No niin: nyt on kunnon dropit. En ole köyhä enkä kipee ja velatkin muuttuvat saataviksi. Mutta antakaas kun kerron…

Ei olis narkomaanin elämä helppoa, sanon minä. Jätin aamulääkkeet ottamatta, kun lattia tuntui jotenkin kaltevalta ja vasen käsi tuntui, no, kädeltä. Siitä huolimatta meinasin pestä selkäni hammasharjalla, tunnelmoin teinille kaikkia vauvamuistoja, puin vaatteita 17 minuuttia, en löytänyt bussipysäkkiä ja juoksin Kampista Ruoholahteen 11 minuutissa. Nämä kaikki ennen klo 8.00 aamulla.

Fysioterapeutti kuunteli mun sauhuamista (järkyttyneenä aamulenkistäni) ja alkoi suositella rentoutuskasetin kuuntelua joka päivä, loukkaantumisen ja vamman hyväksymistä ja toivoi, että joku vahtisi, etten tekisi ihan hirveän typeriä tai pysyttelisin kotosalla.

Sitten tehtiin digimainostoimistossa töitä rapiat 5 tuntia. Huumehertta ei syönyt koko päivänä (paitsi kaksi konvehtia ja hirrrrrveesti kahvia) eikä kaipaillut taukoja. Sillä lailla. (Sääliksi käy hra T:tä)

Niin ja autoinhan sitten vielä yhtä vanhempaa herrasmiestä, joka oli tuossa kadulla aika liikuttuneessa tilassa taluttamalla käsipuolesta. Kahden korttelin jälkeen alkoi muistua mieleen, että mun toinen käsihän on poikki ja jos tässä vaikka kaadutaan, niin huonostihan käy. Siinä taksintilauksen ja kosinnan välissä hyvästelin sitten seurani.

Loppuilta onkin mennyt leppoisammin ystävien seurassa. Rva R. käytti koirat pisulla ja istahti hetkeksi juttelemaan; rva V. puolestaan valmisti minulle päivällisen ja käytti nallukat uudelleen pisulla.

Tämän jutun kirjoittamisen ajan on ollut pää selvänä ja käsi kipeänä. Nyt käyn taas lääkitsemään itseäni ja sukellan harhoihin.

Pus!

Kapteenska kolmosineen (Pölkky, Koura ja Ventti)

ps Älkää kokeilko kotona

pps Huomenna ensimmäinen kontrolli. Hivenen hirvittää, mitä sieltä löytyy.