Paahdettu kuha ja uudet perunat

Saatiin saaliiksi sunnuntai-illan uistelureissulta kaksi kilon kuhaa. Joten maanantaina oli tiedossa päivälliseksi paahdettua kuhaa sipulivoikastikkeella sekä uudet perunat. Uudet perunat onkin ihan lemppari juttu alku kesästä! Keittelen niitä aina mm. grilliruokien kaveriksi. 

 

Voisipulikastike:

Kastikkeen valmistin kahdelle hengelle sulattamalla 50g voita kattilassa
Siihen lisäsin pari kevätsipulia ja keittelin kunnes sipulista tulee läpikuultavaa. 
Pieni loraus vettä ja hieman keittelyä kasaan. 
Lopuksi maustoin suolalla ja timjamilla.
Koristeeksi tuoretta ruohosipulia

 

Paahdettu kuha:

Ripottelin kuumalle ja kuivalle pannulle suolaa johon laitoin kuhafileet kypsymään. 
Paahdellaan pari minuuttia per puoli (ohut file) 
varo ylikypsentemistä koska kala kuivahtaa helposti.

Uudenperunat.jpeg

 

Ihan luksusta saada tuoretta kalaa omasta järvestä suoraan pöytään 🙂

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *