Muutosvastarintaa vieläkin

En ole vieläkään päässyt sinuiksi Lilyn uudistuksien kanssa. Se on syönyt jopa innokkuutteni kirjoittaa, sillä toimimattoman alustan kanssa on huono tehdä töitä. Kokemukseni pohjautuvat vain käyttöön iPadin kanssa, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun avasin lilyn tietokoneella.

iPadilla selaaminen on tehty uskomattoman ikäväksi, kun ennen se toimi kuin unelma

– blogeilla ei näy banneria

– etusivu on hurjan vaikeaselkoinen, kun siitä on näkyvissä murto-osa

– kuvat eivät toimi kunnolla

– kiinnostavien kirjoitusten löytäminen on vaikeaa jopa seurattujen blogien puolelta

Mutta, näin mennään. Toimitukselle haluaisin tosin huomattaa, että mainostettu mobiililaitteiden vuoksi tehty muutos ei nimenomaan niissä toimi. Tietokoneella ehkä paremmin.

 

Katsotaan jatkuuko blogittelu täällä vai tuolla, mutta olen palannut linjoille.

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Aamurauhaa

Lämpimiä aamuja vapaapäivinä. Pakenen hetkeksi arjen kaaosta omaan rauhaani, kun mies ja lapsi keskittyvät muumeihin ja alkavan päivän leikkeihin.

On vielä aivan rauhallista. Vain lintujen lauleskelua ja pieni tuulenvire puiden latvoissa. Oma terassi ja lämmin kahvikuppi. Hengitän muutaman kerran raikasta kevätilmaa syvään ja rentoudun. Vielä muutama venytys ja olen valmis.

Tämän lyhyen hetken voimin jaksan taas eteenpäin tässä hullumyllyssä.

Suhteet Oma elämä Mieli