Luistelu

11020244_10152770998589426_8734364094253762968_n.jpg

Voitte kuvitella kuinka vaikeaa noilla on luistella. Ei taivu mihinkään ja erittäin epämukavat.

Suomessa mulla oli ihan ”oikeat” luistimet ja harvemmin kävin luistelemassa, jonka vuoksi en raahannut niitä Tanskaan mukaan. Nyt kadun sitä. Täällä on sisäluistelu paikka ja kuulemani mukaan ainakin yrittävät pitää Aarhusin keskustassa ulkoluistelu paikkaa. Tosin kun on lämmintä koko ajan melkein +10, niin eihän se oikein toimi.

Miehen siskon tyttö rakastui luisteluun viime vuonna, kun veimme hänet ensi kertaa luistelemaan. Hänen vanhempansa eivät osaa luistella, joten ovat sitten meitä pyytäneet viemään. Nyt olen siksi vakavasti harkinnut ostavani omat kunnon luistimet. Kuvan vuokra luistimilla kun en oikein pysy pystyssä ja sattuvat jalkoihin ensimmäisen minuutin jälkeen.

Nyt ymmärrän miksi Tanskassa luistelu ei ole yleistä ja jääkiekko taso on matala. Ei tuollaisten luistimien jälkeen kukaan halua kokea sitä enää uudestaan ( paitsi jostain syystä miehen siskon tyttö 😀 ). Ensi vuonna voisi ostaa hänelle joululahjaksi kunnon luistimet, niin voisi jopa oppiakkin luistelemaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *