Torakka housuissa ja muita ärsytyksen aiheita

Oi elämää rakkaat metsäneläväiseni, pörriäiseni. Ei, Hölöttävimmällä ei ole torakkaa pöksyissä eikä koskaan ole ollutkaan. Mutta eikö se olisi aika ärsyttävää sellainen löytää pöksyistään. Puhutaan ärsyttävistä asioista, niistä elämän ärsykärpäsistä ( englanniksi glob fly, klingonilainen kärpänen joka on puolet maapallon moskiiton koosta, jolla ei ole pistintä, mutta joka pitää erittäin ärsyttävää, pörisevää ääntä ) joista ei pääse eroon. 

Ku räntää tulee taivaantäydeltä vaakasuorassa, niin mikäpäs olisi mukavampaa kun nillittää ärsytyksenaiheista, joten aloitetaanpa. 

Ensimmäiseksi, Pöllö voisi mainita taaperot, nuo 2 vuotiaasta ylöspäin, neljä vuotiaaksi asti. Nämä äitien pikku pallerot, jotka eivät koskaan ikinä tee mitään pahaa vaan ovat ihan kultanuppusia. Nämä räkänenäiset uhmaikäiset, minäitse-entahdosyödätätävaantuota-männiäiset.  Nämä isien ja äitien omat murut, jotka kuitenkin käyttäytyvät kuin pienet pirut, milloin vanhempien silmä välttää. Tässä taannoin, Pöllö törmäsi erääseen tällaiseen, kaupassa, karkkihyllyn luona. Tällä taaperolla oli tietenkin äippä mukanaan, mutta myös isosisko. Äityliini koetti selittää taaperolle, että tämä EI saa karkkia, mutta tämä räkänenäinen pikkupiru, nappasi hyllystä, sieltä mihin yletti, jonkun karkkipötkön ja alkoi lussuttaa sitä suussaan. Pöllöllä ei ikäväkseen ole vakuuttavaa vihaista katsetta, mutta hyvä mulkaisu kuitenkin ja sellaisen hän loi tämän taaperon äitiin, toivottavasti tämä tajusi, otti onkeensa ja laittaa kakaransa seuraavalla kerralla ostoskärryihin istumaan. Toinen taaperoryhmä ovat ne käytäväparkujat, jotka tahtovat välttämättä jotain hyllystä ja jos äippä ei osta, alkavat rääkymään läpitunkevalla äänellä, niin että aivan varmasti kuuluu suuremmankin kaupan toiseen päähän. Plussana tässä ryhmässä ovat ne jotka vielä parkumisen lisäksi heittäytyvät lattialle potkimaan ja sätkimään. 

Lapset, nelivuotiaasta ylöspäin. Ne jotka jo ymmärtävät tramboliinien päälle, keinujen ja hiekkalaatikoiden päälle. Pöllön kulmille on ilmeisen selvästi noussut lapsiperhekeskittymä. Nämä pikkukakkiaiset hyppivät melkein aamusta iltaan tramboliineilla, jonka vanhemmat ovat pilttien huviksi ostaneet ja pystyttäneet pihaansa. Melkein jatkuvan boingboing äänen lisänä kuuluu heidän ööööäääääjöööjäää ääntelyä, joka tosin saattaa sisältää aivan oikeita sanojakin, mutta kun tramboliinilla hyppii miljoona ja yksi lasta, kakofoniasta ei saa mitään selvää. Kaiken lisäksi, melkein Pöllön ikkunan alle, on joku rakentanut lasten pienen leikkikentän, jossa on hiekkalaatikko ja keinut. Tällä kentällä sitten lapsoset mölisevät jopa ihan pimeässäkin ja pitävät meteliä. 

Vauvat. Ne vanhempien bundle of joyt. Kun Pöllön luokkakaverit ovat alkaneet tulla äideiksi, he raskaana ollessaan postaavat masukuvia ja asukin synnyttyä seesteisiä äiti/isä-vauva kuvia joita kaikki sitten ihastelevat että voi kun söpöä, vaikka melkein poikkeusetta vauvat näyttävät kuvissa aivan retardeilta. Joku saattaa sanoa, että sellaisiahan kaikki vauvat ovat. Niin ovatkin ja se EI ole söpöä. 

Äidit, ne vastasynnyttäneet naiset, joilla vauvan pullahdettua ulos, jää stupidity-moodi päälle. He alkavat päivitellä sitä että on ( mukamas ) läskiintynyt ja että on raskausarpiakin. No, mitä hankkivat kakaran. Kun iho venyy raskauden edetessä, siitä seuraa yleensä raskausarpiakin. Deal with it tai jätä kakara hankkimatta. TäälläKIN näitä tämän ihmisryhmän edustajia näkee. He työntelevät lastenvaunujaan KESKELLÄ kevyenliikenteen väylää, kiinnittämättä mitään huomiota toisiin tielläliikkujiin ja kun heille soittaa kelloa, päästäkseen pyörällä ohi, saa melkein jokakerta palkakseen vihaisen mulkaisun. ”Kehtaakin soitella kelloaan siinä kun minä olen ulkoilemassa lapseni kanssa”. Yleensä näitä henkilöitä on vielä kaksi, VIEREKKÄIN ja mitään he eivät kuule, koska heidän pitää keskustella päivänpolttavista asioista, kuten esimerkiksi siitä, miten Yrjö-Eerika alkoi kävellä silloin ja silloin tai kuinka Martta-Petteri kakki vihdoin pottaan. Yleensä näillä on vielä se ensimmäisensä mukanaan, joko pyörällä rälläämässä pitkällä edessä, siksakkia vetäen tien puolelta toiselle, tai kävellen vieressä ja kun heille soittaa kelloa ja he sen vihdoin tajuavat, se ensimmäinen lakoaa juuri sinne, mistä sinä yrität päästä ohi. Tämän ihmisryhmän edustajat luulevat olevansa maailmannapoja koska ovat puskeneet juhuustansa kakaran, josta myöhemmin SAATTAA ( siis äidin mukaan ) tulla jotain suurta. Tosiasiassa he ovat tuottaneet taas yhden suun ruokittavaksi jo muutenkin ylikansoitettuun maailmaan. 

Vanhukset. Kyllä, sanoin näin. Toki heissä saattaa juuri ja juuri olla niitä järkeviäkin, mutta Pöllö puhuukin tässä niistä mummoista, jotka kävelevät rolliensa kanssa, parijonossa keskellä kevyenliikenteen väylää, ja heille ei auta soittaa kelloa, he eivät kuule yhtään mitään. Päivä onkin ”pelastettu” kun pyöräilet kaupalle ja ensin edessä on äippäjoukko lapsosiensa kanssa ja kun heistä juuri pääset, eteen ilmestyy mummomaratooni. 

Kehitysvammaiset. Hekin toki ihmisiä ja haluavatkin että heitä kohdellaan sellaisena. Mutta…..ja koska medioissa kohistaan nyt Suomen Euroviisuedustajasta, tämän ihmisryhmän pitää myös olla valmis siihen, että elämä joskus heittää paskaa niskaan ja pyöritys tulee olemaan melkoinen jos Suomen edustaja voittaa viisut. Joku oli jossain sivustolla ollut huolissaan että miten he kestävät sen pyörityksen. No, musiikkibisnes on raakaa ja jos he siihen lähtevät, ei siinä auta itku markkinoilla, heidän on pakko kestää se tai painua takaisin sinne mistä tulivat. Ei siinä hyssyttelemään aleta, kuten ei terveiden ihmistenkään kohdalla. 

Deittisivustojen kuvattomat miehet. Kyllä, Pöllöllä on kourallisella sivustoja profiili, olkoonkin että Pöllö kammoaa tällaisia juttuja. Mutta silti on se pieni kipinä, että josko siellä sivuilla löytyisi toinen joka kammoaa samaa juttua yhtä paljon ja sitten voisimme mahdollisesti kammota elämää ja rakkautta yhdessä. Mutta ne kuvattomat miehet. Yleensä kun heiltä kysyy, että missä sun kuva on, saa vastaukseksi että lähetä email-osoite niin saat sen. Tässä kohtaa Pöllö muuttuu valosapelin aktivoitumisääntä muistuttavan sihahduksen saattelemana piikkisiaksi. Pöllöllä on sellainen politiikka, että hän ei anna osoitettaan heti ensimmäisessä mailissa, se ei ole turvallista. Joten Pöllö yleensä heittää vastaukseksi jotain tyyliin, sori, en omista emailiossaa tai antaa olla. Naurettavin selitys jonka Pöllö on saanut liittyi kuvattoman miehen työhön, että hän muka olisi sellaisessa työssä ettei kehtaa laittaa kuvaa profiiliin. 

Kaikki tämä nyt tänään, vaikka sitten Pöllöä alettaisiin boikotoida ja äänestää hänet saarelta ulos. Pöllö puhuu suunsa puhtaaksi vaikka sitten saisikin kukkahattutädit hyökkäämään kimppuunsa kaulimien ja kukkahattujensa kanssa. 

UGH, olen puhunut. 

Ja sitten vielä yksi juttu. Jos painatte sydännappulaa tuossa ylhäällä, eli tykkäätte jostain Pöllön postauksesta, olisi se kivat tietää, kuka olet. Joten olisiko liian mahdotonta jättää edes yksi sana Pöllön vieraskirjaan tai kommentiksi? Näin Pöllö saisi tietää, kuka tykkää hänestä.