Elämää etsimässä eli Jos mä oon oikee

5.7.2016 holottavin pollo

Brutaalin rehellinen postaus minusta

Katsotaan sitten, kuinka moni olisi valmis huolimaan minut.

Olen aseksuaali. Minulle sanotaan, että se on vain vaihe. Niinkö? Minulla on sitten ollut se ”vaihe” päällä koko aikuisikäni. Jo ennenkuin löysin edes määritelmän itselleni, minulla oli se ”vaihe” päällä. Kun koulu”kaverit” deittailivat poikia, menivät naimisiin, minua ei kiinnostanut.

Tai minulle saatetaan ehdottaa lääkärillä/spesialistilla käyntiä. Ei, se ei ole tauti, minua ei tarvitse parantaa. Eikä se ole päänsisäistäkään. Se on ollut mukanani koko ikäni. Älä pelkää, en tartuta sitä sinuun.

Saatan olla jopa ihan demiseksuaali. En tiedä, koska ei ole tullut sopivia miehiä vastaan. Suurin osa teistä ei edes tiedä, ( ilman Googlea ) mitä demiseksuaali tarkoittaa.
Exäni kanssa kyllä harrastin ”sitä”. Kertaakaan en nauttinut, kertaakaan en saanut, kertaakaan en edes tahtonut. Annoin hänen tehdä niin, koska tahdoin miellyttää. Ja yön pimeinä tunteina, häpesin sitä, mitä olin hänen antanut tehdä.

Minulla ei ole lapsia, koska en tahdo niitä. En edes pahemmin pidä niistä. Ne saavat minut tuntemaan itseni vaivautuneeksi ja hankalaksi. Minulla ei ole heihin mitään auktoriteettia. Kun jouduin työharjoittelussa koulujaksolle, tiesin heti, etten tule saamaan kuin vähäisimmän numeron.
Minulle sanotaan, että mieleni muuttuu kyllä. Mieleni voi muuttua siitä, varaanko kampaajan, mitä ostan kissoilleni ruoaksi tai mitä kanavaa katson telkusta, mieleni ei muutu tällaisita asioista. Kommentoidessani taannoin jossain jotain lapsiin liittyvää asiaa, sain vierailta naisilta kuulla muun muassa olevani ”mielenvikainen”, ”vajakki”, ”slovakki” ja minulle todettiin että ”niin, sinullahan on VAIN kissoja” ja sanottiin että ”on hyvä ettei jotkut lisäännykään”. Eräs miespuolinen totesi niin asiantuntevasti että ”ehkä se on maho”.
Niin, minulla ei ole lapsia ja toivon ettei tulevalla miehellänikään olisi. Kissat riittävät minulle, etkä sinä kuitenkaan pysty vahtimaan lapsiasi joka hetki, niin etteivät he tee mitään kissoilleni.
Minulle sanotaan, että lapsen saaminen on suuri ihme. Ei, se ei ole ihme. Sellainen ei ole ihme, jota miljardit naiset ovat tehneet kautta aikojen, jota monet naiset tekevät joka päivä. Ihme on sellainen mitä et odota kokevasi/tekeväsi/näkeväsi. Ihme on jos näet jääkarhun Saharassa, ihme on jos voitat lotossa päävoiton, ihme on jos joudut ufojen kaappaamaksi. Ihme ei ole, että nainen alkaa tunkea muksua maailmaan, löydettyään miehen, ( vaikkei se olisi edes SE OIKEA ).
Minulle on myös todettu, että taidan vain olla kateellinen koska minulla ei ole omia lapsia. Kyllä, olen todella kateellinen siitä, että saan ottaa kunnollisen suihkun, että voin käydä yksinäni vessassa, että ehdin jopa syödä enemmän kuin sen hotkaistun paahtoleipäpalasen. Olen kateellinen, kun minun ei tarvitse kuunnella naapurin valituksia siitä, miten nuorisoni metelöi sunnuntai-iltana pihalla kun naapuri tahtoisi nukkua. Minä olen todella kateellinen siitä, että olen vastuussa vain itsestäni ja niistä kissoistani, jotka kulkevat muuten pihalla valjaissa ja hihnassa, joten eivät pääse tekemään tarpeitaan mihinkään. Olen siis itsekäs.

