Ikävä Suomeen?

Useasti kysytään ikävöitkö kotiin. Ja vastaus on kyllä, mutta en Suomeen. Kotini on nykyään Tanskassa eikä Suomessa.

Jos olen vaikka vajaan viikon Suomessa, niin silloin saattaa iskeä ikävä kotiin Tanskaan. Täällä ollessani en enää ikävöi Suomea, vaan ennemminkin ystäviä ja perhettä. Toki olen äärettömän ylpeä ollessani suomalainen, mutta kotoni ei enää vain ole Suomessa.

Olen joskus miettinyt jos eroaisin miehestäni, niin muuttaisinko takaisin Suomeen. Ja olen tullut siihen tulokseen etten luultavasti muuttaisi. Minulla on täällä hyvä työ, ystäviä, harrastukset ja kaikki mitä tarvitsen. Suomessa on toki ystävät ja perhe, mutta ei mitään muuta.

Mieheni on myös kysynyt haluaisinko joskus muuttaa hänen kanssaa Suomeen vaikka hetkeksi. Olen aina sanonut, että tänne muuttaessa valitsin Tanskan kodikseni. En halua seilata kahden maan välissä, vaan kokea kodikseni yhden maan. Ja jos josksu saan lapsia, haluan heille vain yhden kodin. Toki suomalaisuutta tulen korostamaan parhaani mukaan.Joskus jos olisin rikas, voisin ostaa kesämökin Suomesta. Ja toki Suomessa käyn muutamia kertoja vuodessa.

Suomenkieltä ikävöin jossakin kohtaa paljon, mutta sekin on alkanut hiipumaan. Töissä saan puhua suomea joka päivä ja toki aina voin soittaa ystäville ja perheelle Suomeen.

Suomalaista ruokaa teen viikoittain ja jos olisi miehestäni kiinni, saisin olla leipomassa riisipiirakoita joka päivä 😀

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään