Niin se kesä vaan meni. Mun on vaikea sanoa viime kesää kesäksi, koska puuttui ne helteet.. En tiedä mitä edes tein kesällä. Puhuin puhelimessa, olin kotona, pokehuntilla, näin kavereita. Ihan kiva kesä, mutta ei mene parhaimpien kesien joukkoon.

Olen nyt rehellinen. Mun elämä ei tällä hetkellä ole mitään juhlaa. Tai mitään tasaista arkeakaan. Olen masentunut. Tiedostan jopa syytkin, joita en nyt halua lähtee tässä sen kummemmin availemaan, mutta ajatukseni ei tällä hetkellä ole kauhean kepeitä. Ulospäin se ei ehkä ihmisille näy. Käyn sovituissa menoissa, teen sovitut hommat ja huolehdin itsestäni. Vapaa päivinäni sitten nukunkin koko päivän, en puhu kenellekkään, olen vaan. Välillä nämä päivät ahdistaa, mutta samalla olen kiitollinen ettei minun tarvitse sanoa montaa lausetta. 

Mutta. Mä tiedostan tämän ja mä pystyn elämään asian kanssa. Tämä ei ole minulle uutta, joten en säikähdä oloani. Menen tällä hetkellä sieltä missä aita on matalin. En  yritä  tsempata itseäni mihkinkään täydellisyyteen. Annan e simerkiksi itseni luvan olla kotona niin paskanen pari päivää kun vaan haluan, koska ei ole pakko ja ei ole voimia. En ole ikinä ymmärtänyt ”Nyt kun olet masentunut niin sun pitää yrittää olla parempi, että sitten voitkin paremmin” -asennetta  Ehkä tämä auttaa niille, jotka on oikesti ”syvemmissä vesissä”, vaikka ei ikinä saisi verrata oloa kenenkään muun oloon.

Olen jo oloni kanssa parempaan suuntaan, joten jee!  Huomenna voin vielä paremmin tai huonommin, mutta kun pidän kiinni ajatuksesta: ”masennus ei ole kokonaan minua ja tämä menee ohi” niin jaksan paremmin.

Onneksi on tiedossa kivoja juttuja syksylle. Elämäni tulee ehkä muuttumaan johonkin päin lähiaikoina ja se vähän hirvittää, mutta katsellaan..