En juo enkä polta enkä tahdo harrastaa edes sitä passiivista polttamista. En myöskään ole koskaan kokeillut huumeita. Enkä ymmärrä huumoria juuri ollenkaan.

Olen 152cm ja vähintään 60kg, ellei enemmänkin. Minulla on ns. O-vartalo eli omenavartalo eli olen rintava ja vatsakas, hyvin pyöreä kauttaaltani, vyötäröni ei erotu selvästi, sääreni ovat hoikat. Keskivartaloni on hyvin leveä ja vyötärölinjani kulkee lähellä rintaa. Vatsaani ei siis huomaa edestä eikä takaa vaan sivulta. Sieltä se erottuukin sitten enemmän kuin selvästi. Deittisivuilla olen saanut kuulla, että minun pitäisi laittaa kokovartalokuva itsestäni, että näkee millainen olen. Ladattuani sellaisen, minulle sanottiin ”Älä näytä tuollaiselta, aivan kuin olisit raskaana”. Niin, pitikö sen REHELLISEN kuvan olla photoshopattu? Vatsa pois ja silleen. Ettei vaan ”näyttäisi tuolta”.
En juurikaan harrasta liikuntaa, koska olen suht tyytyväinen itseeni. ”Nythän on sitten hyvä aika aloittaa harrastaminen/ sen harrastamattomuudenhan voi muuttaa/ Siitähän tulee niin hyvä olo jälkeenpäin”.
Ei, olen harrastanut aikoinani liikuntaa tarpeeksi, aerobiciä ja sählyä. Aerobic ei tehonnut ihroihini ja sählystä sain vain ikävän tunteen, paljon mustelmia ja pelkäsin joka kerta, että silmälasini menisivät rikki. Sähly päättyi siihen, että naapuripaikkakuntalaiset eivät enää tulleetkaan pelaamaan, koska ”joukkueeseen” oli liittynyt uusia ja meitä oli ilman heitä, liian vähän.
En myöskään käy lenkkeilemässä. Olen sitäkin kokeillut eikä se tehonnut. Se ei ole lajini, koska en saa hengitettyä kunnolla ja jalkani eivät kestä. En siis harrasta liikuntaa muussa muodossa kuin pyöräillen. Tasamaalla.
Harrastan lukemista, kirjoittamista, television katselua ja musiikkia. Minusta on aivan okei, olla tuntikausia hiljaa, aivan hiljaisuudessa. Sitäkin lapset häiritsisivät.

Olen ollut koulukiusattu suurimman osan kouluaikaani. ”Älä tee itsestäsi uhria/sehän on jo ohi”. Helppo teidän on sanoa, ette luultavasti ole joutuneet viidenneltä luokalta asti kuulemaan olevanne ”lehmä joka haisee paskalta”, tai ”rillipöllö”. Tai joutuneet melkein puolta nuoremman luokkalaisen silmätikuksi. Minut on myös mm. uhattu hakata sairaalakuntoon, jos en lakkaisi haisemasta hieltä, pitkän, kuuman, keittiössä vietetyn päivän jälkeen.

Jos siis alkaisin etsiä miestä itselleni, tahtoisin lapsettoman, savuttoman, alkottoman, huumeettoman, 34-43 vuotiaan, joka olisi pitkä ja valmis muuttamaan luokseni. Olen juuri vähän aikaa sitten työpaikan täältä, joka voi jatkua vakiopaikaksi, eikä tänne pääse mistään linja-autolla helposti. Kannatan joukkoliikennettä enkä aio hankkia autoa enää koskaan. Sinulla toki saa olla auto.
”Älä ole noin ehdoton/nirso”. No, voin joustaa tuosta savuttomuudesta, omatpahan ovat keuhkosi. Mutta älä siltikään polta kilometriä lähempänä minua. Ja saat ottaa yhden saunaoluen, mutta älä vaan pyydä minua tulemaan sinne saunaan.

