Alitajuisesti antibioottivastainen?
Jepjep.. Eli meillä sairastellaan, taas. Kipeenä ollaan oltu jatkuvalla syötöllä jo joulunalusviikosta asti. Sitkeitä pirulaisia noi pöpöt, kun eivät millään meinaa irottaa otettaan.
Tähän saakka ollaan lääkekuureilta vältytty, koska on virusperäsiä olleet nuo meidän taudit, ja kotikonsteilla on menty eteenpäin. Tänään kuitenkin kuumotti tulehdus kummankin pojan korvia (ja lasten jatkuva kärttyisyys äidin) siihen malliin, että lääkäri ohjeisti meidät kotiin apteekin kautta.
No, mitä tekee äiti??
Käy kuuliaisesti apteekissa huutavien lasten kanssa ja suuntaa kotiin, tottakai.
Mutta kuitenkin… Kauheella tohinalla ruokaa ja lääkettä lapsille touhutessa muistu mieleen apteekkarin kehotus ravistaa pulloa kunnolla. Ravistin sitten kanssa, jopa niin perusteellisesti , että lasipurkki sisältöineen löytyi suloisena sekamelskana keittiön (kivilaatta)lattialta. Ei lääkettä nuoremmalle. Loistavaa!
Eääh…onkohan mun antibioottien ylitarjonnanvastaisuus jotenkin niin alitajuista, että torpedoin omatkin yritykseni lääkitä lapsiani ja päästä eron tästä tautikierteestä?
Ps. Yksi soitto lääkärille onneks pelasti tällä kertaa ja nyt on uus lääkepullo kaapissa. Kiitos e-respepti.
Meillä on onneks niin fiksu(t) lastenlääkäri(t)kin täällä, ettei ole niitä aina tuputtamassa, vaan ovat samoilla linjoilla siinä, että säästetään ne antibiootit todelliseen tarpeeseen.
Tietenkin on kamala katsoa, kun pieni on kipeenä. Kamalampaa mun mielestä olis kuitenkin se, että syötän siihen päälle -varmuuden vuoksi- lääkkeitä, jotka ei ole välttämättömiä, joista ei ole varmaa hyötyä ja jotka pistävät niin pienen kuin isommankin kropan sekaisin.
Oispa useammat vanhemmat sun kaltasia eikä järkyttyisi sydänjuuriaan myöten ajatuksesta, että pikku Jere-Petrin korvatulehdusta voisi nyt vaan kipulääkitä ja seurata, josko se paranisi itsestään (niin kuin korvatulehdus useimmiten tekee).