Miten Helmet-2019 on alkanut
Koska Helmet-lukuhaaste 2019 on alkanut, tähän laitan nyt vähän päivitystä mitä olen tähän mennessä lukenut.
Aivan ensiksi, luin kohtaan 8. Kirja jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen, joululahjaksi saamani kirjan. Bram Stokerin Dracula oli ihan ok kirja. Kääntäjä oli koettanut kääntää tekstiä hieman vanhahtavasti, koska kirja on sentään 1800-luvun lopulta. En tiedä mitä odotin kirjalta, mutta koska se on kauhun klassikko, se meni automaattisesti kohtaan 8. Draculalle annan kolme tähteä ***.
Kohtaan 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä, luin John Greenin kirjan nimeltä Arvoitus nimeltä Margo. Kirja on nuorten kirjallisuutta, mutta yllättävän nopeasti imaisi tällaisen melkein nelikymppisenkin mukaansa. Lopetus oli vähän laimea, mutta annan kirjalle silti neljä tähteä ****. Kirja todella on lukemisen arvoinen.
Kohtaan 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue, pääsi Mariane Satrapin Luumukanaa. Kirja oli kai olevinaan sarjakuva, mutta en tajunnut siitä yhtään mitään. En voi sanoa että pidin kirjasta, mutta en myöskään inhonnut sitä, joten se saa kaksi tähteä **.
Kohtaan 29. Kirjassa nähdään unia, pääsi kauan jahdattu, Anthony Doerrin Davidin uni. Ihastuin kirjaan ja sen Alaska- ja talvikuvauksiin. Kieli oli kaunista ja jollain tapaa lohduttavaa. Kirjalle annan viisi tähteä *****. Pitkään olin tätä kirjaa jahdannut ja kun sen vihdoin löysin ja sain käsiini, odotus palkittiin. Ei turhaan Doerria ole Pulitzerilla palkittu.
Ja lopuksi, kohtaan 4. Kirjassa on alle 100 sivua, pääsi Anna-Mari Kaskisen runokirja Lupa levätä-runoja rauhallisiin hetkiin. Tämän olisin myös voinut laittaa kohtaan 3, mutta koska siinä oli niin sopivasti alle 100 sivua, en voinut jättää mahdollisuutta käyttämättä. Kirjoitan itse runoja, mutta silti, nämä runot olivat hieman laimeita. Annan tälle kolme tähteä *** koska kirja oli kuitenkin ihan ok.
Juuri tällä hetkellä, olen lukemassa Nabokovin Lolitaa sekä myöskin John Greeneltä Tähtiin kirjoitettu virhe. Niiden arvostelut myöhemmin, jahka olen ne ensin lukenut.