Eli onko ottajia? Sanooko vielä joku, että pää pois pyllystä ja baanalle? En uskonutkaan.

Suhteet Oma elämä

17.6.2016 holottavin pollo

Luuletsä tosiaan….?

Puretaanpa sitten osiin se, mitä eilen bloggasin. Viimeiset kaksi lausetta eivät todellakaan ole suunnattu naisille, jotka eivät tahdo lapsia vaan äideille. Mutta. let us begin.

Kohta yksi: “Tulet muuttamaan mielesi.” Kuten kirjoittaja totesi, on asioita joista voin tulla ja tulen muuttamaan mieleni. Voin muuttaa mieleni siitä, puenko tänään päälleni valkoiset vai punaiset alkkarit. Voin muuttaa mieleni siitä, ostanko tänään jäätelöä vai en. Voin muuttaa mieltäni siitä, syönkö tänään paistettuja lihapullia vai jauhelihapihvejä. EN missään nimessä tule muuttamaan mieltäni siinä, hankinko lapsia.

Kohta kaksi: “Mutta kuka pitää sinusta huolen, kun olet vanha?” Eivät ainakaan lapseni, jos niitä hankkisin. Se ei johtuisi siitä, että olisin ollut ilkeä heille vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että he heivaisivat minut johonkin vanhainkotiin ja muuttaisivat itse ties minne Norjaan tai muualle, työn perässä, koska Suomi on sössitty suohon. Ei täällä kohta enää kukaan nuori tahdo elää.

Kohta kolme: “Etkö halua jättää perintöä?” Kyllä, jätän perinnöksi kaikki ne vuosikymmenien Me Naiset, jotka olen kerännyt. Jos joku kutsuu lasta perinnöksi, kannattaisi miettiä uudelleen. Perintö on materiaalista, lapsi ei ole materiaalia vaan ihminen. Miettikää itse.

Kohta neljä: “Mutta lapsen syntymä on ihme!” Varmasti se ainakin neitsyt Marialla oli. Varmasti se on niillä jotka on tuomittu vastoin tahtoaan lapsettomaksi. Mutta muuten, en voi ymmärtää miten sitä kutsutaan ihmeeksi, kun naapurin lestadiolainen Hilkka-Marjatta tunkee muksuja todella tiheään tahtiin. Se ei ole enää ihme.

Kohta viisi: “Et voi koskaan tietää mitä todellinen rakkaus on, ennen kuin pitelet omaa lastasi käsivarsillasi.” Ja sinä tiedät minun tunteeni, niin miten? Ja kerronko tuon äidilleni tai isälleni? ”Sori vaan mutsi, mutta sun rakkaus ei ole sitä todellista rakkautta.” ”Sori faija, mä olen sun prinsessa, mutta sä et rakasta mua todellisesti.” Tai portugalilaiselle? ”Sori, sun rakkaus ei ole todellista rakkautta, vaan se on todellista kun pitelen kakaraani käsivarsillani.” Entäs jos en edes jaksa pidellä muksua sylissäni?

Kohta kuusi: “Mutta lapset tuovat niin paljon iloa elämään!” Jäätelö tuo iloa elämääni, suklaa tuo iloa elämääni, kissani tuovat iloa elämääni, työni tuo iloa elämääni. Jäätelöstä ja suklaasta pääsee sitäpaitsi nopeasti eroon, kissani eivät nolaa minua kaupassa, heittäytymällä parkumaan korviasärkevästi kun eivät saa jotain ja työtä voi aina vaihtaa jos siihen kyllästyy.

