Miksi tanskalaiset onnellisempia kuin suomalaiset?

Uutisissa on nyt ollut siitä kun Norjassa on paras elämänlaatu ja Suomessa vasta 24. paras. Tanska sijoittui sijalle 4.

Omakohtaisia kokemuksia miksi Tanksassa elämänlaatu on parempaa

  • Työelämän ja kodin yhdistäminen helpompaa Tanskassa. Saa lähteä kesken päivän jos tarvitsee. Meillä yksi pitänyt lapsen sairaspäivän kun lapsi oli 14. ( tuo hieman liikaa, mutta kertoo että perhe menee työn edelle )
  • Korkeat verot takaavat tasaisemman talouden ( palkatkin parempia )
  • Täällä urheilu halvempaa ja ihmisiä kannustetaan liikkumaan
  • Täällä syödään tosi paljon salaatteja ja vihanneksi
  • Ihmiset hymyilevät toisilleen
  • Kaikkea ei kontrolloida ja kielletä, vaan luotetaan ihmisen omaan arviointiin
  • Kaikesta voi tehdä huumoria, eikä kukkahattu tädit ala meuhkaamaan ( ainakaan aina )
  • Kaikkea ei otata niin henkilökohtaisesti. Meillä Suomessa on nämä mielensä pahoittajat
  • Tanskalaisten oma Hygge, eli tarkoittaa hyvää oloa ja nauttimista. Esim. talvella ei itketä pimeää ja lumen puutetta, vaan laitetaan kynttilät palamaan, lasi punkkua ja se on hygge.

Suomessa paremmin on taas:

  • Lapsen kanssa voi olla kotona 3 vuotta, Tanskassa vuoden
  • Jos sulla on Suomessa vaki duuni, niin tosi vaikea potkia pihalle. Toisin kuin Tanskassa.
  • Kouluissa ja päiväkodeissa saa Suomessa lämpimän ruuan. Tanskassa pakataan lapselle leivät evääksi. Tosin useimmissa päiväkodeissa saa ruuan, mutta kouluissa ei koskaan.

Suomalaiset ovat esimerkiksi todella täsmällisiä ja se aiheuttaa usein stressiä. Tanskalaiset ovat ennemminkin asenteella, ettei se ole nyt ihan niin justiinsa. Aina ehtii myöhemminkin. Tämä samalla ihastuttava ajatusmaailma, mutta samalla niin raivostuttavaa.

P.S. Kaikille mielensä pahoittajille: minun näkökulma ja sillä siisti. Yleistän jos tahdon 😀

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta