Elämyksiä elämään
Meidän pääsiäisemme koostui nimenomaan pienistä erilaisista elämyksistä. Erityiseti mieltä lämmitti pieni elokuvahetki rakkaiden (kummityttöni ja pikkusiskoni) kanssa.
Minulla on jo usean vuoden ajan, heti siitä lähtien, kun tytöt ovat jotain elokuvista ymmärtäneet, ollut tapana viedä heidät vähintään kerran vuodessa elokuviin. Ihan kolmestaan. Siitä on tullut meidän oma juttumme. Pienen vauvan äitinä kuitenkin katosin hetkeksi omaan kuplaamme ja leffailut jäivät taka-alalle. Mutta nyt, nyt pieni vauva on jo iso poika, nyt me olimme kaikki samalla suunnalla ja juuri nyt me saimme aikataulut sovitettua yhteen. Ihanaa!
Elokuvailtaan liittyy aina innokasta odotusta, automatkoja, ihania kävelyretkiä ja pieniä herkkuja. Silloin voidaan puhua mistä vaan. Ennen haaveiltiin keijuista ja prinsessoista, nyt puhutaan isompien tyttöjen juttuja luottamuksella ilman omia äitejä tai lapsia ja muita ärsytyksiä. 😉
*****
Elokuvaksi tällä kertaa valittiin juuri ensi-iltaan tullut The Croods/ Croodit, 3D:nä ja dupattuna. Tuomareina tässä kertomuksessa siis 10-vuotiaat esiteinit ja 26- vuotias NUORI nainen..
Taattua laatua oli tämäkin DreamWorksin tuotos, joka onnistui niin itkettämään kuin naurattamaankin ja etenkin sai haaveilemaan uusista maista ja maailmoista. Uusia ideoita ja vitsejä oli keksitty urakalla, mutta mikään ei tuntunut liian teennäiseltä vaan kerrankin Tuoreelta, niin kuin aihekin. Ja ne värit, mitkä ihanat värit!
Animaatiohahmot toivat tarinaan lisäpotkua hullunkurisine tapoineen ja ajatuksineen ja ulkomuotoineen. Kuinka pelottava voikaan punainen pieni lintu tai turkoosi kissapeto olla tai kuinka luolamiehen itsetunnolle ja hermoille kävikään teini-ikäinen tytär, ideoiden uupuminen ja tottakai anoppi. 😉
Pari kertaa elokuvan aikana joutui oikeasti hieraisemaan silmiään, kun kipinä tai hiekanjyvänen leijaili silmiin… Tiedetään, se on vain elokuvaa ja vielä piirrettyä sellaista, mutta silti niin todentuntuista!
Tytöt eivät osanneet elokuvan jälkeen valita suosikkikohtiaan, vaan totesivat yks kantaan, että koko elokuva oli paras kohta 🙂 He pystyivät samastumaan pääosassa olleeseen nuoreen Ebiin, joka halusi tutkia maailmaa ärsyttävien vanhempien holhotessa. Lopulta Eb olikin se, jolla riitti uskallusta johtaa Kundin (Kundi+Eb, joka elokuvan pakollinen rakkaustarina) kanssa perheensä Huomiseen.
Ja vaikka puhunkin luolatytöstä pääosana, ei elokuva olisi ollut mitään ilman loistavia sivuhahmoja, kuten värikästä anoppia, pientä ärhäkästä vauvaa tai hitaammanpuoleista poikaa, Tunkia.
Elokuvan loppupuolella minun tuli isääni todella kova ikävä ja heti perään omaa pientä perhettäni..se ikuinen menettämisen pelko oli niin kauniisti kuvattu. Miten voikaan tuollainen ”lasten”animaatio koskettaa niin syvältä?
Itkeminen oli kuitenkin saatava nopeasti loppumaan sillä kyyneleet ja 3D-lasit eivät oikein sovi yhteen.
Ja vaikka K7-luokitellussa elokuvassa käsiteltiin synkkiäkin aiheita, uskalsivat pienimmätkin (arvioisin n. 5-vuotiaiksi) teatterissa olleet katsojat katsoa vanhempiensa kanssa koko pätkän alusta loppuun saakka.
Tämä on ehdottomasti hankintalistalla, kun se kauppoihin ilmestyy! Suosittelenkin elokuvaa siis lämpimästi kaikille lapsiperheille ja muillekin, hauskaa on varmasti sekä vanhemmilla että pienimmillä.
*****
Elokuva oli mielestäni loistava, mutta ehdottomasti parhaat muistot jäivät elokuvan alkua odotellessa tehdystä kävelyretkestä hiljaista, kävelykatua pitkin sunnuntain ilta-auringosta nauttien.
Mun tytöt <3
Kuva täältä