Kohta seitsemän: “Lapsien saaminen muuttaa elämän!” No shit Sherlock? Hyvästi pitkään nukkuminen, hyvästi kahdenkeskinen aika sen toisen puoliskon kanssa, hyvästi oma rauha tietokoneella. Ja sitten sille lapselle kohta jo pitääkin ostaa oma kone jnejne…

Kohta kahdeksan: “Haluat kyllä lapsen kun huomaat, että biologinen kellosi tikittää.” Sori, parasta ennen-päivämääräni meni ohi jo kauan sitten enkä halua miettiä sitä, tuleeko lapsestani kehitysvammainen, jos synnyttäisin vanhemmalla iällä enkä todellakaan tahdo olla se äiti, jonka nähdessään ihmiset kyselevät kadulla: ”Kuinka vanha lapsenlapsesi onkaan, hän on niin ( lisää tähän joku ihq adjektiivi ). Ei näin.

Kohta yhdeksän: “Mutta lapsesi rakastaa sinua ehdoitta!” Kunnes tulevat uhmaikään, kunnes eivät saakaan sitä suklaapatukkaa tai jätskiä siellä kaupassa tai sitä lelua sieltä hyllystä, kunnes hänen pitää pyytää anteeksi joltakulta jota on loukannut. Tai kunnes tulevat murkkuikään eivätkä saakaan tehdä mitä tahtovat. Kissatkin ovat parempia, ne eivät ehkä, ehkä, rakasta minua ehdoitta, mutta ne rakastavat minua vaikka en ostakaan niille sitä kalleinta ruokaa.

Kohta kymmenen: “Miksi ei?” Oma rauha, oma vapaus, oma raha. Voin lähteä matkalle ja viedä kissani eläinhoitolaan, mutta lapsien kanssa niin ei ole. Toki heidät voi viedä mummulaan, kummeille, kavereille, mutta siihenkin on rajansa. Kyllä ne kaverit yms ottavat lapsen hoidettavakseen ehkä kerran vuosikymmenessä, mutta eivät missään nimessä sen enempää. Kyllä heilläkin on oikeus omaan aikaan, joten kun tunget lapsesi heille vähän väliä, ystävyys saattaa kärsiä ja huomaat kohta että kukaan ei tahdo lapsiasi hoitoon.

BONUSKOHTA1: ”Taidat olla vain kateellinen” Niin, minähän olenkin kateellinen siitä, että saatan poistua kaupasta, ilman että perääni singotaan vihaisia katseita, koska lapseni on sotkenut kaupan kivijalkaa myöden, koska minähän tahdonkin raahata mukanani rääkyvää kakaraa tai poistua häpeillen kakarani käytöstä. Olen kateellinen siitä että minun tissini ovat näin isot aina.

BONUSKOHTA2: ”Taidat olla maho/mielenvikainen/slovakki” Ai oletko gynegologi? Milloin ja mistä saitkaan psykologin/psykiatrin paperit, että voit määritellä minut mielenvikaiseksi? Ja miten slovakkius liittyy mitenkään lapsen hankkimiseen?

Kuvitellaanpa tämä: Rauhallinen kesäinen viikonlopun alku, hiljaisuus, vain lintujen sirkutus ja tuulen suhina. Kunnes jostain naapurista kantautuu periksiantamaton, korviasärkevä rääkynä, josta ei tule loppua. Se jatkuu ja jatkuu ja se kuuluu vieläkin vaikka rääkyjä on mennyt sisälle. Sellaisen viikonlopunhan minä tahtoisinkin.

Kiitos ja anteeksi, mutta mikään ei saa minua muuttamaan mieltäni siitä, että lapset ovat kaiken mieliharmin alku ja juuri ja nykyäideille annetaan liian paljon arvoa. Lapset ovat vain keino lykätä töihinmenoa.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään