Päivistä sekaisin
… kun on venähtänyt arkeen paluu tässä sairastamisen tuoksinassa. Eikä tässä enää oikeen kärryille pääsekkään, kun luvassa on ainakin kolme hajanaista viikkoa ja sitten alkaakin monilla siintää mielessä lomalaitumet ja hommat nyt vaan menee entistä enemmän sekaisin. Eikö voitas siis jo siirtää katseet kohti kesää?? 🙂
Aah..Ihana lämmin auringonlämmittämä merenranta, laineiden liplatus rantakallioon, rantahiekassa ja matalikossa leikkivien lasten riemunkiljahdukset. Ehkä jopa yksi lasi kylmää kuoharia veneen kannella…..
No joo, saahan sitä haaveilla! 😉 sitten iskeekin ne arjen realiteetit.. Suomen alkukesä ei kai ihan vastaa samaa kuin Ranskan Rivieralla, luultavasti teen kesällä kaikkeni pakoillakseni aurinkoa ja sen lämpöä, ei meillä sellasta paattia ole, jonka kannella päivää paistateltaisiin eikä se skumppakaan oikeen sovi yhteen tän pyöristyvän kummun kanssa.. Mut ihana miten mieli virkistyikin auringonvalon voimasta äkkiä, kun kuntonkin on itsellä ja etenkin pienellä jo parempi!
Meillä ei ihan hirveästi olla sairastettu pojan kanssa, mutta sitten kun kipeenä ollaan oltu, on sitä oltu ihan kunnolla. Vielä loppuviikosta kuvittelinkin taas tämän valloillaan olevan mahatautiepidemian sivuuttaneen perheemme suht helposti, kun mies pari päivää viime viikolla mahaansa valitteli. Lauantaina poika sitten muutamaan otteeseen tuli sanomaan, että mahaan saattuu ja ruokahalu katosi vallan. Sunnuntaiaamuun heräsi lievästi kuumeinen poika, joka jaksoi kuitenkin hiukan touhuilla. Päivän muuttuessa illaksi muuttui lapsikin. Yhtäkkiä hän vain makasi sohvalla suu hiukan avonaisena silmät päässä muljahdellen – ikään kuin unta hakien, mutta aivan muissa maalmoissa. Kuume oli noussut aivan yhtäkkiä 40 asteeseen ja kesti mielestäni ikuisuuden ennen kuin kuumelääke alkoi edes vaikuttaa. Pieni hento käsi hapuili omaani ja kuului hiljainen kuiskaus: ”Äiti hoitaa minua”.
Se oli mulle liikaa.. loppuillan mä vain istuin pojan pedin vieressä lattialla niin pientä, pellavapäistä, rakastani silitellen ja itkin. Voi kunpa mä olisin voinut ottaa kaikki ne kivut ja huonon olon pois! Tuhat kertaa mieluummin olisin maannut siinä itse kipeenä, mutta nyt en voinut muuta kuin olla lähellä ja silittää. Kaikki muu oli ihan yhdentekevää, mun lapsi oli kipeä ja se piti saada parantumaan. Maailmaan ei vaan mahtunut mitään muuta.
Onneksi meillä kuitenkin on saatavilla sellaisia lääkkeitä, että pahin kuume saatiin laantumaan 38,5 paikkeille ja yö meni suht rauhallisesti ajoittaisia yskänpuuskia lukuunottamatta. Miten äidit on selvinneet ennen kuin lääketiede on kehittynyt nykyiselleen, ja joka flunssan iskiessä on joutunut pelkäämään pahinta ihan oikeasti? Tai ne vanhemmat, joiden lapset on todella vakavasti sairaita ja jokainen uusi aamu on ihme, jota niin hartaasti toivotaan? Uskomatonta.
Maanantai menikin sitten pitkälti sylitellen ja videoita katsellen. Välillä käytiin laittamassa pyykkejäkin, mutta siihen ne voimat sitten loppuivatkin ja oli taas aika kaivautua sohvan nurkkaan halailemaan. Eilen oli isän vuoro olla puikoissa kotona, kun mä kävin pyörähtämässä työmaalla ja kaikki olikin näyttänyt jo ihan hyvältä, kunnes illan tullen kuume nousi taas. Vieläkin on hiukan veto poissa pieneltä, mutta parannus viikonlopusta on huikea. Tänään on jopa kasattu palikkalinnaa ja kuljeteltu leluja ympäri taloa. Parempaan päin siis menossa. Onneksi!
Turhia riskejä ei silti oteta, kun hoidosta saadun viestin perusteella jälkitautina tälle vellovalle kuumeelle on todettu keuhkokuumetta. Eli kotona ollaan ja pysytään, kunnes ollaan oikeasti kunnossa!