On meillä on harjoiteltu nyt mmmm… 2,5kk. Ja onneksi ne alun vaikeudet on jo takana päin!

Ennen hoidon aloittamista meitä varoiteltiin hoitoonviemisen kauheuksista, kurkkusuorana huutavasta turvallisuudentunteen kadottavasta lapsesta ja hieman paheksuen vastuumme välttämisestä.

Tosiasia  nyt vain on se, että asuntolainan painaessa selkää minun ei ollut mahdollista jatkaa kotona kauempaa hoitotuen varassa. Töihin oli mentävä, jotta talous kestäisi. Pidemmällä tähtäimellä ajatellen se on siis myös lapsemme parhaaksi.

 Töihin mennessäni pikkumies oli  jo hiukan yli vuoden, joten kiintymyskausi (-se jolloin äiti saanut käydä edes esim. vessassa yksin, kotoa lähtemisestä puhumattakaan, lapsen ollessa valveilla) oli jo meillä ohitettu ja poika alkoi selvästi jo kaivata muutakin elämäänsä kuin äidin. Toki me välillä leikittiin asuinalueen muiden lasten kanssa, mutta myös kotona olisi pitänyt olla enemmän ohjelmaa. Ja kuten jo aiemmin jutussani totesin, ei kerhoilut ole minua varten. Kaiken lisäksi myös minä aloin kaivata työhaasteita koko ajan enemmän.

Ensimmäisen päivä-äidittömän viikon lapsi vietti isänsä kanssa. Ekoina aamuina kotiin jäi itkevä lapsi, joka kahtena aamuna siis heräsi heti äidin noustessa, mutta parin päivän jälkeen molemmat herrat vain käänsivät kylkeä herätyskellon pirahtaessa jo klo 5.30. Isän kanssa ollessa ei meillä ilmennyt mitään ongelmia, kun päivärytmi säilyi lähes samanlaisena (vain päiväimetykset loppuivat).

Suuria ongelmia en kokenut olevan hoitopaikalle siirryttäessäkään. Vain se sama vaikeus, joka on koetellut meitä jo aiemminkin: NUKKUMINEN!

Kertaakaan hoitopaikalle ei ole tarvinnut itkevää lasta jättää. Jo ensimmäisenä päivänä hän oli iloisesti rientänyt muiden lasten luo. Ei ollut isälleen ehtinyt edes heiluttaa. Minä puolestani sain hakea kotiin iloisen, mutta väsyneen lapsen, joka nukahti melkein samantien kotiin päästyämme.

Sama toistui koko viikon ja vielä seuraavanakin. Iltapäiväunet venyivät järjestään 17-19 välillä 1,5h mittaisiksi. Illalla ei syöty kuin puuro, ja sekin vastahakoisesti. Tämä tarkoitti meille yökukkumista ja klo 23 nälkäänsä huutavaa lasta. Raukkaparka ei väsymykseltään saanut tarpeeksi syötyä. Hoitopaikassa uni kyllä tuli, mutta yhtäjaksoisesti poitsu nukkui vain 15-30minuutin pätkiä. Eikä niitäkään riittävästi.

Aamuheräämiset oli yhtä helvettiä, kun olin nukkunut vain muutaman hassun tunnin. Kotona ollessa nousemista tai ainakin ”heräämistä päivään” pystyi hiukan hivuttamaan eteenpäin, mutta työmaalla pitää olla skarppina jo ennen seitsemää. Niin ja sinne pitää myös ajaa ne kolmevarttia, mieluiten hereillä.

Olisko ollut kolmas viikko tätä rumbaa menossa, kun alettiin väkisin pitää poikaa hereillä edes puoli seitsemään. Heti kotiin tultua siirrytään ruokapöytään (jotain on oltava aina saatavilla, yleensä tarjoillaan eilistä sapuskaa tai banaani alkupalaksi uutta odotellessa) sitten leikitään, suihkutellaan, ulkoillaan. Mitä vain, kunhan lapsi on hereillä.

Kaksi tuntia voi muuten olla yllättävän pitkä aika! Mutta SE TOIMI! (Eikä edes pitkä joululoma (10pv) muuttanut enää rytmiä. Jes!)

Iltapuuron, ja muiden -toimien aika koitti aluksi 18.00 ja poika nukahti jo puoli seitsemältä.  Nyt tästä ollaan siirrytty tunnilla eteenpäin (eli puurolle 19.00 ja nukkumaan 19.30-20.15) pitkälti varmaan hoitopäikkärirytminkn ansiosta. Siellä huilitaan jo 2h yhteen menoon entisen 30 minuutin sijaan. Kesti vain hetken tottua uuteen paikkaan ja isompien lasten aiheuttamaan hälinään.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että 

1. Iltaisin kanssamme kotona on meidän ihana, iloinen ja ennen kaikkea pirteä poikamme. 🙂 🙂

2.Nukkumaanmeno on helpottunut. 🙂

3. Vanhemmille jää aikaa yhdessäoloon (!!!) ja omiin harrastuksiin, kun ei tarvitse koko ajan olla kotona lohduttamassa/ leikittämässä itkuista ja väsynyttä lasta.

4. Minä… Me kaikki nautitaan elämästä! Päivät töissä on mielenkiintoisia, hoidossa on niin kiva leikkiä, ettei varsinkaan lyhyinä päivinä tekisi mieli edes heti kotiin lähteä. Kotonakin on kivaa, kun jaksaa puuhailla koko perheen voimin! 🙂

Ainoa ongelma, jonka koen ongelmaksi vain huonojen unien jälkeen, on tällä hetkellä yösyöminen.  Perhepedistä me ei kuitenkaan vielä haluta luopua. Opetellaan omaan sänkyyn ja huoneeseen nukahtamista sitten loma-aikoina (se kun tuppaa kuulemma olemaan aika hermoja raastavaa).  Ajattelin kuitenkin kokeilla TommiK:n vinkkiä yösyömisen lopettamiseen. Jospa meilläkin yöt rauhottuisivat viimein.