-”Äiti, haluaisikko sä vauvan jo ulos?”

-”Haluaisin.”

-”Älä huoli, äiti. Huumenna se tulee…”

Näin mua lohdutteli eilen iltasadun jälkeen tuo meidän ihana fiksu pikkumies. Voi kunpa oiskin oikeessa..

Jossain utopiassa tässä jo vietettäisiin ihania kesäpäiviä nelihenkisenä perheenä lauleskellen ja naureskellen. Mutta eipä vietetä, ei ainakaan ihan vielä. 

En ole juurikaan aiemmin raskaudessa vaivannut päätäni sillä, mitä tapahtuu, jos vauva ei synnykkään ajallaan. Jotenkin ajattelin, että kyllä se sieltä tulee, vaikka vähän yli menisikin. Niinhän tuon esikoisen kanssakin kävi. Tosin olin tässä vaiheessa viettänyt vuorokauden sairaalassa ja jo muutaman tunnin ajan tutustunut pienokaiseemmekin. Silloin keho teki sen minkä pitikin.

Mutta nyt… kaikki synnytykseen edes jotenkin viittaavat merkit loistavat edelleen poissaolollaan. Ei ole edes mitään tunnetta, että jotain voisi olla tapahtumassa. Ihan kuin koko kehoni olisi unohtanut, että tuon vauvan pitäisi päästä kohdusta uloskin. Ja sehän se tässä pelottaakin.. Niin, ei niinkään harmita, vituta, tylsistyttää ehkä hiukan, kun ei näillä helteillä oikein jaksa ulkona enää touhuta ja kaikki palailevat töihin, niin ei seuraakaan ole juuri tarjolla.. mutta kuitenkin eniten pelottaa se mikä perjantaina on edessä, jos huomennakaan ei tapahdu mitään. Käynnistys.

En synnytystä miettiessäni ole villeimmissä kuvitelmissanikaan joutunut käynnistykseen saati leikkaukseen (jos muista keinoista ei ole hyötyä). Nyt nuo painajaiset kuitenkin piinaavat minua. En tiedä yhtään mitään odottaa. Monesti olen kuullut, että oksitosiinilla edesautettu synnytys on rajumpi sekä supistuksien että tuhojen osalta, koska kroppa ei saa itse tehdä työtä omalla painollaan, vaan se pakotetaan töihin vastentahtoisesti. Lisäksi se ei välttämättä edes toimi vaan letkuissa saa makailla useammankin päivän, jos vauva pysyy virkeänä eikä tarvetta muille toimenpiteille ole.

Sitten meillä olis tarjolla pallokäynnistelyä…eli ööh, mitä? Hierotaanko sillä pallolla se vauva vatsasta ulos vai mitä?

Ja tietenkin vielä kirsikkana kakussa: leikkaus. Ei ei ei ikinä. Miten mä muka pärjäisin leikkaustoipilaana kahden lapsen kanssa yksin? Ei käy. Mieskin vuokrasi itselleen kaivinkoneen isyysloman ajaksi, joten sillä on selvästikin muita suunnitelmia, kun vaipan vaihto.. 🙂 Vielä mulla ja vauvalla on tilanne hyvä, eikä tätä vaihtoehtoa tarvitse etukäteen harkita, mutta sekin on yksi mahdollisuus. 

Noh, näillä mennään. Joillain raskaus kestää hädin tuskin 30 vk ja toisilla menis yli niin että paukkuu. Kortit on jaettu, nyt niillä täytyy vaan pelata.