Kevättä ilmassa
Joo, on tullut blogitaukoa pidettyä, ihan vahingossa tosin. Työkokeilu paikassa X on alkanut noin kuukausi sitten. Kevät on edennyt jo niin pitkälle, että sinuvuokkoja näkyy, leskenlehtiä näkyy ja perhosia näkyy.
Todella siis, se työkokeilu, pidän kyseisestä työstä, saa olla ihan oma itsensä, ei tarvitse pingottaa tai mitään, ahtautua mihinkään muottiin. Vaikka työtä onkin vain 4h päivässä, 3 päivää/viikko, joka keskiviikko hengähdä syvään, kun työviikko on purkissa. Olen myös huomannut, että olen entistä väsyneempi, koska menen aikaisemmin nukkumaan. Työ itsessään ei ole mitenkään rasittavaa, mutta näköjään se on kuitenkin väsyttävää.
Portugalilaisen kanssa menee hyvin. Niin hyvin kuin long distance relationshipeissä voi mennä. Välillä vähän harmittaa, kun ei toista näe kuin vain kerran viikossa ja juteltuakin tulee vain pari-kolme kertaa viikossa, mutta ymmärrän hyvin toisaalta, koska hänen työnsä. Haluaisin niin kovasti matkustaa Portugaliin, mutta ongelmana, tai siis ”ongelmana” ovat kissani. Minulla kun ei ole ketään, kenet voisin pyytää hoitamaan murusiani, jos lähden matkaan. Jos jostain löytyisi halpa, mutta kunnollinen eläinhotelli ( ja kunnollisella tarkoitan sellaista, missä pidetään eläimistä huolta, vaikka maksu olisi halpa ), sellaisesta en olisi ollenkaan pahoillani. Mutta eläinhotellien hinnat ovat aika ylhäällä ja kun kissoja olisi tulossa hoitoon kaksin kappalein, hinta kipuaa vielä ylemmäs. Pulassa olen tämän kanssa, mutta vielä en kuitenkaan edes pääse matkan päälle, koska en tiedä mitä työn kanssa tapahtuu, saanko jatkoa vai mitä. Tällä hetkellä elän vain unelmissa.