Koiranpentu elämää

Nemo on pitänyt meitä yöllä hereillä, jonka vuoksi en ole jaksanut edes blogia kirjoittaa. Nyt on mennyt pari yötä hyvin ja alkaa olemaan energiaa taas 🙂

Nemo on alkanut myös järsimään aivan kaikkea. Ikkunoita ( sitä lasia ), oven karmeja, tuoleja, listoja, sänkyä jne. Nyt laitettiin kokeiluun sitruunaa joka paikkaan ja lähtiessämme heitämme ruokaa lattialle. Kuulema kun etsii papanoita lattialta, väsähtää nopeasti. Saa nähdä auttaako. Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä ostamaan sellainen älypallo/peli, jotta saa siihen energiaa tuhlattua.

Meillä on lähellä koirapuisto, joka on todella iso. Nemo onkin löytänyt jo monta uutta ystävää, joiden kanssa purkaa energiaa meidän töiden jälkeen. Samalla saa hieman opetusta vanhemmilta koirilta. Nemo kun yrittää varastaa muilta koirilta keppejä suusta, niin vanhemmat antavat sitten läksytystä. Myös ihmiset koirapuistossa ovat aivan ihania. Vaikka englanti hieman tökkii, niin silti yrittävät puhua ja neuvoa englanniksi.

Olen huomannut myös sen että olen itse paljon tiukempi ja kiellän useammin Nemoa kuin mieheni. Tästä syystä Nemo ei hirveästi usko miestäni vaan odottaa, että minä kiellän. Olen yrittänyt patistaa miestäni kieltämään ja näyttämään kuka on pomo, mutta ei ole oikein ottanut tuulta purjeisiin. Hän menee Nemon kanssa koirakouluun ensi kuun alussa, jos siellä oppisi sitten olemaan se pomo eikä kaveri.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *