Lasten päivähoidosta
Mietin aikoinaan pitkään millaiseen paikkaan haluaisin lapseni hoitoon viedä. Vaihtoehtoja tässä pienehkössä Länsi-Suomen kaupungissa oli rajallisesti, mutta niistäkin löytyi läheltä meille mieluinen ryhmäperhepäiväkoti ja onneksemme paikan sieltä myös saimme. Lapsemme on ollut päivähoidossa nyt 16kuukautta. Kohta siis jo puolitoista vuotta!
Tänä aikana olen ollut lapsemme saamaan hoitoon hyvin tyytyväinen. Hoitajat ovat pysyneet pääsääntöisesti samoina ja ne tärkeimmät turvahenkilöt lähellä koko taipaleen ajan. Syli on löytynyt tarvittaessa kuin myös tarvittavat rajat ja säännöt. Saimme myös suht joustavasti keskusteltua mm. lapsen ruokavaliosta ja esim. nukkumistavoista. Päiväruokaan ei tietenkään voi vaikuttaa, koska se tulee keskuskeittiöstä, mutta esim. välipalat ja herkut saatiin helposti korvattua sokerittomilla vaihtoehdoilla. Silloin kun isommat syövät suklaakiisseliä/ kaakaota/ jugurttia ym. saa lapsemme tuoreen leivän tai aamuista puuroa, jotka maistuvat hänelle edelleen hyvin. (Tämä käytäntö on kuulemma yleinen kaikkien alle 3-vuotiaiden kanssa, vanhempien näin halutessa. Vau! – siitä täytyy vaan muistaa erikseen mainita.)
Kehitys on ollut huimaa sekä motoriikan että puheen osalta ja nyt meillä on jo kuukausia asunut pieni papupata, joka selostaa tai laulaa kaiken mitä tekee ja leikkiikin jo kuin isommatkin lapset. Niinhän sitä oppii – matkimallla. Minusta on suuri rikkaus, että tuolla lapset saavat leikkiä ikään katsomatta samassa ryhmässä. Toki välillä pienryhmissä kehitysvaiheeseen sopivia/kuuluvia askareita tehden, onhan sekin tärkeää.
Sen lisäksi lapsi on ollut silminnähden tyytyväinen. Hän on iloinen, sosiaalinen ja innostunut ympäristöstään. Aamuisin hoitoon mennään pääsääntöisesti hyvillä mielin ja iltapäivisin saa tervehdykseksi halauksin varustetun innostuneen sepustuksen päivän tapahtumista.
Toki moni lapsi on kaikkea tätä myös kotihoidossa, mutta omassa tapauksessamme mielestäni iso kiitos kuuluu myös hoitajille, jotka päivittäin tekevät työtänsä lastemme parissa.
Tällaisen pojan sain hakea kotiin ystävänpäivänä 14.2.2014
Eli tähän voidaan heti lopettaa keskustelu sukupuolten sortamisesta ainakin tässä hoitopaikassa. Kun hoidossa oli päätetty krepata lasten hiuksia olivat kaikki halukkaat lapset saaneet moiseen ihanuuteen osallistua (ainakin meidän herran mielestä se oli upeaa) ja kasvomaalausten aiheet lapset olivat valinneet itse. Mielestäni hyvin sukupuolisensitiivistä ja etenkin lapsen luonteen huomioonottavaa toimintaa. Arvostan!
Miksi sitten lasten päivähoitopaikoista ja -hoitajista puhutaan usein niin negatiiviseen sävyyn?
Tämä kysymys tuli mieleeni erään tuttavani miettiessä tulevaa urasuuntautumistaan facebookissa. Hän haluaisi erikoistua lastenhoitoon, mutta miettii vakavissaan Ylen liukuhihnakasvatus -artikkelin nojalla valintaansa, koska hänen kasvatusperiaatteensa kotona oman lapsen kanssa ovat suurilta osin ristiriitaisia päivähoidon käytäntöjen kanssa.
Parempaa kuvaa eivät anna myöskään uutisoinnit päivähoidosta pääkäupunkiseudulla. Joko paikkaa ei saada, tai se annetaan mistä sattuu. Siellä vanhemmat lykkäävät töihin menoa päivähoidon huonon jaman vuoksi, ja niin olisin varmasti tehnyt minäkin.
Onko asiat monessakin paikassa näin huonosti?
Meillä on käynyt ilmeisen hyvä tuuri hoitajien ja hoitopaikan kanssa, sillä suurinta osaa artikkelin kauheuksista en tunnista. Toki myönnän itsekin olleeni ennakkoluuloinen isoja laitoksia ja kunnallistapäivähoitoa kohtaan, mutta onneksi olen saanut huomata olleeni osittain väärässä. Osittain siksi, että pystyn ottamaan kantaa vain siihen pienellä paikkakunnalla olevaan paikkaan, jossa oma lapsemme on hoidossa.
Toivottavasti kaikille muillekin lapsille saataisiin samanlainen mahdollisuus ihanine hoitajineen!
Jos kuitenkin sydämellään lasten pariin haluavat ja heidän parastaan ajavat ihmiset eivät uskalla nykykäytäntöjen vuoksi hakeutua kutsumusammattiinsa, voiko asiat koskaan parantua myös niissä ”isoissa laitoksissa” suuremissa kaupungeissa, joissa on jo valmiiksi pulaa hoitopaikoista?
Muutos voi tapahtua vain, jos sen eteen tehdään töitä. Toivon, että myös tuttavani valitsee niinkuin sydän sanoo eikä niin kuin ristiriitaiset käytännöt ohjaavat. Niin tuolla olisi ainakin yksi asialleen omistunut lastenhoitaja, joka voi halutessaan vaikuttaa asioihin ainakin omalla alueellaan.