Tänään ärsyttävintä

S-pankin ( muistaakseni ) mainoksessa, joka on ikäänkuin animaatiomainen tai piirretty, hattupäinen mies tanssahtelee kesämökillle, jonka laiturilta hyppää järveen, jossa ui veneelle, hymyillen ja koko mainoksen ajan, miesääni laulaa ”lainlainalainalaina” aivan kuin lainan ottaminen olisi parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, koska sen avulla voi tehdä kaikkee kivaa, jeeihquu. Ikäänkuin ihmisen tietyssä elämänvaiheessa oletettaisiin ottavan lainaa. 

Voin kyllä kertoa, että laina ei ole iloinen asia, ei. Pöllöllä itsellä on plakkarissa kolme opintolainaa, joita makselen hamaan tulevaisuuteen ja se lainan maksuun menevä raha on aina poissa omasta nykypussista. Hurraa siinä sitten jos tahtoisi vaikka lähteä lomalle, muttei voi koska makselee jo aikaisempia lainoja. Eikä siihen kannata ottaa sitten lisää lainaa, koska senkin joutuu maksamaan myöhemmin ja sitten sitä rahaa taas tarvitsee sen lainan maksuun, joka on taas pussista pois. 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Ajattelin tänään