Turvallisesti tien päällä

Aikoinaan kirjoittelin (ehkä turhan kärkkäästi) turvaistuimia vertaillessamme lasten liikenneturvallisuudesta.. ja olen joka asiasta samaa mieltä vielä tänäänkin kaikki ne hankaluudet, joihin vanhemmat vetosivat, kokeneena. 

Enää meillä ei neljästään pakettiautolla kuljeta vaan auto vaihtui isompaan farmariin jo hyvän aikaa sitten, jotta me vanhemmatkin mahtuisimme turvaistuinten kanssa eteen istumaan. Mulla varsinaista ongelmaa ei koskaan ollutkaan, mutta miehellä pituutensa tähden jo senkin edestä. Painorajoitusten salliessa ollaan myös pikkuhiljaa siirrytty kulkemaan kasvot menosuuntaan, ensin toisessa autossa ja vähitellen myös minun autossani. Varsinaiseen polvet suussa ongelmaan tämä ei kyllä tuonut helpotusta, sillä edelleen miehen ajaessa joudumme ottamaan lapselta kengät pois, jotta tämä mahtuisi takapenkille (kaukalo ei siis mahdu kuskin penkin taakse ollenkaan). Niin kohta siintää edessä taas isomman auton hankinta, sillä turvaistuimen käyttöä on edessä vielä vuosia…

Takapenkiltä kuuluu joskus meteliä sekä isomman että pienen lapsen toimesta, mutta niinhän niitä soraääniä kuuluu joskus muulloinkin. Ajaessa ne vaan tuntuvat stressaavan normaalia enemmän. Minuakin. Mutta se on kestettävä, koska tiedän toimintani parantavan lapseni turvallisuutta. Koska en voi kontrolloida sitä, mitä liikenteessä tapahtuu, voin vaikuttaa siihen, miten odottamattomat tapahtumat meitä koskettavat.

Mutta asiaan:

Eilen törmäsin facebookissa erääseen lasten kuljettamiseen liittyvään pulmaan…nuo taaperot kun tuppaavat olemaan melko taitavaa porukkaa ja eräs monella halussa olevista taidoista on turvavöistä pois kiemurtelu. Ei hyvä. Se saa minkä tahansa testeissä loistaneen turvaistuimen funktion turhaksi. Vöillä se turvallisuus kuitenkin loppujen lopuksi taataan.

Entäs meillä sitten?

Juu, sama taito on halussa täälläkin. Päivänä jonain lapseni huuteli iloisesti takapenkiltä, että: ”Äiti mä osasin!” En ihan heti hoksannut mistä oli kyse, mutta käsien viuhtoessa niskassani pysäsi auto hyvin vikkelään. ”Noin ei saa kulta tehdä!” Ja vasta vöiden ollessa takaisin päällä, matka jatkui. Näin apahtui muutamaan otteeseen ja meillä käytiin paljon keskusteluja siitä, miksi turvavöitä ei saa irroittaa ajon aikana.

Apua saatiin myös yllättävältä taholta, kun hätiin tuli yksi iltasatukirjan tarinoista: Mauri Kunnaksen Vampyyri Vaari Kirjassa sekkaileva hahmo Mauno Marsu.

wp_20141216_001.jpg

Niinhän siinä kävi, että joutuessaan kolariin ilman turvavöitä, ajava Mauno Marsu lentää tuulilasin läpi ja lyö päänsä pahasti. Oi voi..

mauno.jpg

Suuri kuhmu koristaa Maunon päätä lennon jäljiltä. Auts!

Kun asiat selittää yksinkertaisesti, liian suuria uhkakuvia maalailematta, taaperokin sen ymmärtää. Kiitos Mauri Kunnas ja Mauno Marsu. Meillä ei enää rimpuilla turvavöissä. Ne avataan vasta, kun auto on pysähtynyt!

 

Toivottavasti tästä vinkistä on apua jollekin teistäkin. 

Kulttuuri Lapset Kirjat Uutiset ja yhteiskunta

Victoria Hislop: Saari

Pitkästä aikaa minun teki mieleni tarttua kirjaan, siirtyä sen maailman vilttiin käpertyneenä ja nautiskella kuumaa teetä hämärässä valaistuksessa, jonka vain syksy  tämä talvi mahdollistaa. Toki on myös lähes mahdotonta uppoutua tarinaan päiväsaikaan, kun lapset vuoronperään tarvitsevat ruokaa, kuivia vaatteita tai muuten vain huomiota… Mutta kuitenkin, äitini lainasi minulle kirjan, josta uskoi minun pitävän.

 hislop_saari.jpg

Victoria Hislopin Saari kertoo erään kreetalaisen suvun tarinan ja herättää sen myötä Spinalongan leprasiirtolan henkiin. Harvoin noin katalasta taudista puhuttaessa on tullut edes ajatelleeksi, että potilaiden elämä olisi voinut olla hyvää ja siirtolassa he säästyivät monelta sodan murheelta (Varsinkin Seilin saarella, Suomen vastaavassa leprasiirtolassa,  käyneenä elämäniloa ja hyvyyttä oli vaikea kuvitella aluksi. Mutta se vain taitaa kertoa suomalaisen ja kreetalaisen mentaliteetin eroista. Elämästä voi olla iloa, vaikeuksienkin keskelläkin.). Toki heillä oli omat murheensa, mutta ihana autuus siitä, että elämä on tämä hetki. Ei huomenna eikä toisella puolenmaapalloa vaan Tässä ja Nyt. 

Mielestäni historia on aina ollut kiinnostavampaa, kun siitä on vuosilukujen luettelon sijaan tehty henkilökohtaista. Vaikka kirjan henkilöt ja suhdekoukerot olisivatkin fikstiivisiä, ajan kuvaus, maailman tapahtumat ja elämäntavat uskomuksineen ovat tosia. Näin uskottavan tarinan luominen on tarvinnut hurjan määrän taustatyötä, joka todella on kannattanut. 

Jos minulla olisi ollut mahdollisuus, olisin hotkaissut romaanin yhdeltä istumalta, mutta onnekseni se on jaksotettu niin, että taukojen pitäminen ei haittaa elämystä. Joka kerta kirjan auetessa pieni kalastajakylä heräsi edessäni henkiin. Itseasissa taisin viettää useamman yön Plakassa 1940-50 -luvun vaihteessa myös unissani.

Hyviä lukuhetkiä!

Hyvinvointi Mieli Kirjat Suosittelen