Tag: #valokuva

Joka päivä vähän erilainen. Tänään lämmin, huomenna lämpimämpi ylihuomenna taas jotain muuta. 

Polunmutkan taakse katoaa päivä. Se aurinkoisin. Jonka varjoissa vielä valoläikät leikkivät. Ja perhoset karkaavat unilleen. Älä häiritse niitä, ne varautuvat seuraavaan kesään ja kevääseen. 

Kauempaa katsottuna kaikki näyttää niin pieneltä. Elämä on silti suurempaa, elämää suurempaa. Mutta silti, sinä olet pienempi kaikista muurahaisista. 

Kylmät, kohmeiset ovat varpaasi. Voinko tarjota hieman keittoa ja teetä, lämmittääkseni niitä?

Sinä sateesta ymmärsit, korpin siipisulan verran. Minä kuivuudesta vielä vähemmän. Keltaiset lehdet mäkeni pinnalla, kertokoovat kaiken mahdollisen. Sinulta en tahdo mitään. Sinusta…..kaiken.

Nousit raikkaana rakkaani. Hyytävänä hymyilit. Muistaen viime valoa päivän. Illan tuloa odotit, yötä ymmärsit. Vain silloin saan sinut uniini.

Kutsumatta saavuit uniini. Niin helpolla saan sinut niihin manattua. Koskit kylmin sormin poskiani. Hyytävin huulin omiani. Voisin sinut pois käskeä. Mutta miksi sen tekisin? 

Kesän viimeinen henkäys. Suli sateen myötä. Haihtui valoläikkinä pensaisiin. Tartu minua kädestä kiinni, syysrakkaani. Älä päästä, älä pelästy. Ikävä on suuri. 

Sinut minä valitsin, sanoi syys, joka lankesi maille. Nousi pelloilta, ojista, metsistä. Tarttuen kohmeisillä sormillaan nilkoista, sääristä, polvista. Käheällä äänellään, se kohisi puissa, pensaissa ja pyöritteli lehtiä.