Oon vuokralla, mun kehossa

Sannin biisissä lauletaan: ”Oon vuokralla mun kehossa. Asunnon maksan ruokapalkalla.” Mä voin niin samaistua tähän Sannin biisiin, nimeltä: Jos mä oon oikee. Toivon sydämessäni, että Portugalilainen vielä ottaa yhteyttä, mutta jossain mieleni perukoilla ääni kuiskaa, että en kuule hänestä enää koskaan. Biisin sanat alkavat pyöriä päässäni, koko sen tunnelma. Se, että tuntuu kuin olisi vain ilmaa. Kun ei tiedä, onko toiselle oikea, että onko olemassa enää hänelle. 

Panostin hieman enemmän uuteen kuvaan deittisivustolla. Latasin nassuun meikin. Otin kuvan. Olen jutellut kolmen mukavan tyypin kanssa. Yhdestä en ole kuullut kai pariin viikkoon. Toisesta viikkoon. Kolmannesta pariin päivään. Kaikki vaikuttivat mukavilta. Maali rapisee, seinät lohkeilee minussa eikä kukaan ole korjaamassa. Olenko todellakin niin karmea, että pitää kadota jonkun ajan päästä, ilman mitään selitystä? Kaikki vaan vakuuttavat, että olen kiva ja mukava jne. Sitten kadotaan. Syö todella uskoa itseensä ja luottamusta miehiin.