Vihdosta viimein sain aikaiseksi perustaa ihka ensimmäisen blogini, kiitos ystävieni kannustuksen! Tänään on kulunut tasan viisi kuukautta siitä jolloin muutin Etelä-Afrikkaan ja astelin Johannesburgin O.R. Tambon kansainväliseltä lentokentältä ulos kohti uudenlaista elämää ja sen mukanaan tuomia haasteita. Suomesta lähteminen oli tottakai haikeaa, koska sinne jäivät perheeni, sukulaiseni, ihanat ystävät ja työt. Olin kuitenkin odottanut tätä hetkeä kuin kuuta nousevaa, koska pääsin rakentamaan yhteistä elämää mieheni kanssa puolen vuoden erossa olemisen jälkeen. Ulkomailla asuminen on ollut yhteinen unelmamme jo opiskeluajoista lähtien, ja nyt unelmista on tullut totta!

Monet teistä varmaan ihmettelevät blogin nimeä, miksi ”Elämää sateenkaarimaassa”? Etelä-Afrikkaa kutsutaan ”rainbow nationiksi” sen monikulttuurisuutensa vuoksi. Eikä mikään ihme, sillä täällä olen ehtinyt tapaamaan monenlaisia ihmisiä erilaisista kulttuureista. Etelä-Afrikassa työskentelee myös paljon expatteja eri puolilta maailmaa, mikä rikastuttaa entisestään maan monikulttuurisuutta. 

Monilla on myös varmasti ennakkokäsityksiä Etelä-Afrikasta tai ylipäätään Afrikassa asumisessa. Sana rikollisuus tulee heti ensimmäisenä mieleen. Rikollisuus on yksi maan suurimpia ongelmia, mikä valitettavasti näkyy jokapäiväisessä elämässä. Asuinpaikan sijainti täällä kannattaa ehdottomasti miettiä tarkasti. Asuminen tarkasti vartioidulla alueella porttien ja sähköaitojen ympäröimänä oli ensimmäisiä kulttuurishokkejani, mutta tähän totuin hyvin nopeasti. Enemmän harmaita hiuksia minulle on aiheuttanut vapaa liikkuminen – sen voi täällä unohtaa kokonaan, mikäli vähääkään välittää omasta turvallisuudestaan. On suotavaa tehdä lyhyet matkat autolla ja tietenkin ovet lukossa, sillä autojen kaappaaminen eli carjacking on kuulemma arkipäivää. Tähän asti Uber on ollut pelastukseni. Uberin käyttäminen on erittäin helppoa, kuljettajat ovat olleet ystävällisiä ja avuliaita, ja kaiken lisäksi Uberilla kulkeminen on edullista. Esimerkiksi lähellä sijaitsevaan ostoskeskukseen on matkaa noin neljä kilometriä suuntaansa, ja yhdensuuntainen matka maksaa noin kolme euroa. Olen ehtinyt tutustua moniin kuskeihin, ja he ovat kertoneet, että Uber-kuskiksi pääsemiseen edellytetään mm. puhdasta ja nuhteetonta taustaa sekä rikosrekisteriotetta. Uusia haasteita on kuitenkin edessäpäin, sillä ostimme kaksi viikkoa sitten oman auton. Haastetta tuovat auton rekisteröinti (= loputon paperisota) ja vasemmanpuoleinen liikenne. Testiajolla ollessa tuntui näin aivan absurdilta ajaa tien vasemmalla puolella, kun pääkopassa jyskytti ajatus ajaa tien oikeaa puolta! Naapurini ovat olleet onneksi auttavaisia ja ovat antaneet loistavia neuvoja liikenteessä selviytymiseen. Uskon kuitenkin, että vasemmalla puolella ajamiseen tottuu melko nopeasti, ja parhainta saamaani neuvoani, Niken slogania, siteeratakseni ”Just do it”. Ajamalla sitä oppii.

Mitä muuta näihin viiteen kuukauteen on sitten ehtinyt mahtua? No,suurimmaksi osaksi perusarjen pyöritystä, kuten ostoksilla käymistä, kodin ylläpitoa, kuntoilua jne. Olen myös ehtinyt tutustua uusiin ihmisiin ja viettänyt aikaa heidän kanssaan. Matkailu on valitettavasti jäänyt hieman vähemmälle miehen työkiireiden vuoksi, mutta viime kuun alussa teimme viikonloppureissun Kapkaupunkiin ja saman kuun lopussa teimme viikon reissun Seychelleille. Kirjoitan näistä omat postaukset myöhemmin. Suunnitelmissa olisi päästä reissaamaan eri E-A:n kaupunkeihin,sillä onhan tämä pinta-alaltaan todella suuri maa! Paikalliset ovat onneksi antaneet hyviä vinkkejä kotimaan matkailuun, mutta enemmän ongelmaksi ovat kuitenkin koituneet puuteelliset aikaresurssit.

