Pienen potilaan vielä pienempi potilas :)

On aika uskomatonta miten paljon ja nopeasti tuollainen pieni ihmislapsi imee itseensä vaikutteita ympäristöstä!

Kehitys on ollut ihan päätä huimaavaa ja sitä aina välillä yllättyy siitä, mitä kaikkea oma lapsi jo osaa ja ymmärtää.

Meillä on tosiaan tämä viikko sairastettu, muttei kuitenkaan enempää eikä useammin. Lääkärissä ei ole käyty normaalien neuvolakontrollien lisäksi ennen eilistä. JA SILTI.. Koko eilinen päivä meillä hoidettiin Nallea.

Aluksi Nallea sattui käteen, jota sitten piti silitellä ja pusutella, laittaa vähän laastaria. Välillä kuunneltiin keuhkoja ja tutkittiin korvia; ihan niinkuin lääkärikin oli aamulla pojan kanssa tehnyt! Sitten mitattiin kuume, sitä kokeiltiin sekä pyllystä että kainalosta (meillä kun on lapselle ja vanhemmille omat mittarinsa) ja  lopuksi oli sitten isojen halauksien ja tapatusten aika: Reipas Nalle!

Aina hoito-operaatioiden jälkeen poika siirtyi hetkeksi muihin leikkeihin, mutta pian sama taas toistui. Useampaan kertaan.

Tunsin ylpeyttä lapsestani: tuo pieni poika oli niin nopeasti omaksunut uudet asiat ja käytti niitä. Hän osasi nallen avulla jopa näyttää paremmin mihin häntä itseään sattui. Ja kuinka hellästi hän nallelelua käsittelikään! Silitti, pussasi, halasi. -Taitaa se hoitovietti löytyä ihan luonnostaan.

 

Niin…Ei hän enää taidakkaan olla ihan pieni.

Suhteet Oma elämä Terveys

Pieni potilas

Niin ne tilanteet muuttuu..

Meidän poikamme ei aiemmin tämän 1v 4kk:n aikana ole pientä nuhaa lukuunottamatta ollut kipeä, mutta nyt kun kerran aletaan, niin sairastetaan sitten kunnolla. 

Viikonloppuna kaikki oli vielä pientä yskänrohinaa lukuunottamatta ihan normaalisti. Sitten sunnuntai-iltana huomattiin pojan olevan kamalan kuuma. Kuumetta 37,9. Ei vielä mitään hälyttävää, mutta kipeä kuitenkin. Ja poitsu jaksoi onneksi syödä ja juoda.

Päätettiin että perheen miekkoset jäisivät kotiin (toim. huom: Iskä kelpasi pikkuiselle ihan siinä missä äitikin. Hyvä me!) ja kävisivät lääkärissä lähinnä tuon rohinan takia. Maltillisen kuumeen kanssa oltaisi kyllä selvitty kotonakin.

Siispä mä maanantaiaamuna klo 8.00 aloitin armottoman soittorumban.  Tuloksetta.

Neuvola -ei vastausta. Terveysasema -klo 8-9 linja varattu, 9 jälkeen vastaaja, joka ilmoittaa soittoajan päättyneen. 30min ja 60min päässä on päivystys…Ei ei meidän poika ole NIIIN akuutti, että päivystykseen kannattais lähteä.

Illalla kuume nousi 38,5 asteeseen eikä missään ollut hyvä olla. Oli pitkä yö, kun kuumelääkekään meinannut aluksi alkaa helpottaa.

Ja tänään sama rumba uudelleen. AAAARGHH!!! Tosin sillä erotuksella, että oli mun vuoro jäädä potilaan kanssa kotiin JA soittorinki onnistui paremmalla tuurilla – mä jopa pääsin läpi! 

Neuvolasta käskettiin rohinan takia lääkäriin (sitähän tässä yritetään), mutta sieltä meille ei voitu antaa aikaa, kun neuvolalääkärin kaikki ajat oli mennyt. Sain ohjeeksi soittaa keskitettyyn ajanvaraukseen. Siis sinne samaan, johon on 1 tunnin soittoaika ja silloin koko ajan varattu, eilen ei alkanut edes hälyttää vaan linja katkesi heti…

Noh yritin ja sainkin jonkun langan päähän. Siellä hoitaja kuitenkin myi mulle ”ei oo”ta koko viikolle ja kehotti kääntymään yksityisen terveydenhuollon puoleen. Totesi vielä, että nyt on huono aika sairastaa, kun on hiihtolomaviikko ja kaikkee…

Niin…Hiukan alko naurattaa eilinen uutinen siitä, kuinka asiakkaat kaikkoavat julkisilta asemilta. Kaikkoaa varmasti, kun viesti on tälläinen! Viesti vielä vahvistui, kun yksityiselle soittaessani sain käskyn tulla heti vastaanotolle. –Näin pieni lapsi rohisevan kuumeen kanssa otetaan ns. lisäaikana sisään. Sinne siis.

Tuomio oli bakteeriperäinen keuhkoputkentulehdus. Lääkärille päästiin ja lääkkeetkin saatiin lähes jonottamatta ja ystävällisellä palvelulla. Sitten vaan kotiin parantumaan.

Ensi kerralla tiedän, mihin menemme suoraan!

******

Mutta uskomattoman urhea kaveri meillä on ollut. Rohinasta, kuumesta, väsymyksestä ja huonosta ruokahalusta huolimatta tuo poika on perus-iloinen ja ihana itsensä. Vähän enenmmän ehkä sylivauva.:)

 

Suhteet Oma elämä Terveys