Meidän pieni vesipetomme <3
Meidän vauvamme ei harrastanut elämänsä ensimmäisenä vuotena mitään ohjattua ryhmätoimintaa. Hyi meitä!
Ei käyty edes vauvauinnissa vaan vettä rakastavalle vauvalle riitti suihku, oma punkka ja luonnon vesilätäköt (!). Kesällä kuitenkin uitiin lähes päivittäin. Lämpinä päivinä punkkailtiin terassin katoksen tarjoamassa varjossa ja muuten tyydyttiin sisätiloihin. Vain pari kertaa olemme käyneet uimahallissa omin ehdoin uiskentelemassa.
Tässä pulikoidaan omalla terasilla
..Tämä yhteiskunnan asettamat paineet hartioillaan tunteva Äiti sai kuitenkin taas todeta huolehtineensa turhaan 😉
Olemme siis luopioita; omatoimimatkailijoita ja itseoppineita… Siitä huolimatta (tai juuri sen vuoksi) poikani
a) ei pelkää uimahallin hälinää,
b) rakastaa uimista ja
c) osaa sukeltaa.
Sunnuntainen matkamme paikalliseen uimahalliin oli menestys! Ruokailut ja nukkumiset saatiin ajoitettua niin, että halliin saapuessa juuri heränneen (autossa 30min unet nukkuneen ja kotona syöneen) poikamme vireystaso oli parhaimmillaaan: Pukuhuoneessa pieni tokkuraisuus piti pojan kiltisti äidin vieressä ja suihkuun siirryttäessä piristyi poika silmissä.
Lähes täyden altaan poika otti heti ”omakseen”.
Ensimmäiseksi hän lähti juoksemaan altaan luiskaa syvempää päätä kohti, eikä pysynyt millään matalassa päässä, kuten äiti kehotti. Kun jalat eivät enää yltäneet pohjaan, heittäytyi poika mahalleen ja sukelsi. Äidin tehtävä oli pysyä perässä ja nostaa poika uudelleen ja uudelleen takaisin pinnalle. Ja voi sitä naurua aina pinnalle noustessa!
Uidessa äidin tai isän käsien varassa jalat potkivat vettä kuin kokeneemmallakin uimarilla ja kädetkin tapailivat oikeita liikkeitä. Käsien tekniikkaa haittasi lähinnä se, että veden läiskiminen ja roiskuttaminen oli paljon hauskempaa kuin normaali uiminen. :D Isän kanssa keskityttiin myös leluilla leikkimiseen ja uintitekniikan hiomiseen.
Tätä sukeltelun, juoksemisen ja polskimisen sekauintia jatkettiin koko 1,5 tunnin uintireissumme. Välillä poika ”karkasi” altaasta ja juoksi syvän pään reunalle hypätäkseen altaaseen. Äiti sai taas juosta (ja arvata oikean kohdan) ottaakseen kopin!
Äidille (ja varmaan isällekin) tuli hiki, pojalla virtaa riitti loppuun asti!
Uimahallin kahviossa omat eväät maistuivat mahtavalta ja nopeahkon kauppareissun jälkeen tuli pienelle polskijalle uni silmään jo kotimatkan alkumetreillä.
Ihana, suloisesti tuhiseva, poikamme. <3
Muistan varmasti ikuisesti sen voitonriemun ja naurun, jonka uuden taidon opettelu ja onnistuminen sai pojassani aikaan. Aitoa iloa ja tilanteesta nauttimista parhaillaan!
Mitä muuta voi enää toivoa?