasti. Eilisillan ja yön kosteus ei päässyt kuivumaan asvaltilta. Aurinko ei kurkistanut kertaakaan pilvien takaa. Sormeni ovat taas levottomat. Malttamattomina odottavat, pääsevänsä kirjoittamaan. 

Näin viime yönä unta. Unessa oli aavenainen. 1930-luvulta. Ja siinä unessa esiintyivät sanat viktoriaaninen ja edvardiaaninen. Koko unen teema, oli aivan kuin salapoliisiromaanista. Tuntui aivan siltä, että minun olisi pitänyt etsiä tämä aavenainen, vaikka itse olin viktoriaanisessa ajassa ja se nainen 30-luvulla. Ja kaiken lisäksi hän oli aave. Miten hän saattoi olla aave, jos hän oli tulevaisuudessani. Silmäilin illalla artikkelin gaslightfantasystä. Siitä se uni tuli.

Toisessa unessa, olin jossain tilaisuudessa, kävelin juuri kohti tilaisuuden esiintyjää, joka sattui olemaan Gordon Smith. En vain saanut mentyä hänen luokseen. Jäin vain tuijottamaan paikalleni. Kunnes yhtäkkiä, hän olikin edessäni, sanoen selvällä suomenkielellä suurinpiirtein että, : ” Minä näen että sinulla on minulta jotain kysyttävää.”  Unessani karahdin punaiseksi, koska hän puhui minulle ja yritin kieltää, että minulla olisi mitään kysyttävää. Tarkkaan en muista, mitä välissä tapahtui, mutta sitten hän oli tehnyt minulle jonkinlaisen kartan, melkein kuin astrologinsen syntymäkartan ja selitti sitä minulle. Mutta tästä kartasta en muista muuta kuin värit vihreä ja keltainen ja sanat väärä ja kissojen rakastaminen.

Sen jälkeen heräsin, huuleni olivat oudosti ristissä ja minulla oli hyvä olo, koska olin nähnyt unta hänestä, josta pidän ja välitän vaikka en ole ikinä häntä kasvokkain kohdannutkaan. Tuntuu vaan jotenkin niin lohdulliselta, että hän on kuitenkin olemassa, tuolla jossain.