Viiteen kuukauteen on ehtinyt mahtua myös muutamia kulttuurishokkeja edellämainitun vapaan liikkumisen lisäksi. Ensimmäinen kulttuurishokki oli paikallisten puheen ymmärtäminen, mutta tästä olen päässyt hienosti yli. Yllätyksekseni olen myös huomannut, kuinka oma englantini on kohentunut huomattavasti. Juuri muutettuani inhosin ja kammosin puhelimessa asiointia, koska olin epävarma omasta ulosannistani ja siitä, että ymmärränkö toista vastapuolta riittävän hyvin. On koomista, että joissakin tapauksissa minua on erehdytty luulemaan jenkiksi tai britiksi. E-A:n englanti poikkeaa brittienglannista tai amerikanenglannista ääntämyksellisesti kuin sanastollisestikin, mikä tietenkin kiinnostaa lingvistiä. Uskon, että afrikaansilla on hyvin suuri vaikutus ääntämiseen. Esimerkkinä voin nostaa esim. täytesanan ”ja” [ja:h], jota paikalliset ruukaavat käyttää. Tämä vastaa englannin ”yeah” tai ”yes”. Muita hauskoja huomioita ovat se, että liikennevaloista käytetään sanaa robot, treenikengistä tekkies ja etelä-afrikkalaisten ehkä rakkain ajanviettotapa on braai eli grillaaminen, ei siis barbeque. Näin ruotsia ja saksaa osaavana afrikaansin (etenkin kirjoitetun) ymmärtäminen on melko helppoa, mutta osaan puhua vain muutaman hassun sanan esim. baie dankie (kiitos paljon), totsiens (heihei!), lekker (hyvä) ja koffie (kahvi). Onneksi naapurit lupasivat auttaa minua tässäkin asiassa. 🙂 Pitää aloittaa opiskelut, koska monesti asioilla ollessani minun oletetaan osaavan puhuvan afrikaansia. Eilen esimerkiksi spinning-tuntia odotellessamme paikan manager tuli paikalle selittämään ohjaajan olevan myöhässä, tietenkin afrikaansiksi. Minä siinä hoomoilasena kysyin lopuksi ”And in English please?” 😀 Onneksi täällä porukka on kielitaitoista ja E-A:ssa kaiken kaikkiaan 11 kielellä on virallinen asema. 

Toinen kulttuurishokkini oli ehdottomasti paikallisten aikakäsitys. Meillä Suomessa ja monissa paikoin Eurooppaa on ns. monokroninen aikakäsitys. Tämä tarkoittaa sitä, että sovituista aikatauluista pidetään kiinni, työt tehdään tiettyyn määräaikaan mennessä jne. Täällä se ei tunnu aivan olevan sitä, esimerkiksi ei ole juuri prikullensa, jos jumppatunti alkaa 10-15 minuuttia myöhässä tai tuttu saapuu ”vartin tai puoli tuntia myöhässä” sovitusta ajasta. Pikkuhiljaa olen myös tottunut tähän, mutta koko elämänsä Suomessa asuneena siihen menee oma aikansa. Jos kuulet paikallisen sanovan ”right nownow”, se ei todellakaan tarkoita sitä, että asiat tapahtuisivat heti 😀

Viime viikolla ollessani ostoksilla naapurin rouvan kanssa, hän kysyi minulta ”Mitä sinä kaipaat Suomesta?”. Mietittyäni hetken aikaan mieleeni tuli monikin asia. Perhe, ystävät, sauna, salmiakki, ruisleipä, Fazerin sininen…. ja työt!! Suomessa totuin tekemään paljon töitä opiskeluaikana ja valmistumiseni jälkeen, joten tuntuu nyt hyvin oudolta olla tekemättä mitään. Hyvä syy nyt kuitenkin treenailla 😉 Ja ystävät, jotka suunnittelevat tänne reissaamista: pakatkaa paljon suklaata, salmiakkia ja ruisleipää mukaan!

Huh, tästähän tuli pitkä postaus. Aikaa kelatessani taaksepäin huomaan, että täällä on sittenkin sattunut ja tapahtunut melko paljon. 🙂 Kirjoittelen myöhemmin lisää ja postailen myös kuvia, kunhan saan niitä siirrettyä koneelleni.

Kuulemisiin!