Meitä on jo monena vuonna pyydetty lähtemään pääsiäiseksi pohojanmaalle miehen sukulaisten maatilalle nauttimaan hiukan erilaisesta pääsiäistunnelmasta kokkoineen ja trulleineen. Aiemmin ei ole tullut yhdessä lähdettyä, mutta nyt päätimme katkaista sairastelun uuvuttaman arkemme ja tehdä viikonlopunmittaisen täsmäiskun tuolle suunnalle.

Matka oli kaikessa lyhkäisyydessäänkin menestys. Pojalla riitti ihmeteltävää suurissa pelloissa, maatilan eläimissä ja siinä, että liikkua sai aivan vapaasti sisällä tai ulkona, missä vain oli aikuisia. Mikä ihana vapaus!

Kuvassa poitsu seuraa tilan kesyintä kissaa, joka olisi voinut johdattaa nuoren herramme mihin tahansa, niin ihastunut hän oli. Taaempana mies serkkuineen sammuttelee edellisillan kokkoa. Tilaa on!

Matkaan lähdettiin lauantaiaamuna heti aamupalan jälkeen ja yhden (no okei +yhden vessavisiitin) pysähdyksen taktiikalla, perillä määränpäässä oltiinkin sitten yhden jälkeen. Saatiin rauhassa ajella melko tyhjillä maanteillä, kun suurimmat ruuhkat olivat jo väistyneet ja poikakin torkkui takapenkillä muutamaan otteeseen eikä ollut ajelusta moksiskaan.

Perillä meitä odottinkin sitten ihmetys ja kummastus. Kahvittelun ja nopean pikkuserkkuihin tutustumisen jälkeen oli aika laittaa rymyvaatteet niskaan, vetäistä saappaat punttien päälle ja suunnata navettaan lehmiä katsomaan. Siinä pellolla rämpiessä ja paikkoja tutkiessa oli viimeisetkin ujouden rippeet nopeasti karkoitettu ja poika tottunut komentamaan itseään suurempaa koiraa sujuvasti sen yrittäessä liian lähelle.

Navetalta löytyi lehmiä toista sataa, vasikoita kymmenkunta ja jonkin verran hiehoja. Oli siinä ihmettelemistä, mutta pelkoa ei ollut havaittavissa missään vaiheessa. Ehkä olisin sitä jopa toivonut, kun poika päättäväisesti marssi silittelemään suurinta (ja suurinsarvista) lehmää kuonosta. Tuollainen natiainen kun on aika köykäinen töytäistä tieltään, jos itsellä on elopainoa pienen henkilöauton verran. 

Kuvassa isä, poika ja kuukaudenikäinen pikkuvasikka

Niin ja mahtui iltapäivään vielä traktoriajelukin isän kanssa. Nyt en osaa kyllä sanoa kumpi oli enemmän innoissaan, mutta pitkän tovin ne matkassa viihtyivät. Jälkikäteen haastatellessa sain selville ettei reissun aikana oltu vaihdettu juuri sanaakaan, molemmat olivat niin keskittyneitä omaan rooliinsa.

Isännän osaan kuvitella olevan hiljaa hommissa, poikaa en… 😀

Illalla tupa täyttyi sukulaisista, ystävistä, naapureista ja ennen kaikkea lapsista. Pienillä poskilla vilkkui vielä päivän trullikierroksilta jääneitä pilkkuja ja pääsiäsmunat katosivat punaisiin poskiin ruuan jälkeen huomattavan nopeasti. Meille aikuisillekin oli tarjolla hyvää ruokaa ja yhdessä oloa. Ruuan jälkeen oli aika suunnata pääsiäiskokon polttoon. Läheiselle pellolle oli koottu suuri kokko, jopa komeampi kuin useat juhannuskokot meillä päin ja komeasti se roihahtikin.

Pikkuseikkailijamme kuitenkin väsähti jo alkumetreillä siinä määrin, että kokon antimet jäi meiltä kahdelta aika köyhiksi, kun suuntasimme sisälle iltatoimiin. Juuri kun muut alkoivat hiljalleen palailla kokolta, olimme jo saaneet iltasadunkin loppuun ja kertailimme päivän tapahtumia sängyllä makoillen. ”Mutta mutta ei mennä kottii, aamulla katsoo lehhmiä” taisi olla aika lailla viimeisiä lauseita sinä iltana ennen unen tuloa. Ei haitannut, vaikka alakerrasta kantautuva meteli tuntui vain voimistuvan.

Ja niinhän me tehtiin, heti aamupalan jälkeen suunnattiin ulos ja kohti navettaa. Sunnuntain hitti oli kuitenkin emännän kaksi hevosta. Niistä piti sekä äiti että poika. Mulla niin syyhysi kädet päästä harjaamaan ja sukimaan talven jäljiltä tuuheaa karvoitusta, ja jos kumpua ei olisi, olisin varmasti kiivennyt selkäänkin verestämään muistoja.

Se tuoksu!

                                                                                                              Meidän hevosmies <3

Parasta viikonloppussa oli ehdottomasti kaikkialla vallitseva positiivinen mieliala ja kaikessa yksinkertaisuudessaan saappaiden vetäminen jalkaan. Ei tarvinnut uhrata ajatustakaan pukeutumiskomplekseille, kunhan lämpö riitti. Myöskään tekemisenpuutteesta ei tarvinnut kärsiä. Mä niin tykkäsin. -Ainakin loman kannalta, eihän tuo maatilan elämä kuitenkaan mitään lastenleikkiä ole. Kovaa työtä aamusta iltaa, arvostan.

Ja kuinka korvaamaton onkaan tunne siitä, että on taas kotona! Jokaiselle meille on omamme.